tiistaina, marraskuuta 30, 2004

Autoileva naisautoilija

Tarjouduimpa tuossa päivemmällä vapaaehtoiseksi pienelle tsuppikeikalle.

Läksin hakemaan johonkin anomukseen allekirjoitusta järjestömme ylisuurvisiiriltä, joka puheenjohtaa organisaatiota Opetusministeriöstä käsin. Nappasin talon vapaan auton pihalta, koska huomasin ettei kyseiseen paikkaan pääse nopeasti oikein millään. Ratikoita saa välillä päiväsaikaan odottaa pienen iäisyyden ja kaduilla ei tällänen täti köpötä näillä keleillä kovinkaan vikkelästi.

Auto siis alle ja menoksi, prn prn. Kaikki meni oikeinkin hyvin siihen saakka, kun piti peruuttaa parkista pois Kruunuhaassa. En saanut pakkia toimimaan. EN millään. Hoin moneen kertaan että oonko mä tyhmä vai tosi tyhmä, enkä kehdannut soittaa kenellekkään autoa tuntevalle että "miten v***ssa tässä koslassa toimii pakki?!"

Ei se mitn, onneksi jalkakäytävät on keksitty. Mitä sitä suotta pakittamaan, voihan aina listiä pari mummoa Punaisen Ristin autolla jalkakäytävällä? Ja sehän näyttääkin melkein ambulanssilta. Ja hätähän ei lue lakia. Ja mitäs rakentavat liian monimutkaisia pakkeja. Ja.

Ensimmäisen pakkiongelman kiersin siis rikkomalla hiukan lakia, mutta työpaikan sisäpihassa mitkään pakin käyttämättömyyskonstit ei enää auttaneet. Juuri kun olin alistumassa kohtalooni, että kutsun jonkun hätiin ja saan luultavasti järjestömme the autoilija-ansiomerkin rintaani niin HAA! Pakki löytyi! On ne japanialaiset aika vekkuleita, kun pakkivaihteessakin on liian monta liikkuvaa osaa tavisautoilijalle!

Tälläinen autoilukokemus tältä päivältä. Nyt lähden ihan julkisen liikenteen välineistöllä kotia kohti, jossa en avaa konetta! En! Ja en katso telkustakaan kun jonkun kauhudokkarin kesken nukutuksen heränneistä ihmispoloista. Näin olen päättänyt. (ja kaikki päätöksenihän pitävät aina ja kaikkialla) ;)

Pikkuisen jouluista

Olen semiylpeä itsestäin. Kotoinen konelakko jatkuu, en eilenkään avannut konettani enkä myöskään luikkinut millekkään muullekkaan taloutemme tietokoneelle millään verukkeella.
Ei sillä, että mitään oisin aikaan saanut, mutta ei nyt kaikkia suuria muutoksia elämässään voi kerralla toteuttaa;)

Perjantaina on firmamme pikkujoulut. En odota kyseistä tapahtumaa millään kovinkaan suurella intentiseetillä. Mulle on käynyt useana vuotena niin, että olen juuri pikkujoulupäivänä sairas. En nyt oikein tohdi itselleni tällä kertaa mitään sairastumista toivoa, mutta olisihan se ainakin hyvä syy jättäytyä niistä karkeloista pois.

Mikähän siinäkin on? Kun on tietynlainen sosiaalisen bile-eläimen leiman joskus saanut, ja vaikka sekä sosiaalisuus että bilettäminen on vähentynyt huomattavasti, jotenkin kaikki vaan pitää itsestäänselvyytenä, että jos joku, niin ainakin minä ilmestyn paikalle. Enkä tarkoita tällä nyt edes sitä, että olisin jotenkin erityisen haluttua seuraa. Kuulun vaan kalustoon- varsinkin bilekalustoon.

Himassa vallitsee jokavuotinen joulunaluskaaos. Kun lähes kaikkea siivouspoliittista on noin koko syksyn lykännyt suureen grande joulusiivoukseen, niin nyt alkaa vaikuttamaan suht epätoivoiselta.

Mutta nyt- työt kutsuvat.

maanantaina, marraskuuta 29, 2004

Viikon aloitus, aloitus viikon

Hellurei ja hellät pohkeet. Oli nimittäin vähän tarpomista periferian auraamattomilla sivukujilla, mutta so not. Tällästä tää talvi on, en valita.

Viikonloppuni kulku kiteytettynä oli seuraavanlainen:
perjantaina piletystä, lauantaina laiskottelua ja sunnuntaina suursiivouksen starttailua.

Perjantaina olin siis baarissa kera monen tutun. Tämä osottautuikin hieman ongelmalliseksi siinä mielessä, että se tuttu jonka kanssa sinne alunperin menin (miespuolinen työkaverini) , ei ole muiden tuttujeni tuttu, ja hän loukkaantui minulle siitä, kun en ollut valistanut häntä siitä, että paikalle saapuu lukuisia tuttujani, mutta milläs valistat kun en minä tiennyt että ne kaikki on samassa paikassa kanssani juuri sinä iltana! Ja niin tämä alunperäinen baarikaverini lähti herneet nenässä kotiin.
Ah tuota pohjanmaalaista temperamenttia! Nyt hän sentään kertoi että "lähden nyt"- yleensä hän poistuu paikalta raamit kaulassa kertomatta kellekkään mitään.
Baarissa, jossa esiintyi Pave Maijanen, saapui myös mieheni työkavereineen Hectorin Savoyn keikalta. Melkein siis Mestarit Areenalla. Tai jotain.

Lauantai menikin sitten laiskotellessa. Kankkusesta en kärsinyt, koska nukuin kahteen iltapäivällä. Mutta mitään en sitten saanut aikaiseksikaan paitsi että tein päätöksen. Mun päätöksethän nyt tiedetään.. mutta nyt. Hyvät naiset ja miehet, tytöt ja pojat, ihmiset ja eläimet, köyhät ja rikkaat, sinkut ja parilliset.... Jos näette minun kirjoittaneen blogimerkintöjä noin klo 16-08 välisenä aikana, päätökseni tietokoneettomasta kotielämästä on pettänyt taas kerran pahemman kerran.

Lauantaina siis suljin tietokoneen ja ensimmäinen pyrkimykseni on pitää se kiinni tämän viikon sunnuntaihin saakka. Ehkä sen takia eilisessä päivässä tuntui olevan paljon enemmän tunteja kuin yleensä.

Nyt tietenkin joku ajattelee että hitto mikä ämmä, työaikana vaan tietokoneilee. Nii-in, olen työpaikan juoppo, porsas sekä apina. :P

Eilen sitten aloitin vihdoinkin joulusiivouksen. Aloitin toiseksi veemäisimmästä kohteesta mitä kotonani tiedän ja jippii, tästä se nyt sitten lähtee.

Kotona on vatsatautinen lapsi, päänsärkyinen lapsi ja laihdutuskuurille joutuva kani. Huomasin eilen, että kolmevuotias kaniherra on aivan tajuton läskikasa.


perjantaina, marraskuuta 26, 2004

Päivän naurut

Tiedotusvälineissä on sillointällöin varoiteltu huijausyrityksistä, joissa yrityksille lähetetään olemattomia laskuja.

Tänään käsiini osui sellainen. Työnantaani koitetaan laskuttaa "energiankäyttö/sähkötoimittajen (kirjoitusvirhe kopioitu "laskusta")neuvontaliittymästä. 971.12 euroa.

Huijausyritys ei tietenkään naurata pätkääkään ja mitä ihmeellisintä, huijariyritys löytyy yritysrekisteristäkin. Mutta se mille nauran on tämä:

XX TOIVOO SUORITUKSEN OLEVAN MAKSETTU 14 PÄIVÄN KULESSA, JOTTA EIDÄT VOIDAA REKSITERÖIDÄ ASIAKKAAKSI. MAKSUN YHTEYDESSÄ PYYDÄMME TEITÄ ILMOITAMANAAN VIITENUMERON, JOKA ON ILMOITETTU TÄSSÄ TARJOUKSESSA. ..... välissä suht rimpsu tekstiä.... MAKSU TULEE SUORITTAA JOLLEKIN TÄSSÄ PANKISIITOLOMAKKEESSA... JOS TEILLÄ ON MUITA KYSYMYSIÄ, VOITE VIERAILLA INTERNET-SIVULLAMME....

Mainittakoon tässä nyt vielä sekin, että internetosoite on tämän lasku/tarjouksen "apinalaatikossa" (millä nimellä noita vakiopainatuksia firmojen kirje- lasku- ym. lomakkeissa käytetäänkään) väärin.

Huijarit! Opeteklaa SUomen kieli!

Vajaa tunti ja sit menoks. :)

Kivahyväpäivä

Olin tänä aamuna niin aikaisin hereillä, etten alkanut odottamaan taksilla matkaavien ukkeleiden (oma + työkaverinsa) heräämistä. Siis mitään luksusta ei siltä osin ole aamuuni sisältynyt.

Kuten vanhat ihmiset yleensä, niin minäkin kerron tässä yhden osion sairaushistoriastani, joka tosin on vielä nykypäivääkin. Toivottavasti joskus sitä historiaakin..

Minä sain joitakin vuosia sitten flunssan jälkitautina riesakseni trigeminusneuralgiaa, suomeksi sanottuna kasvojen kolmoishermon kiputilaa muistuttavan vaivan.

Vaiva on tutkittu niin perusteellisesti kun vain voi, ja kyseessä on hyvin läheisesti kolmoishermosärkyä muistuttava tila. Pääni toisen puoliskon thermoskanneri on jotenkin yliherkkä tai jotain, koska kärsin kivusta vain silloin kun ilman lämpötila laskee alle nollan ja/tai jos tuulee tietyllä navakkuudella. Kesätuulet eivät siis kipuja tuota, ainoastaan talven puhurit.

Ainoa keino suojautua kivulta, joka on aivan käsittämättömän kovaa särkyä, mihin ei auta mikään särkylääke, on suojata pääni kylmältä. Kylmä-ärsykkeet saavat aikaan puoli naamaa käsittävän kivun , se alkaa ohimosta, viiltää posken halki leukaan ja saattaapa se säteillä korvaan ja kurkullekin.

Nyt kun pakkasta on muutamakin aste, voisin noin kuvannollisesti kävellä ulkona paljain jaloin, kunhan naamani vaan on suojassa. Valitettavasti mitkään pakkasrasvat eivät tälläisessä tapauksessa toimi suojana.

Arvatkaa vaan kuinka montaa eri variaatiota olen kokeillut kasvojeni suojaamiseen. Kommandopipoa en suostu päähäni laittamaan, tuskimpa ne edes on niin tiivistä materiaalia, että se riittäisi.

Tällä hetkellä ulkoilen South Parkin Kennyn reinkarnaationa. Tosin en tiedä, onko Kennyn hupun alla niin paljon vällyjä kun omassa päässäni.

Se mikä vanhenemisessa on kivaa, on se, etten välitä siitä mitä muut ajattelevat pääni ylipukeutumisesta. Tämän seikan takia minua suorastaan nolottaa, että olen täälläkin arvostellut ihmisten pukeutumista. Kaikkeen muuhun voi olla joku syy, paitsi rotanloukkokenkien käyttöön:)

Ilmeisesti minulla on hermot kireällä noin syntyjäni tai jotain, koska on hyvin mahdollista, että vasenta kättäni piinaava karpaalikanavan tulehdus on lähtöisin jostain samasta paikasta kuin tuo kasvojen kylmäyliherkkyys.

Noh, se taudeista. Iloitkaa terveydestänne. Ja jaksakaa mahdollisten sairauksianne kanssa. Älkää aliarvioiko ikinä edes flunssaa. Siitä voi seurata jälkitauteja jos toisiakin. Terkuin nimimerkki pipopäädorka.

torstaina, marraskuuta 25, 2004

Äiti, kuollanks me?

Perheeni tyttäret ovat olleet tämän illan hysteerisiä tämän uutisen takia.

Mitä minä voin vastata kysymykseen, että kuollaanko me? Tietenkin voin yrittää perustella, että suuret kuolleisuusluvut koskevat lähinnä kehitysmaan asukkaita, joissa perusterveydenhuolto on aivan toisella tasolla kun teollisuusmaissa, ja että Suomen arvioidut tuhatkunta kuolemantapausta ovat sitten vanhuksia tai sellaisia joilla on joku vakava olemassaoleva perussairaus, ja joiden elimistö ei näin ollen kestä tuollaisen epidemian rasitusta.

Mutta silti. Aikas masentavaa sanoisin :( En minä ole mikään jumala, joka voin kirkkain otsin väittää että "eihän me nyt toki tuollaiseen kuolla".

No vähän piristävämpää on sitten taas se, että lähden huomenna ulkoilemaan. Baariin. En tosin terassille istumaan, joten eihän se mitään ulkoilua oikeastaan ole, mutta niinhän sitä sanotaan, että lähdetään ulos, vaikka lähdetäänkin sisälle.

Menen huomenna taksilla töihin, ompa luksusta:)


Esimiehettömyys

Vaikka esimiehistä ollaan varmasti noin kiljoonaa eri mieltä, ja suurin osa varmaan näistä mielistä on, että "pomo on nilkkimulkku", niin juuri nyt tällä hetkellä oon sitä mieltä, että esimies ois aika kiva juttu.

Ois kiva, jos talossa olisi joku, jolle voisi purkaa ammatillisia huoliaan, jolle voisi kertoa että mä lomailen pitkään joulun aikana (ettei sitten muka tule yllärinä), olisi joku joka edes periaatteellisella tasolla pitäisi minun puolia jos on tarve ja myös jolle voisi sysätä vastuuta asioista, jotka ovat liian suuria pähkättäväksi tälläiselle alemman tason toimistotyöntekijälle...

Siis toki mulla on esimies. Hänet on merkitty ylväänä pallerona organisaatiokaavioon. Minä näyn tästä pallerosta eriytyvänä pienempänä pallerona, joka osoittaa että kuulun organisaation hierarkiassa hänen alaisuuteensa. Vähän niinku sukupuu, muttei sinnepäinkään.

Edellinen esimieheni oli alkoholistinainen. Hänen ongelmanratkaisunsa esim nahisteluissa lomien vietosta kuului näin: päättäkää ja sopikaa itse. Jos tuli känää siitä, kuka tuuraa puhelinvaihteessa, alkkispomo totesi tähänkin että : päättäkää ja sopikaa itse.
Olin niin monta kertaa hermoraivarin partaalla, koska nämä itsenäiset päätökset olivat lähes aina epäsuotuisia minulle, koska olin silloin vielä liian kiltti ja tunnollinen työläinen. Nyt olen enää vain ja.

Alkkispomo sai kenkää ja kuolikin sittemmin. Uusi pomoni on.. tättärärääää .. alkoholisti. Erona edelliseen on se, että vanha alkkispomo oli aina läsnä. Välillä enemmän kännissä ja välillä vähemmän. Uusi alkkispomo taas katoaa maisemista ja kännykän kuuluuvuusalueelta aina kun putki jää päälle.

Uusi alkkispomo on kausialkkis. Silloin kun hänellä on selvä kausi, hän tarttuu pontevasti asioihin ja pitää alaistensa puolia jne. Nyt häntä ei ole pariin viikkoon näkynyt. Ja minä kun suren vieläkin sitä, kun olin viime perjantaina pois täältä, vaikka siihen oli jopa syytäkin. Huoh.


keskiviikkona, marraskuuta 24, 2004

Missä on joulumieli?

Olen yrittänyt etsiä hiukan hakusessa olevaa joulumieltäni jopa blogeista.
Täältä sitä ei kyllä ainakaan löydy. Jos täällä ei tapella, haukuta ja solvata , niin sitten ainakin julistetaan kuinka vihataan joulua ja kertoipa tässä juuri yksi pamaukseeni kuuluva äiti-ihminen, että heidän perheessään ei vietetä joulua tänä vuonna ollenkaan.

Minusta joulu ei ole suorittamista, ostamista, häsläämistä eikä stressaamista. Se on mielentila, johon toki voi sisällyttää em. termejä, mutta pakollista se ei ole.

Minulle joulu antaa esimerkiksi erinomaisen syyn hinksuttaa joka paikka. Voisin tehdä perusteellisen suursiivouksen muulloinkin, mutta koska olen laiska, se ei huvita. Mikään ei ole niin ihanaa kun olla koko perhe yhdessä hyväntuoksuisessa kodissa. Sitten jouluna.

Kun on perheessä on teini-ikäisiä ja melkein teini-ikäisiä lapsia ja roudariaviomies, niin sitä yhdessäolemista arvostaa jotenkin eritoten. Jos täällä kaikki alvariinsa pyörisivätkin kotona, niin ei joulukaan tuntuisi niin juhlalta.

Sitten siihen toiseen joulumielettömyyteen, eli tähän blogimaailmaa kohahduttavaan kiusaamiseen. Ihan oikein, että asia nostetaan esille. Vaikeneminen on hiljaista hyväksyntää, olen kaikissa kiusaamisen muodoissa sitä mieltä.

Edellisessä postauksessani kritisoin kommentoijia siitä, että minen ainakaan usko mitään asioita, ennenkuin niille löytyy jotain muutakin todistepohjaa kun "kuulin jostain joka oli kuullut siltä ja se oli kuullut tolta".

Löysin Jannen linkin minulle täysin vieraaseen ympäristöön- keskusteluareenalle. Tai mikä sen virallinen nimi sitten onkaan. Minulle valkeni monta asiaa, ja nyt minusta tuntuu, että uskonkin kaikki kommentaattoreiden kertomat jutut. Hrr.

Olen muuten nero vailla verta! Koska joudun kuitenkin antamaan lapsille rahaa, että saavat ostettua kavereilleen jotain joululahjuksia, ja koska minun pitäisi suursiivota tämä talokin tässä vielä ennen joulua niin hahaa! Nakitan lapset siivoamaan palkkaa vastaan! Koska minä annan niille siis kuitenkin rahaa, niin nyt maksankin heille palkkaa. Kaksi kärpästä jne. Pitikö tämänkin asian oivaltamiseen mennä näin hemmetin monta vuotta?-)



Sinä päivänä kun paskasta tulee arvokasta..

..köyhä syntyy ilman persettä.

Ja nyt kun päivän filosofointiosuus on pulkassa, niin siirryn toisiin aiheisiin.

Työpaikallani on tiettyjä palveluita ja työtehtäviä ulkoistettu. Tällä viikolla aloitti pari uutta ulkoista daamia erään työtehtävän parissa. Vasta tänään vittuunnuin toiselle niistä oikein sydämeni kyllyydestä.

Jumalauta, minähän en ala rutiineitani muuttamaan yhden ulkoisen tädin takia. En myöskään jatkossa tule suostumaan siihen, että mun työpöydän ääressä seisotaan ja naputellaan pöytää, kun olisi niinku kaiken ohi, ali ja ympäri pitänyt etsiä tädille jotain työtehtäviä käsittelyn alla olevasta kasasta. Mrrr.

Jotenkin sellainen yleisväsynyt apea ja junnaava fiilis. Johtuu lähinnä omasta aikaansaamattomuudestani ja ties mistä.

Parissa blogissa on nostettu esiin blogikiusaaminen. Tärkeä aihe, mutta se miten keskustelu etenee kommenttipalstoilla, on lähinnä ala-arvoista juoruämmien skandaalihakuista löpinää. Toki joukossa on muutamia hyviäkin näkökantoja, mutta nämä "sitä epäillään hei siitä ja tästäkin"- tyyppiset eivät vaan osu eikä uppoa minuun, ei ennenkuin väitteiden takana on muutakin kun juorukellojen kalkatusta.

Purampa angstini nyt johonkin näennäisjärkevään.


tiistaina, marraskuuta 23, 2004

Tiistai-illan lista

Koska olen erilainen wanha, kokoampa tähän tiistai-illan listan.

- uuden taloverkon vuoksi kuultuja ja lausuttuja ärräpäitä noin 30 kappaletta
- uuden taloverkon asennusjuttujen takia pöydän alla säätämistä jonkun hubipulikan parissa noin 5 kertaa
- miehen juoksumummona toimimista uuden taloverkon takia noin parisataa askelta
- vikan frendijakson katsomista 15 minuuttia (ekaan mainoskatkoon saakka piti säätää)
- miehen äkillisen työpöytänsä siivousvimman takia erinäisiin pinoihin roudattuja papereita noin 17 kappaletta
- salaista vittuuntumista miehelle
- julkista vittuuntumista tietotekniikalle
- lapsen lohduttelua 2 kertaa
- joulusiivottomuudesta johtuvaa epätoivoa ja päätös että "viikonloppuna sitten".
- pohdintaa ostaako lapsille kannettava cd-mp3 soitin vaikko sellanen pieni mp3 juttu, minne mahtuu kerralla noin maailmankaikkeudellinen musiikkia
- vanhimman lapsen perään soittelua 1 kerta
- pikkukoiran ääntelyn luulemista kumilelun vinkunaksi 2 kertaa
- yleistä tuskailua vaikka mistä asiasta, mutta ei mitään vakavaa kuitenkaan muutamia kertoja
- päätös, etten mene ennen joulua mihinkään biletyyppisiin, lukuunottamatta firman pikkujouluja . Kalsarikännejä ei lasketa.

Nyt menen nukkumaan. Yhden kerran ;)

Annetaan telkkari hyvään tai huonoon kotiin.

Jos kiroilu ei olisi niin älyn tyhmää, niin kirjoittaisin tähän nyt peräkkäin kaikki osaamani kirosanat ja niiden variaatiot.

Ikinä enää en kerro täällä, mitä aion kohta tehdä, koska joudun kuitenkin myöhemmin paikkaamaan aikomuksiani ja kertomaan totuuden, eli mitä kaikkea en sitten seuraavaksi tehnytkään..

Eilen pariinkin otteeseen toitotin, kuinka aloitan grande-jubileum-joulusiivouksen. Ensin minulle kuitenkin heräsi valtaisa himo katsoa seiskan uutiset telkkarista. Niin teinkin... Torkahdin tietenkin siihen, koska telkkari ja sohva ovat takuuvarma nukahtamisyhdistelmä. Onneksi heräsin jo ennenkuin uutiset loppuivat. Ei siis mitn hätää.

No niinpä niin. Heräsin toki uutisten aikaan, mutta eihän ne enää samat uutiset olleet. Ne oli nää ysiltä tulevat kympin uutiset. Witjat sentäs. Peli oli siis menetetty ja painuin vihaisena nukkumaan.

Aamulla kehoani koitteli akuutti vaihdevuosi-ilmiö, tai sitten en vaan muuten osannut päättää onko mulla kylmä vai kuuma. Mulla oli Kulosaaren koulussa lapsen opettajan tapaamisvartti, joten olin aamulla vähänväliä joko sisällä tai ulkona tai muuten vaan ihan pihalla. Ylämäissä ja metrossa meinasin läkähtyä. Välillä oli kylmä. Välillä otin pipon ja lapaset pois kun oli kuuma, välillä vedin hupunkin päähän kun oli kylmä..
Tosi ärsyttävää tollanenkin hei.

Mutta siis. Voisin sijoittaa telkkarini ja sohvani jonnekin sijaisperheeseen tonne jouluun saakka ainakin. Ei tästä muuten tuu mitään.

maanantaina, marraskuuta 22, 2004

Lunta tulvillansa

Kun lähdin työpaikaltani, lunta pyrytti niin perusteellisen ihanasti, ettei mikään mahti olisi saanut minua änkeytymään ratikkaan helsinkiläisten kermapeppujen sekaan huokailemaan.
Oli aivan ihanaa kävellä rantatietä Kaisaniemen metroasemalle, kun lumi ja päähän vedetyt vällyt dumppasivat kaikki äänet ympäriltä.

Eräs käsitykseni vahvistui tänään metrossa. Tämän vuosituhannen hirveimmät ja rumimmat kapistukset ovat ne sellaiset terävä- ja kapeakärkiset kengät, joita kesällä näkyi olevan sellaisia avomalleja ja mitälie, ja nyt sitten talven tullen saapasmalleja.

Ensinnäkin, vaikka minkäkokoinen jalka näyttää niissä noin koolta 46, koska kengän kärjissä on noin puoli metriä tyhjää tilaa, kun ei sinne vaan varpaat mahdu. Muutenkin ne näyttävät varsin epämukavilta, ja miten niillä näillä leveysasteilla kukaan voi kävellä järkevän näköisesti, ei edes nämä pellet trendipellet.

Metrossa siis oli tälläiset rotanloukot yhden daamin jaloissa, ja ulkona sain tilaisuuden seurata miten näillä kapistuksilla edetään. Ei näköjään oikein mitenkään. Takapuoli pitkänä, katkokävelyä muistuttavin lyhkäisin askelin koitti täti edetä ja melkein meinasi sääliksi käydä, jos ei olisi naurattanut niin penteleesti.

Järjen käyttö olisi minusta sallittua jopa sillä uhalla, ettei sitten keiku kaikenlaisten typerien trendivillitysten aallonharjalla.

Kotona odotti ihku ylläri. Herra Hektori on sairastunut, ja seuraava keikka on vasta keskiviikkona. Muutoin mies olisi lähtenyt tunnin kuluttua jo. Ihkua. Kerrankin näin päin. Vähän revanssia kaikille äkillisille säädöille, vaikka voihan niitä vieläkin tulla.

Kuten lupasin, tänään alkaa joulusiivous. Vaikka kyllä mä täällä näitä nurkkia koitan kuopia vuodenajasta ja juhlapyhistä riippumatta aina kun tarvetta on, niin tämän tarpeen nimi on nyt joulusiivous. Se tuntuu mukavammalta niin.

Seppeesta

Tänään tämä työpaikkani tietokone ei tykkää bloggerista. Tämä on nyt noin 15. kerta kun häärään tämän parissa:)

Ja jos joku nyt ihmettelee tuota otsaketta, niin sen saa selville kirjoittamalla Nokialaiseen kännykkään T9-toiminnolla sana "perseestä". Lopputulos on otsikonkaltainen. :D

Viikonloppu oli ihana. Minun maailmani näyttää taas ainakin hetken paremmalta paikalta, kun sitä on saanut parannettua hyvän ystävän kanssa. Vedimpä sitten alkohooliakin oikein viiteen saakka aamulla. Vielä sitä näköjään wanhakin jaksaa. En ollut eilen ees millään tasolla kuollut. Enkä tänäänkään.

Ainoa asia, mikä ottaa tällähetkellä pattiin, on työkavereitani piinaava kollektiivinen ääliömäisyys. Olin täältä kolme päivää pois viime viikolla, ja huoneeni on muuttunut kaatopaikaksi, ihmiset ovat menettäneet sisälukutaitonsa ja maalaisjärkensä. On se nyt jumalauta vähän dorkaa, että joutuu käyttämään koko aamupäivän siihen, että korjaa aikuisten ihmisten jälkiä. Ei tullut ees kotoinen olo, koska lapsille voi aina huutaa kitapurjeet väpättäen, täällä en viitsinyt sitä tehdä. Ois ehkä pitänyt.

Tapasin ohimennen ja pikaisesti wanhan työkaverini täällä. Hän tuli johonkin kokoukseen käymään, ja ehdimme jutella peräti 10 minuuttia.
Hänen isänsä kuoli pari kuukautta sitten:(

Iloisempi asia on taas se, että tapasin viikonloppuna ihanan kummityttärenikin vanhempineen.

Tänään mies lähtee illalla loppurutistamaan Hectorin päätökseen, minä sen sijaan aloitan joulusiivouksen! Jostain nurkasta, jonka toivon säilyvän siistinä sinne jouluun saakka nyt ainakin.

Nyt jotain työnteollista, vaikka olisin valmis uudistetulle työhaluttomuuseläkkeelle.

lauantaina, marraskuuta 20, 2004

Teenpä vielä yhden meemin tähän

Tämän meemin nappasin Usmikselta
jolle toivon hyvin paljon jaksamista ja tsemppiä.

1. Mielestäsi hauskin juhla vuodessa?
Joulu tietenkin.

2. Minkä värinen hammasharja sinulla on tällähetkellä?
Valkoinen sähköhammasharja sinisella tunnistusvärillä, valko-sini-punainen tavisharja.

3. Katso oikealle. Mitä näet?
Tietokoneeni on varastohuoneessa, joten roinaa on. Paljon.

4. Minkä biisi soi taustallasi? tai mikä biisi soipäässäsi?
Päässäni soi jostain syystä niin jykevää on rakkaus- piisi.

5. Mikä on kengännumerosi?
36-37

6. Minkä värinen on tuuli?
Jäätävänsininen

7. Mikä on ällöttävintä maailmassa?
Kaikenlaiset parasiitit, olkoot ne sitten ihmisiä tai eläimiä.
Eläinrääkkäys, rasismi, lasten hyväksikäyttö..


8. Mikä on tärkein esineesi?
Kotiavaimet.


9. Jos saisit olla mikä tahansa taruolento, mikä olisit?
Harry Potter.

10. Ketä halasit viimeksi?
Annia (lapseni)

11. Minkä väriset silmät sinulla on?
Ruskeat

12. Kuka on paras tyyppi maailmassa?
Perhe, eli siis monta parasta tyyppiä.

13. Mitä harrastat?
Perhettä, lukemista ja meemejä näköjään.

14. Minkä väriset tapetit ovat huoneessa jossa nyt olet?
Ässätex-lasikuitutapetit, jotka on maalattu sinertävällä.

Täällä mä sittenkin päivystän

Tai ainakin päivitän:)

Syynä tähän on se, että viikonloppuvieraani meni päiväunille.

Eilen oli ihanaa saunoa ja puida kaikki maailman traumat. Sauna on sellainen kummallinen paikka, että siellä on helpompi puhua mistä vaan. Vaikkei asioista puhuminen ole muutenkaan meille vaikeaa, niin monien vaikeiden asioiden käsittely siirtyy kuin sanattomasta sopimuksesta saunan lauteille.

Tajusimpa myös sen, että mulla ja mun miehellä on tietynlainen seksiongelma. Monihan saattaisi pitää tätä meidän ongelmaa ideaalisena tilana, mutta ei se aina sitä ole. Totuushan on vakituisessa parisuhteessakin se, ettei kysynnän ja tarjonnan lait aina kohtaa.

Ongelma on se, että me emme kykene olemaan toistemme läheisyydessä niin, etteikö se johtaisi seksiin. Ei siis puhettakaan vaan jostain syleilystä ja suuteloinnista. Se johtaa auttamattomasti seksiin. Aina ei yksinkertaisesti tee mieli, eikä siihen tarvi olla edes mitään sen kummempia syitä. Vähän sama asia kai on, että ei aina tee mieli syödä, vaikka jääkaappi olisi täynnä ruokaa.

Senpä takia meidän suhteesta puuttuu kokonaan sellainen kyhnäilyolotila. Se on niinku jokotai. Ja se on oikeestaan aika hemmetin surullista. Tämä täytyy ottaa puheeksi.

Viikonloppuvieraani ja minun miehekkeet saapuvat puoliltaöin kotiin. He ovat siis kolleegoita, ja Hectoroivat kumpainenkin. Mies soitti ja kertoi että: "me jaksetaan tän illan keikka ihan vaan sen takia jos meitä odottaa kotiintultua kuuma sauna ja kylmä olut".

Kaupassa on käyty ja kaljakori jököttää pihalla lumihangessa. Saunakin on. Eli jaksamista vaan Järvenpäähän, toiveenne toteutuu ukkelit.

Taidan mennä itsekin vähäksi aikaa nukkumaan, jotta jaksan illalla riekkua ja juoda alkomahoolia kuin viimeistä päivää.

perjantaina, marraskuuta 19, 2004

Yllättävä sosialistuminen

Olen koko päivän ollut pahalla tuulella, väsynyt, mahakipuinen ja ärtynyt. Mua on jopa harmittanut, että lempiystäväni tulee Salosta kylään ja meillä kun on aina kivaa sen kanssa.

Pitkin hampain, kakaroille ärjyen ja kaikenlaisia hommia niille nakittaen, sain jotakuinkun kämpän ihmisasuttavaan kuntoon, ja nyt musta onkin sitten ihanaa kun kiva-Taina tulee.

Keskityn tänä viikonloppuna alkoholin nauttimiseen, saunomiseen, alkoholin nauttimiseen saunassa, tilitän syvällisiä ja syvättömiä, en avaa konetta, en avaa telkkaria..

Joten kivaa viikonloppua kaikille. :D

Työhaluttomuuseläkeläinen

Olin yhden- todellakin siis peräti yhden- yön pois kotoa, ja ikävöin joka solullani niin näitä likaisia nurkkiani, etten raaskinut sitten tänään lähteä töihin ollenkaan.
Julistin itseni yhdeksi päiväksi työhaluttomuuseläkeläiseksi. Tässä eläköitymisessä on vaan se inha puoli, että mahassani velloo todenteolla ihan oikeasti. Siksipä en pode minkään valtakunnan moraalista pistosta tästä omavaltaisesta päätöksestäni. En mä ois tainnut työkykyinen ollakaan :S

Olen hyvin pikkuhiljaisesti koittanut vähän raivata täällä, illalla kun saan mun kivoimman ystäväni viikonloppuvieraakseni. Jos ei heillä sitten jyllää vatsatauti, jollaista oli ilmassa.

Ei vaan meinaa tulla mistään mitään, voihan surku. Naapuriin meni taas siivouspartio, neljä naista moppeineen, imureineen ja pölyhuiskuineen. Pentele. Kateeks käy. Siis ei niitä siivoojia, vaan asunnon omistajia. Vielä mäkin joskus tilaan sellaiset tädit tänne.

torstaina, marraskuuta 18, 2004

Muumimukivauvat

Minä, joka olen aina omistanut korkean työmoraalin, aion huomenna viettää rokulipäivän!
Tunnustettakoon se nyt tässä häpeilemättä. Kannatti käydä järjestökehityskurssilla, sieltä sai hyviä vinkkejä mm. lorvikatarrin hoitoon;)

Voi tietenkin olla, että aamulla omatuntoni soimaa hemmetisti, ja kaikista pyhistä lintsausaikomuksistani huolimatta vääntäydyn kiltisti kustannuspaikalle. Senkään takia mahassa vellova etova olo ei juuri nyt harmita ollenkaan. Ja jos aamulla ei enää edo, niin ... niin sitten ei edo, mutta nyt tää kyllä viittaa täydelliseen työkyvyttömyyteen. Aivan varmasti!

Sellaista ajattelin tässä vielä pähkätä, että minäkin toki onnittelen Harmaan puun kyläläisiä
oikein sydämellisesti ja toivon parasta että kaikki menisi hyvin.

Mutta.. muttapa mutta. Minulla kun on tapana pohtia useasti asioita niiden jokaiselta kantilta (vaikkei se varmaankaan kirjoituksissani ilmene, en osaa harrastaa syvällisyyttä täällä), niin minua askarruttaa tälläisissä muumimukimenetelmin alkuun saatetuissa raskauksissa tämän spermanluovuttajan rooli ja osuus. Vaikka kuinka tehtäisiin keskinäisiä sopimuksia siitä, että spermansa luovuttanut mies vain auttaa sellaisessa, mihin kaksi naista ei keskenään pysty biologisesti, ja velvollisuudet päättyvät siihen paikkaan, niin siitähän ei kuitenkaan pääse yli, ali eikä ympäri, että tämä mieshenkilö _on_ lapsen biologinen isä.

Vaikka isä luopuisi isyydestään täysin ja tyyten, niin entäpä jos kahden äidin perheessä menee äitien sukset pahasti ristiin, toinen äideistä jää yksinhuoltajaksi, on tiukkaa, turvatonta ja taloudellisesti vaikeaa? Tällöinhän äiti voi vedota muumimukimiehen isyyteen ja vaatia isyystestiä ja periä jopa takautuvasti monen vuoden elatusmaksuja. Mikään laki ei tässä kohtaa ole tämän miehen puolella, koska Suomen lainsäädäntö ei käsittääkseni tunne vielä inseminaatiota, eikä mikään laki voi estää äidin vaateita mieheltä, joka saattaa kokea olevansa lapsen isä vain teknisesti.

Väestöliiton spermapankissakaan ei luovuttajat pysy anonyymeinä. Periaatteesa on mahdollista, että lapsettomuudesta kärsineen ja spermapankin "tuntemattoman" luovuttajan spermalla aikaansaatu raskaus aiheuttaa vielä jossain vaiheessa harmia tälle miehelle, joka on hyväntekeväisyystarkoituksessa päättänyt kantaa siemenensä kekoon..

Mut joo, onnea kuitenkin vielä kerran ja toivotaan että elämänviiva vahvistuu ja kaikke menee mutkattomasti.

Minä vyöryn nyt mutkattomasti petiin ähkimään. Ja joo, mies on keikalla, eli en nyt tarkoita sellaista ähkimistä.

Ylikoulutettu järjestöjyrä

Intensiivinen järjestökehityskoulutus on nyt lusittu. Nyt tiedän niinku aivan kaiken Punaisen Ristin toiminnasta kotimaassa ja ulkomailla, historian, nykypäivän ja vähän tulevaisuuttakin, jota tietenkin on älyvaikea ennustaa, mutta voihan sitä toki visioida. Ja suunnitella.

Muuten oli ihan kivaa, mutta oli tuo hiukka liiallinen pläjäys yhtäkkisesti. Toisaalta taas hyvä, ettei tarvinnut olla yhtä yötä kauempaa pois kotoa. Ei oo oikein mun juttu tuo hotellissa viruminen.

Päässä jyllää nyt vielä niin kaikki oppimani, että ei tässä auta loppuun tällä erää muuta kuin noudattaa meemiä.

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?
Pienessä tuulikaapissa sijaitsevan pienen vaatenaulakon.

2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi?
Mattoja. Olkkarissa on sininen iso räsymatto, ruokapöydän alla (olkkarissa sekin) riemunkirjava itämainen matto.

3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?
Käpy-ulkovalaisin, näivettyneitä pusikkoja, vastapäinen rivari.

4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta?
Ääk. Tilanne äsken: Piilolinssinestettä, piilarikotelo,3 käsisaippuaa, käsisaippua, partavaahtoa, kuumemittari, hiuslakkaa, hammasharjoja, sähköhammasharjan laturi, hiuslenksuja, hiusharjoja, Aku Ankkoja, Tolu-pullo. Nämä kaikki siis kolmen lavuaarin reunoilta.

5. Mikä on kotisi viihtyisin huone?
Takkahuone.

6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?
Tietenkin ne Marimekon verhot joka ikkunassa;) Tai sitten sellanen punainen läpinäkyvä pallolamppu. Tai noin tuhat backstage-passia, jotka on läimitty sekalaisen taiteellisesti vaihtokehyksiin ja seinälle.

7. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia?
Pari kissan raapimaa seinää vois korjata. Joskus.

8. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne...)
Rivitalo, omakotitalo, mikä muu tahansa paitsi _ei_ kerrostalo.

9. Missä säilytät imuriasi?
Toinen on yläkerrassa vaatekomerossa, toinen alakerrassa kodinhoitohuoneessa.

10. Oletko tyytyväinen kotisi sisutukseen?
Olen.

11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita?
Ihanaa kertoa tämä teille! Seinilläni on tietenkin Marimekon kankaita! Kelta-ruskee-oranssi Albatrossi olkkarissa, sinimusta Kaivo meidän makkarissa ja toinen samanlainen yhdessä lastenhuoneessa. Hähää.
Työhuoneessa on noin sadan neliön (liioittelin ehkä vähän) kokoinen maailmankartta. Sit ne backstagepassitaulut, yksi maalattu taulu seinällä (ja 20 varaston hyllyssä), kakaroilla on LOTR-julkkuja ja jotain japanialaisia tyyppejä seinillä, pojalla tietty jotain nakuja ämmiä, kolme ilmoitustaulua löytyy. Niin ja kulta- ja platinalevyt. (J.Karjalainen- Suurimmat hitit). Itsekehitettyjä isoja mustavalkokuvia on yksi seinällinen alakerrassa.
Jatkan ehkä selostustani seinien koristeluista jossain toisaalla joskus :D

12. Petaatko sänkysi joka aamu?
No en.

Tämä meemi kertoo minusta taatusti jotain tosi syvällistä.


keskiviikkona, marraskuuta 17, 2004

Kaikki on mahdollista, paitsi pyörö-ovesta hiihtäminen

Tarkoitukseni oli katsoa eilen telkkarista kaksi ohjelmaa, kummatkin päättyviä sarjoja nimiltään Frendit ja Sinkkuelämää.
Frendejä olen katsonut aina jos olen muistanut/ehtinyt/jaksanut. Eli ei mikään "pakko nähdä videot nauhoittamaan"- sarjan ohjelma, niinkuin ei muuten mikään mukaan. Harmitonta aivot narikkaan viihdettä, vaikkakin Joeyn ja Phoeben yksinkertaisuus ei välillä edes naurata.
Mä nimittäin en pidä tyhmistä ihmisistä, en edes telkkarisarjoissa.
Hullu saa olla, muttei tyhmä.

Frendit tuli siis katsottua, en tällä kertaa nukkunut koko tiistai-iltaa. Johtuu siitä, etten oikein tajunnut edes että on tiistai.

Sinkkuelämääkin sitten yritin ihan vaan lopun alun kunniaksi katsastaa, mutta en taaskaan pystynyt.
Minä ja tämä ohjelma emme vaan kohtaa, emme sitten millään. Johtuu ehkä siitä, etten ole itse sinkku, ja elämän kanssakin on välillä vähän niin ja näin;)No ei vaan,ei tää nyt sitä tarkoita, että mä katsoisin vaan ohjelmia, jossa esiintyy teinirakkautensa kanssa avioitunut wanha täti, jolla on lapsia ja eläimiä ja taviselämä.
Mutta nää jenkkiläiset sinkkunaiset ovat minusta vaan jotenkin säälittäviä. Todella säälittäviä.

Päätän televisiokatsantoni tähän. Nyt pitäisi tukka putkella pakata kamoja. Kohta lähden Heinolaan ja palaan vasta huomenna. Onneksi isämies on kotona tänään, ei ois ollut kivaa jättää noita pentuja tänne oman onnensa nojaan.

En aio pakata mukaan muuta ku vaihtosukat, kalsarit ja t-paidan. Tämän te kaikki halusitte tietää;)




tiistaina, marraskuuta 16, 2004

Mitä mul on missäkin eniten-meemi


1. Minkä artistin/ryhmän levyjä sinulla eniten levyhyllyssäsi?
Taitaa olla eniten poltettuja nimettömiä levyjä, joiden sisällöstä ei ole hajuakaan.
Toiseks eniten on sellaisten suomalaisten bändien levyjä, joita mies on roudannut/miksannut/jotain

2. Kenen kirjailijan kirjoja on hyllyssäsi eniten?
Kirjat kyllä koostuu sekalaisesta kirjoittajakunnasta. Stephen Kingistä Douglas Adamsin kautta kerien Arto Paasilinnaan. Enpä osaa sanoa, että kenen yksittäisen kirjoittamia ois eniten.

3. Minkä tyyppiset elokuvat ovat enemmistössä DVD/videokokoelmassasi?
Tämä on helppo. Walt Disneyn koko tuotanto, vanhemmat VHS-nauhoina, uudemmat DVD-versioina. Useimmat sekä suomeksi että englanniksi.

4. Minkälaisia kuvia on valokuva-albumissasi eniten?
Sellaisia, että kun otan albumit esille illanvietossa, vieraat ymmärtävät että on kotiinlähdön aika :D
Lapsia, koiria, maisemia, synttäreitä, jouluja.. taviskuvia taviksemmasta päästä.
Digikameroituna koneella samat teemat.

5. Mitä painotuotteita sinulla on eniten paperinkeräyskasassasi?
Hesareita, ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia, Kirkko ja kaupunki myöskin. Ikinä ees avaa moista.

Oikeussalijännitys laukeaa päässäni jyskäävän vanteen kautta. Päätä särkee niinsanotusti aivan helvetisti. Koht himaan.

Oikeus ja kohtuuttomuus

Tulinpa just sieltä käräjäoikeudesta. Olihan se uudenkarhee talo sisältä päin, mutta jotenkin just sellainen laitos, että sen seinistä ikäänkuin hohkasi sellainen tietynlainen epätoivo.
Tuskin kyseisessä paikassa koskaan minkään kivan asian takia ollaan kuitenkaan.

Tätä meidän tapausta piti käsitellä klo 9. Siellä sitä sitten venailtiin eikä ollut mitenkään kovin kivaa katsottavaa tää syytetty korsto. Ukkeli on nimittäin melkoisen kookas. Käsittely alkoi kello 10.45, ja tää kylähullu heppu oli samoilla tulilla syytettynä toisistakin alaikäisiin kohdistuneista pahoinpitelyistä. Hän oli pahoinpidellyt kahta kymmenenvuotiasta (!)pikkupoikaa Vuosaaren metroasemalla.

Voitte varmasti kuvitella, mitä ajattelen tuollaisesta. Ei tarvinne siis mitenkään eritellä tuntemuksia.

Oikeuskäsittely ei mennyt niinkuin elokuvissa tai allymcbealissa. Se keskeytettiin syystä, että tämän syytetyn tulkin piti lähteä toiseen paikkaan, eikä Helsingistä löytynyt siihen hätään serbo-kroatialaista tulkkia. Ensi toukokuussa sitten uudemman kerran. Nice.

Nyt en oikein osaa tarttua mihinkään työnteolliseen, vaikka pitäisi. Olenhan täältä kaksi päivää pois tämän päivän jälkeen.
Vähän on sekava olo ja huh huijaa vaan.



maanantaina, marraskuuta 15, 2004

Tärkeintä on lähtemättä jättäminen

Tässä alkaa kohta jännitysmomenttimieliala kohoilemaan oikein urakalla.
Huomenna on oikeudenkäynti- se missä syytettynä ja vastaajana on kylähullu "mätkin kaikkea mikä liikkuu"-miekkonen, ja asianomaisena eli syyttömänä lapseni poloinen, jonka ohimo sai tuta kylähullun jugoslaavin nyrkistä.
Ja vaikka tuon äijän kansalaisuuden mainitsenkin, tämä se ei ole mitään rasistista.
Minä oon tässä proseduurissa vaan kuuntelevana osapuolena ja mua taitaa jännittää eniten.

Onkohan siellä niinku telkkarissa? Niinku esimerkiksi Ally Mc Bealissa? :)

Olen tänään valmistautunut jouluun katsomalla urakalla telkkaria. Eihän sitä tiedä, mitä kaikkea vinkkejä sieltä löytää. Taidan olla vähän hermoväsynyt, kun kaikki paskat ohjelmatkin vaikuttivat älyhumoristisilta, ja mä oon suunnilleen nauranut itseni tärviölle.

Tää on kauhee viikko! Niin paljon tapahtumia hei. Huomenna se oikeus, keskiviikkona ja torstaina olen kouluttautumassa Heinolassa. Inhaa.
Siis ajatuksena lähteminen jonnekin fucking peräreikälään ei kiinnosta yhtään, vaikka paikan päällä varmaan on ihan kivaa sitten. Mä en voi käsittää ihmisiä, jotka buukkaavat itsensä ja kalenterinsa täyteen kaikenmaailman menoja. Musta ei olisi sellaiseen. Tykkään enemmän spontaanista toiminnasta.
Ainoa asia, mitä suunnittelen todella järjestelmällisesti, pitkään ja hartaasti on joulusiivous :D

Lost and Found

Blogger
Minäkin voin nyt liittyä siihen moniääniseen kuoroon, missä kirotaan sitä, ettei blogger toimi, että se temppuilee, kenkkuilee, vinoilee ja kenoilee.
MUTTA. Se ettei mulla toiminut Bloggeri, on täysin ja vain ja ainoastaan omaa syytäni. Ei pitäisi säätää, kun ei kerta osaa, mutta sehän tässä on.. en ees säätänyt mitään tietoisesti, ja silti olin säätänyt.. Huh huijaa.
No nyt se toimii, ja siitä iso kiitos Rahinalle :) Mihin tälläiset avuttomat tädit joutuisivatkaan ilman neuvokasta nuorisoa?

Talvitakki
Tänä aamuna jotenkin tapojeni vastaisesti ajattelin, etten jaksa enää yhtään säälinsekaista tuijotusta ihmisiltä, jotka luulevat että olen köyhä, kun kuljen ohkaisessa takinluuskassa. Tapojen vastaisesti siis sen takia, etten yleensä välitä siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat. Se, mitä joku ventovieras metromatkaaja ajattelee esim. varallisuudestani- ei vois niinku vähempää pöyhiä.
Koska on jo marraskuun puoliväli, niin laitoinpa sitten talvitakin päälle ekaa kertaa tänä syksynä.
Mikä virhe! Meinasin tukehtua. Vaikka oli pelkkä t-paita takin alla.
Vielä ei ole siis millään mittarilla laskettuna missään mielessä talvi.

Isänpäivä
Sehän se eilen siis oli. Me emme tänäkään vuonna rankaisseet perheemme iskäihmistä viemällä hänelle aamiaista sänkyyn. Mitä ihmeen hemmottelua se muka on, että tuodaan aamiainen sänkyyn? Mä en ainakaan halua äitienpäivänä, enkä minään muunakaan päivänä mitään ruokaa sänkyyni. Vaikka sängyssä muuten tekisi mitä ny milloinkin, niin ruokapöytänä se ei mielestäni kyllä toimi.
Lasteni isä ilahtui kovin lahjastaan. Hän sai päivitetyn version neljä vuotta vanhasta saunatakistaan.
Kun nelisen vuotta sitten muutimme, sanoi moni että "kyllä se uutuuden viehätys tuon saunan kanssa lakkaa, ja myöhemmin sitä ei lämmitä kun hyvä jos kerran viikossa".
No eipä ois enempää voinut pieleen mennä tuo veikkaus. Meillä lämpiää sauna joka ikinen päivä ja parhaina kaksi.
Saunatakki on varmaan miehen yleisin vaatekappale kotona. Ja siinä kun monet vetää kalsarikännejä, meillä ne on kylpytakkikännejä.

Sivuluisua
Tajusin eilen, että mulla oli noin vartti aikaa palauttaa vuokra-dvd:t Makuuniin. Ei muuta kun jotain vaatteita äkkiä päälle ja autoon. Piti skrapata. Ikkunat ei kerenneet oikein aueta koko lyhyen automatkan aikana, ja niinpä päätin kiitää parkkihalliin, jotta sisätila sulattaisi loputkin ikkunasta.
Parkkihalliin johtava luiska oli umpijäässä, ja vauhtini oli aika kova. Sivuluisua mentiin kylki kohti hallin suljettua ovea. Vähäliikenteisenä aikana se ovi on kiinni, ja aukeaa kun auto on tietyllä etäisyydellä.
Eilen ei auennut.
En törmännyt oveen, mutta oli aika temppu suorittaa umpijäisellä luiskareella mäkilähtöä pakki päällä, mutta hyvin se loppujen lopuksi meni. Mutta ei yksi liukas parkkihallin luiskakaan vielä tästä talvea tee.

Joulu
Jouluvalmisteluni eivät etene. Viikonloppuna en tehnyt mitään muuta joulun eteen kuin että ostin kynttilöitä Tiimarista. Se nyt ei oo mitään se.

Sorvaamo
Täällä sitä siis taas ollaan. Perjantaina mietin ihan tosissani, että jos se vähän reilu toimintatonni, mitä saan korvauksena menetetystä vapaa-ajasta, ei tulisi niin hiton tarpeeseen meidän taloudessa, niin irtisanoisin itseni.
En tiedä sitten, kuinka ihanaa pitkässä juoksussa olisi olla kotirouva.. Mutta joku välivaihtoehto ois kiva.

Kädettömät äänentoistoalan ammattilaiset
Miehen piti olla kolme päivää himassa, kun Hectoriherralla on torstaina vasta keikka.
Piti ja piti. Länsiauto-areenalle rakennetaan kiinteää äänentoistoa. Piti olla valmis eilen, mutta ei ole edes aloitettu... Arvannette kenen kännykkä soi ja voi vitja. Mrrr. Ois ollut eri kivaa pitää miestä kotona sisäruokinnassa muutama päivä, mutta tämä päivä on ainakin pois pelistä.
Noh, koskaan ei voi voittaa :D



sunnuntaina, marraskuuta 14, 2004

Hmm.

Kokeilen vaan, että näinköhän sekoitin kaiken koko koneella.

lauantaina, marraskuuta 13, 2004

Kummallinen elokuva

Nyt on viikonlopun leffaputki päällä, ja Lost in Translation katsottu.
En kyllä ikinä ole ymmärtänyt leffoja, jossa ei ole alkua ei loppua, ei kiirettä ei hoppua. Eli, aika kummallinen oli leffa ja olen varma, ettei mikään kolmesta jäljellä olevasta voi olla huonompi.

Tässä välissä on nyt koirien kusetustauko ja mulla kämpän pikaraivaustauko. Vaikka toki siivosin jo aiemminkin, mutta nyt piti kolata sipsit lattialta ja sellasta. Inhoon sipsejä. Inhoon niiden makua ja näköä, varsinkin silloin kun ne on lattialla. Mrr.


Hei vaan hei

No niin, arvatkaa jaksoinko eilen illalla taaskaan yhtään mitään? No en. Joko pimeys vie voimani, tai sitten mä olen tullut wanhaksi. Jota todistaa sekin, etten muista, olenko mä yleensä tähän aikaan vuodesta aina väsynyt ja nuutunut.
Eli jäi sitten piparitkin leipomatta ja kliimaksit saamatta. Ja olin ihan hermonakin, kun ulkona vallitsi tuhannen voltin myrsky, eikä kissaa löytynyt mistään. Jossain vaiheessa se sitten luikki kotiin ihan rutikuivana. Ollut varmaan taas naapurin mummolla tai missä lie. Kerran kun se oli pitkään kateissa, se löytyi myöhemmin kahdelta pikkutytöltä talutushihnan päästä. Mrrr.

Tänään oli heti eri meininki, kun ei tarvinut herätä väkipakolla melkein yöllä. Kauppareissut isänpäivälahjuksineen ja ruokineen on jo suoritettu, ja tähän aikaan se on saavutus mulle.

Pidetään tänään leffailtamat lasten kanssa. Mulle kaikki vanhatkin leffat on uutuuksia, koska leffaelämykseni rajoittuvat lähinnä teeveen tarjontaan.
Huomenna mä vihdoinkin tiedän, millaisia leffoja ovat Kill Bill 1 ja 2, Lost in Translation ja Phone, joka on lienee joku The Ringin aasialainen reinkarnaatio.

Ensin näytän lattioiden pinnalle vähän imuria. Kaikkea tauhkaa on taas joka paikassa enemmän kuin lääkäri määrää ja laki sallii.
Mies tulee ens yönä kotiin, mikä on eri kivaa.


perjantaina, marraskuuta 12, 2004

Työviikon viimeisiä vuodatuksia

Tätä työviikkoa on noin puoli tuntia jäljellä. Tänään en kyllä hyötyhumppaa yhtään askeltakaan, vaan menen ratikalla. Onneksi pysäkki on noin parin metrin päästä duunipaikan ulko-ovesta.

Kiidän kotiin ja sitten avustustoimikunnan kanssa kauppaan. Koska tilini on tänään plussamerkillä varustettu, menen Tiimarista ostamaan kaikkia ihkuja kynttilöitä, eihän sitä tiedä jos vaikka sähköt katkeaa tässä myräkässä.

Kotona teen jotain ruokaa ja arvatkaa mitä kans? No pipareita tietenkin! Luultavasti piparin tuoksun vallatessa kynttilöiden loisteessa hehkuvan kämpän, minä saan pieniä kliimakseja. Joulu! Joulujoulujouuuuuuuuuulu!

Minua saa sitten pitää just niin hulluna sekopäänä kuin itse kutakin säätyä huvittaa. Joulua en lakkaa rakastamasta siltikään.

Yhden joululahjan olen jo saanut. Kipeä kani parantui. Eläinrakkaalle ihmiselle tuollainen kenties jostakusta pieneltä tuntuva asia on suuri asia. Paras asia.


Anyway the wind blows

Vaikka yleensä nukun kuin uppotukki, niin silloin kun mies ei ole kotona, niin vähän kevyemmin. En mä mitään pelkää, onhan mulla mahtivahtikoirat kotona, enkä mä muutenkaan osaa pelätä mitään murhamiehiä tai vastaavia.

Viimeyönä peljästymiskertoimet kuitenkin värähtivät tappiin, kun havahduin siihen, että joku laahaa yläkerrassa.. jotain? Huonekaluja? Ruumista?Keskellä yötä?

Pikkukoira nyt raahaa kaikkea mitä jaksaa, mutta suurin mihin hän vielä kykenee on kokoa 43 oleva lenkkari. Se ei siis voinut olla äänen aiheuttaja.

Olin jo valmis lähtemään puolustamaan naarastiikerin lailla lapsiani ja elukoitani- päättelin että koirat on huumattu- muuten ne haukkuisi.. Mietin kuumeisesti, mitä aseistusta makkaristani löytyisi, tulos oli heikonlainen.

Sen verran aikaa tähän pähkäilyyni meni, että heräsin kunnolla ja tajusin, että tuuli rämistytteli rännejä ja ikkunapeltejä, tai mitä ne nyt onkaan ne ikkunan ulkopuolella olevat peltiset ikkunalaudat. Kissan kotiintuloväylinä ne ainakin toimii. Ei ollut siis ruumiita, huonekaluja eikä himoraiskaajia, vaan ainoastaan myrskytuuli. Nukahdin helpottuneena uudestaan.

Työmatkalla metro natisi Kulosaaren sillalla taas uhkaavasti. Mä en ole mitenkään vakuuttunut niiden pystyssäpysymisestä kovalla tuulella. En ainakaan sillä sillalla.

Ihanaa kun on perjantai. Ei taaskaan ole mitään suunniteltua tekemistä viikonlopuksi, ja se on pelkästään hyvä. Mä mitään jaksaiskaan.



torstaina, marraskuuta 11, 2004

Keskiö

Olen jo aiemminkin valoittanut sitä, kuinka olen suorastaan kävelevä parodia.
Minä omistan ja edustan kaikkea sellaista, mikä ei oo hei yhtään kuulia. Asun rivitalon pätkässä Helsingin lähiössä, on farmarimallinen auto, on koiria ja kakaroita, on kaasugrilli ja rakastanpa vielä jouluakin.
Paljastampa vielä lisempää. Vaviskaa.
Minulla on jokaikisessä ikkunassani Marimekon verhot. Kyllä, luitte oikein. Jokaikisessä.

Puolustuksena (tai jonain sen tapaisena) mainittakoon, että kaikki verhot ovat 60-70-80-luvuilta, aitoja ja alkuperäisiä, real-retroja. Ei siis mitään uusiopainatuksia.

Äsken perunoidessani tuolla sohvalla ja mietiskellessäni keskivertoelämäni keskinkertaisuutta, sain mahti-idiksen. Tuijottelin elämääkin tylsempien Unikko-verhojen sinisiä kukkia, ja sain tohkeisuusprosentin yllättävän kohoamisilmiön.
Haluan maalata olkkarin päätyseinän samalla turkoosinsinisellä, mitä unikossakin on. Heti, mieluiten tänään.

Kyllä mulla nää idikset tulee aina hyvään aikaan. Nyt kun suunnilleen tunti päivässä on valoisaa, ja senkin ajan minä kärvistelen kustannuspaikalla, niin ala nyt pimeessä maalaamaan yhtään mitään. Voisi olla keväällä valon koittaessa aikamoinen lehmänkieli-efekti seinässä.

Mutta ei must koskaan tiedä. Kohta saatte lukea helvetillisen maalausprosessin aiheuttamaa nillitystä tai vastaavasti sitten sitä, kuinka valkoinen seinä voi olla tylsä, elämääkin ja unikkoverhojakin tylsempi. Ei oo helppoa tämä elo.

Nyt menen katsomaan telkkaria. Vanhasta tottumuksesta katon torstaisin kello 21 MTV kolmosta. Vaikka Teho-osasto lakkautti toimintansa ja tilalle tuli puolihöperö ja nössö partasutisetä, niin minkäs teet. Sisäinen kello on ohjelmoitunut sohvaperunoimaan juuri tähän aikaan.

Hmm. Keskivertotädin pitäisi tietty juoda keskikaljaa välihousut jalassa. Kumpiakaan en omista. Ehkä mulla on vähän vielä toivoa?-)

Tietotekniikan ihmeaikuinen

Vähän seminörtähtävää tiedoksiantoa tähän alkuun. Tein eilen tietoteknisen suorituksen kotona ihan itse. Minä! Itse!
Nyt olen päässyt IE:n ikeestä kokonaan, kun osasin vaihtaa Mozillan oletusselaimeksi myös kaikkiin IE:n ikeen alla pyörineisiin ohjelmiin.
Onnea minulle.

On mulla toinenkin ylpeydenaihe. Osasin sanoa EI. Kyllähän minä tuon sanan osaan ihan helpostikin lausahtaa, mutta valitettavasti en kaikissa tilanteissa. Tälläisiä tilanteita ovat usein kaikki työhön liittyvät kysymykset.
Se mihin vastasin eilen EI, liittyy välillisesti työhön, ja tämän vastauksen sai eräs työtoverini.

Tässä firmassa järjestetään vuotuiset pikkujoulut aina talon omissa tiloissa. Viime vuonna kuuluin pikkujoulutoimikuntaan, ja järkkäsin paikalle suhteilla aikamoisen äänentoistollisen ja valaisuteknillisen spektaakkelin, peilipalloja sun muita unohtamatta.

Tämän vuotinen pikkujoulutoimikunta on kimpussani tavan takaa, kun koittavat vongata samanlaista systeemiä tämän vuoden karkeloihin. Siinähän vonkaavat. Tänä vuonna keskityn vain juhlintaan, hoitakoot toimikunta vaan hommansa miten parhaaksi taitavat. Kjeh.

Ihanaa kun on jo torstai.

keskiviikkona, marraskuuta 10, 2004


Eetee Posted by Hello

Koskas meillä onkaan se joulu?

Tulin mahtihyvälle tuulelle kun luin Turistin jouluaiheisen bloggauksen. Sen luettuani tajusin, että minä iloitsen joulusta osittain aivan samoista syistä kuin hänkin. Mies on silloin kotona, lapset ovat silloin kotona, minä olen silloin kotona, on siis kerrankin kaikki koolla ja sellasta.

Joulusta maksamakkaraan.. Pikku koira katosi tänään. Sitä ei jumatsukka ollut missään. Koluttiin koko talo, huhuiltiin sitä ja viimeiseksi rytmihäiriöitä aiheuttaneeksi vaihtoehdoksi tuli se mahdollisuus, että se karkasi ovesta kun siitä joku kulki. Ei kun ovesta huhuilemaan, josko se jossain pihalla palloilisi. Eipä näkynyt pentua, mutta wanhin koirista käytti tilaisuutta hyväkseen, ja pinkaisi ovesta ulos. Great, kaksi karkuteillä olevaa koiraa pilkkopimeessä ulkona.

Noh, samantien pikkupentu havaittiin nukkumasta erään sängyn alta ja iso koirakin saatiin sisälle maksamakkara-lahjuksilla. Kaikki siis hyvin.

Tekisi niin mieleni aloittaa jo joulusiivous. Mutta eipä sitä vielä kannata tässä suurpossujen läävässä aloittaa.

Mä yksi ja numerot

Matkimpa tämän nyt tuolta Tiramisun blogista. Ihan vaan huvikseni.
Tässä Elma-täti numeraalisena.

naisia 1/1 (koska jos tädillä on munat, se on setä)
kaupunkilaisia 1/1 (periferiassa asuvana nippanappa)
kasvissyöjiä 0/1 (kasvikset on kyllä ihan kivoja vaikka pihvin kanssa)
koiraihmisiä 0/1 (käsitän koiraihmisellä sellaisen tuulipuku päällä viuhtovan tädin, ja sellainen en ole)
koiranomistajia 1/1 (kolme koiraa)
hevoshulluja 0/1 (hevoset on hulluja)
nörttejä 0/1
pelaa tietokoneella 1/1 (joskus)
tykkää seurapeleistä 1/1
kuuntelee heavy-musiikkia 0/1 (en ainakaan saksalaista sukkahousuheviä)
juo olutta 1/1
kenkäfriikkejä 0/1 (välttämätömät pahat tässä ilmastossa)
seuraa muotia 0/1 (ei vois vähempää kiinnostaa)
seuraa intensiivisesti muotia 0/1 (ei vois vähempää kiinnostaa intensiivisestikään)
tilaa muotilehtiä 0/1
ostaa muotilehtiä 0/1 (onks tää joku oletko pissis kysely?)
seurustelee 0/1 (menin entisen poikaystäväni kanssa naimisiin- eli ei kai sitä seurusteluksi enää lasketa)
rakastuneita 1/1 (paremminkin rakastava- pysyvä olotila. rakastuminen on aina ohimenevä tila- valitettavasti)
ahmii scifi-kirjoja 0/1 (ahmin mielummin suklaata)
suurpiirteinen siisteyskäsitys 0/1, 1/1 (riippuu niin fiiliksistä, olen pikkutarkka boheemi)
käyttää useammin ratsastuskypärää kuin pölynimuria 0/1
inhoaa silittämistä 0/1 (paitsi miesten kauluspaitojen silittämistä kylläkin)
tykkää teemajuhlista 0/1 (vähän tekohauskaa, aina on joku, joka ei jaksa paneutua ja sellasta)
tekee itse joulukortit 0/1 (työnantaja sponsoroi kortit)
viihtyy rokkibaarissa 1/1 (onko Tavastia rokkibaari?)
brunetteja 1/1
ruskeasilmäisiä 1/1
isorintaisia 1/1 (heti kun olen rikas, menen pienennysleikkaukseen)
akateemisia 0/1
salmiakinsyöjiä 1/1
taiteellisen alan koulutusta 1/1
viherpeukaloita 0/1 (meillä karisee tekokukistakin lehdet)
inhoaa tälläisiä listoja 1/1

Energeeninen elämäntapaemännöitsijä

Kyllä se näköjään niin on, että nukkuminen kannattaa aina- ainakin tiistai-iltaisin. Nyt on tällä tädillä energiaa kuin pienessä kylässä ja aion hyödyntää tätä tilapäistä kehonhäiriötä johonkin työnteolliseen kohta.

Taisi eilen mainostamani mielenosoitus olla aika laimea, en ole missään nähnyt siitä mitään mainintaa. Tosin eilen nukuin kaikki illan uutislähetykset, muttei Hesari ainakaan asiaa uutisoinut. En ainakaan hokannut.

Jos äitini eläisi, hänellä olisi tänään synttärit. Onnea vaan sinne jonnekin. Mulla oli hyvällä tavalla hassu äiti. Mun isäkin on kuollut. Olen siis orporaukka. Lapsilla on enää yksi mummo elossa, koska appiukkokin on kuollut.

Vaikka suvussamme on näinkin paljon läheisiä vainajia, emme harjoita hautakivien palvontaa. Ts. tapoihimme ei kuulu laukata jokaisena merkki- tai merkittömänä päivänä haudalla kykkimässä. Nämä ihmiset ovat mielessä ja sydämessä muutenkin ja minä en voi sille mitään, että minusta sellaiset ihmiset, jotka kuorruttavat läheistensä hautoja kynttiläkasoilla jatkuvasti, kokevat huonoa omaatuntoa jostain.. Jäikö jotain sanomatta? Eikö vainajaa tullut hänen eläessään muistettua kunnolla, niin nyt sitten pitää omaa mieltään keventää muistamalla edes vainajaa?

Tuo nyt oli oma mielipiteeni- valitan surua, jos se jonkun mielestä kuulosti välinpitämättömältä ja kylmältä. Ei ole tarkoitukseni loukata ketään, joten lepo vaan.

Pelästyin aamulla, kun koiranpentu murisi ja haukahteli varaston nurkassa olevalle vauvan kylpyammeelle. Koska meillä ei vauvoja enää ole, eikä ammetta ole kierrätetty kenellekkään koska se on vähän rikki, niin se on saanut uuden käyttötarkoituksen likaisten mattojen säilytysastiana. Hädintuskin uskalsin hiipiä katsomaan, että onko siellä kenties kissan saalistama elukka, onko talossamme jotain sellaista elämää, joka ei sinne kuuluisi, mikä mörkö siellä mahtaa olla...

Ammeessa, parin likaisen maton päällä, oli sellainen pörröinen tukkakuminauha. Hirvee vihollinen! On se hyvä että on vahtikoira talossa:)



tiistaina, marraskuuta 09, 2004

Turhuuksien tiistaus

Tiistai- turhien päivien kruunattu kuningas, kuningatar ja hovinarri.
Tiistai- mikä ihana tekosyy nukkua sohvalla, vaikka Salatut Taalasmaat koittavat kovasti saada raivon valtaan koulun ala-asteen näytelmäkerhon tasoisilla roolisuorituksilla , Stallarit tarjoilevat näkymiä muka seiskytlukulaisesta kommunistisesta perheestä, buenon hetken Frendien seurassa tarjoava Kinder Buenokin saa jäädä ihan muiden nautittavaksi ja oma turpea kroppa saa kiittää tiistaita tästäkin vähästä eikä plastikkakirurgiset muodonmuutoksetkaan voisi vähempää kiinnostaa.

Mies oli kokannut ja syötyämme hän tokaisi lauseen, joka nauratti jälkikasvua pitkään.
"Ehtisköhän tässä käydä pissalla ennekuin uutiset alkaa".

Minä taisin nähdä juuri ja juuri seiskan uutiset kokonaan, mutta mies ei. Hän kuukahti sohvalle jo ennen minua. Ainoa asia, joka ei kuukahtanut oli siis MTV3. Reilu kolme tuntia tuli nukuttua ja pilkittyä, ja nyt on jalat kipeät? Näin vissiin unta maratonjuoksusta tai jotain. Aivan helvetin kipeät jalat. Vaikka olin ihan hyvässä asennossakin.

Mut ei täs sit muuta. Sitä vaan tulin sanomaan, että tiistaihan on oikeastaan ihan helmi lepokeidas hektisen arjen keskellä.
Vaikka edelleen olen kaikesta huolmatta sitä mieltä että tiistai on viikonpäivistä julmin ja turhin. Nyt kohti keskiviikkoa omassa sängyssä.

Mielenosoitus Kaivarissa

Katsoin eilen telkkarista Kuutamolla-leffan.
Eipä se mikään kovin kummoinen ollut, mutta toisaalta en voi olla pitämättä edes vähän leffoista, mitkä on kuvattu Helsingissä ja missä tämä kaupunki myös näkyy. Eilen oltiin kuutamolla tässä aika kulmilla, sen leffapojun asunto oli tossa viereisessä korttelissa.

Tänään näillä kulmilla tapahtuu oikeastikin. Pastean tähän otteen saamastani sähköpostista:

!- Yhdysvallat liittolaisineen ovat hyökänneet Irakin Fallujaan -!-
TÄNÄÄN KELLO 18 KOKOONTUMINEN
HELSINGIN TEHTAANKADUN KIRKOLLA!
Siitä siirrymme Yhdysvaltain suurlähetystölle. Kaikki
paikalle ja lähettäkää viestiä eteenpäin!

Tehtaankadun kirkolla tarkoitetaan tässä tapauksessa tuota pientä punatiilistä Pyhän Henrikin roomalaiskatolista kirkkoa, joka on siis tuossa Kaivohuoneelle johtavan tien välittömässä läheisyydessä- Tehtaankadun ja Puistokadun kulmassa.

Olen lähettänyt viestiä eteenpäin. Laittakaa tekin, saa pasteta tuosta yltä, jos haluaa. Annan luvan.

Mies tuli eilen yöllä keikalta kotiin taas niin, etten herännyt. Yksin menin nukkumaan ja kaksin heräsin. Mullahan on siis ihan selkeesti salarakas. Vähänks oon trendikäs. (joo- tosi vähän toim.huom).

Lähden nyt etsimään kadonnutta työmoraaliani tuolta jostain.


maanantaina, marraskuuta 08, 2004

Kolmas kerta ei sano totea

Hemmettiläinen mikä turha maanantai täällä sorvaamossa.
Syyttäkää tätä turhaa maanantaita siitä, että päivitän jo kolmatta kertaa tänään blogia, vaikkei ole mitään asiaa.

Tänään kävin eräällä nettisivulla katsomassa, kuinka hemmetin kauan se Hectorin rundi vielä kestää. Haluun miehen takas kotiin äksyilemään!
Tämän päivän jälkeen vielä 10 keikkaa + 1 joulukuussa Tavastialla, minne itsekin aion vääntäytyä, eli sitä ei lasketa.
Tässä yhteydessä törmäsin yhteen joulunegaatioon. Eikä tämä negatiivisyys ole edes joulun vika, vaan IE-selaimen. Ja se on nämä jouluaiheiset pop-up- ikkunat, jotka sekoittavat helposti noin kaiken, eikä niitä meinaa saada kiinni ja mitä kaikkea.
Saakelin tyhmä selain!

Tililläni on rahaa miinus jotain. Silti pitäisi kaupassa käydä. Hokaakohan ne kaupassa että köyhä yrittää vinguttaa katteettomalla kortilla? Sen tiedän, että ainakin joissain ravintoloissa, Alkossa ja Ikeassa ei miinussaldokkaat pahemmin juhli, mutta entäs nää ihan tavis koo-kaupat, ässämarketit tms?
No pitää kokeilla. Kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantanhuja. Pitäähän sitä jotain jännitystä elämässä olla.



Mullan alla

Unehtui kertoa tälläinen asia.

Pe-la välisenä yönä kello 5, 14-vuotiaan tyttäreni kännykkä soi. Näytössä näkyi 040-alkuinen numero, joka oli outo, mutta se kuitenkin oli.
Unisen tyttäreni korva täyttyi virolaisella aksentilla varustetuilla huokauksilla "tule mun luo..". Tyttö iski tietenkin luurin kiinni, mutta himokas mies soitti vielä uudelleen..

Lauantaina selvitimme numeron omistajan. Jäljet johtivat pohjois-suomalaiseen hautaustoimistoon! Pyysin liikkeen lankanumeronkin ja soitin sinne kertoakseni, että ei ole kovin hyvää mainosta hautaustoimistolle, eikä millekään muullekaan firmalle, tuollaiset öiset puhelut.

Puhelimessa oli oikein ystävällinen naisihminen, joka kertoi yöpuhelun numeron kuuluvan hänen armeijassa olevalle pojalleen ja oli kiitollinen kun ilmoitin asiasta ja hän lupasi ottaa selvää että mitäihmettä ja kysyi vielä että voiko soittaa minulle jos/kun yöllisen vonkauspuhelun tarina selkenee. Virolainen aksentti kun antoi vahvasti ymmärtää että luuri on mahdollisesti väärissä käsissä, tahi sitten tosi vitsikäs pilapuhelu tuli väärään numeroon..

Kohta sitten soittikin numeron omistajapoika ja oli ihan Hoo Moilasena.. Vaikutti ihan fiksulta. Hän oli armeijasta lomilla ja kertoi olleensa kyllä ravintolassa illalla, mutta hänen käsityksensä mukaan kännykkä ei ollut missään vaiheessa iltaa joutunut vääriin käsiin. Ja tämä puhelu tuli viideltä aamulla! Mysteeri jäi selvittämättä! Oliko tässä nyt jotkut mystiset taikavoimat liikkeellä vai oliko armeijanuorukainen kenties nauttinut törmäystippoja?

No mut että meitä se sitten piinaa nää yölliset häirikköpuhelut. Milloin niitä tulee hautaustoimistosta, milloin koulusta.

Me käymme maanantain viettohon

Otsakkeestakin voi nokkelampi päätellä, että täällä ollaan joulutunnelmissa. Enää suunnilleen 45 yötä jouluun. Se on aika vähän.

Tästä tulee ensimmäinen jouluni blogistanian asukkina. Saas nähdä tuleeko täällä valtaisia klikkejä jouluihmiset vs. joulunvihaajat. Nyt on jo muutamille sivuille ilmaantunut Pahan Joulun - toivotuksia. Inhaa...

Tänä aamu alkoi maanantaista huolimatta kohtuumukavasti. Herättyäni jouduin _pukemaan_ yöpaidan päälleni. Ai että mieskö tullut yöllä kotiin?;)
Avattuani makkarin oven, totesin että kodissamme vellonut epämääräinen paskanhaju oli pois. Kannatti siis siivota. Ehkä biojätteillä oli myös joku osuus haisussa, tai kaninhäkeillä tai koirankakalla tai.. No oli mitä oli, nyt ei haissut, mikä oli mukavaa.

En ole vielä reklamoinut kuopuksen opettajalle. Pitää nyt yrittää olla puolueeton ja tajuta myös se, ettei se minun riiviöni välttämättä mikään hellantelttu todellakaan ole, mutta ei ole kyllä opettajakaan mikään taivaanlahja. Ja oli miten oli, annan kyllä karvasta palautetta opejen auktoriteettiongelmista. Pakkoko omaa nyhveryyttään on kostaa lapsille?

Jos mun pomo on tänään inha, niin soitanko sen vaimolle ja pyydän vaimoa hakemaan oikukkaan miehensä kotiin? Eikös tuo oisi vähän sama asia.

Nyt pitäisi hoitaa jotain kauan roikkuneita rästihommia pois, kuten saattaa ensi vuoden kalenteritilaukset ajan tasalle. Noin sadan hengen kalenterien vatkaamisessa on oma työnsä siinäkin.

sunnuntaina, marraskuuta 07, 2004

Ajan puute on aikamme sairaus

Tämä on ollut hyvä viikonloppu.
Perjantaina olin aika väsynyt, joka oli myös osittain taisteluväsymystä. Olinhan koko päivän ollut ikenet irvessä edellisyön koulufarssin takia.
Kuitenkin aikani sohvalla perunoidessani, päätin alkaa järkkäämään rakasta Lundiastoani uuteen uskoon. Ei mitään suurta muutosta, mutta kuitenkin.
Tykkään kirjoista valtavasti. Paitsi että tykkään lukea niitä, tykkään myös omistaa niitä. Tykkään järjestellä niitä hyllyissä ja katsella siistejä kirjarivistöjä.

Eilisen lauantaipyhän vietinkin sitten kotia siivoten. Viimeinen suurempi siivous ennen joulun suurta grande jubileum suursiivousta, jolloin tahmaa vastaan hyökätään järein asein, kuten vanhojen hammasharjojen voimalla. Välillä käytiin kyllä anopilla eli mummolassa syömässä.

Mies tulee ens yönä kotiin. Keikkojen myyjät taitavat päättää kiertueen paikkakunnat tikkataulumenetelmällä. Isoon Suomen karttaan nakataan tikkoja, ja keikat myydään osumajärjestyksessä. Tai ainakaan minusta ei ole mitään järkeä, että rundin eka keikka on Kuhmossa, jonne on Helsingistä pitkä matka. Mutta minkäs teet, kaikki pitäisi tehdä itse.

Eli mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut, ja se on oikeastaan ihan pirun hyvä asia.

perjantaina, marraskuuta 05, 2004

Hamstraaja hamstraa

Kiukkuni on laantunut, mikä ei välttämättä ole hyvä asia, koska haluan angstailla opettajalle. Mutta kun oikein muistelen viime öistä hortoilua koulun parkkipaikalla kello kolme, niin eiköhän se angsti taas nosta päätään.
Keskustelin aiheesta myös _asiantuntijan_ kanssa, ja hän siunasi kiukkuni. Siunatussa tilassa tässä siis ollaan, mikä on tietenkin näin pyhän aattona vaan harras asia.

Lähden kolmelta kauppaan panikoimaan. Koska kauppa ei ole huomenna auki, niin sieltähän pitää haalia mukaan monen päivän muonavarastot, tuhansien muiden samoin ajattelevien kanssa.

Annan luultavammin konewanhukseni huilia vielä tänäänkin, jos sais vaikka hartaan meiningin kunniaksi läävän siivottua.

Hyvää pyhää itse kullekin säädylle siis varmuudeksi jo nyt.

Todo sobre mi madre

RRRRRRRRRRRäyh.

Varoitus. Olen angstisella tuulella, ja se varmaan jotenkin tästäkin postauksesta tulee välittymään. Olen varoittanut.

Lapsellani oli yökoulua. Kouluun mentiin eilen kuudeksi illalla ja tänään koulupäivä päättyy klo 12. En ole näiden muutaman vuoden aikana, kun kyseinen yöllinen koulutapahtuma on ollut, koskaan oikein sisäistänyt jutun ideaa, mutta varmaan se on joku älyhieno.

Koska annan konewanhukseni kotona vieläkin levätä, sain uskomattoman paljon aikaiseksi eilen illalla. Vaikken mikään jatkuvalla syötöllä koneella roikkuja muutenkaan ole, niin näköjään sellaiset pienetkin istunnot useaan kertaan illan aikana vievät yllättävän paljon aikaa muilta hommilta.

Päätin siis olla kiva äiti, ja siivota pienen yökoululaiseni huoneen. Sen tein, ja aikaa meni. Illalla kävin lopen uupuneena nukkumaan vaan herätäkseni kello 3 yöllä kännykän vaativaan kilkatukseen, joka ei ollut herätyskello.

Jumatsukka mikä adrenaliinisuihku elimistöön virtaa kun tajuaa että kello on kolme, puhelin soi, jotain on sattunut.. jollekkin..

Yökoulusta Annin opettaja soittaa: "olemme tässä nyt usean opettajan kanssa seuranneet tilannetta, ja täällä on muutama oppilas jotka kehoituksista huolimatta eivät nuku vaan supisevat makuupusseissaan toistensa kanssa, ja nyt nämä kyseiset tyypit pitäisi hakea kotiin ja valitettavasti teidän Anni on yksi heistä....."

Siis voihan.. En nyt yöllä alkanut unisena opettajalle mitään rähjäämään, mutta sen aika koittaa vielä.

Eikö näillä usealla opettajalla ole sen vertaa auktoriteettia, saati ratkaisukeskeistä ongelmanratkontakykyä, että saisivat muutaman supattavan ipanan hiljaiseksi? Mikseivät opettajat erottaneet tätä revohkaa toisistaan? Onko tosiaan aina mentävä siitä mistä aita on matalin ja samalla työntää pää pensaaseen ja siirtää vastuu oppilaan supatuksista vanhempien niskaan kun opettajakunta näyttää koostuvan pelkistä lapasista?

Tietenkin lapseni saa osakseen tänään myös puhuttelun minulta aiheesta, miksei hän totellut opettajia, enkä minä hyväksy tyttäreni niskurointia ja huonoa käyttäytymistä, mutta tässä tilanteessa olen paljon vihaisempi näille opettajille kuin kellekkään näistä supisevista lapsista, omani mukaanlukien.

Tässä tulee kuvioihin myös Pekka ja Susi ilmiö (ja tarkoitan tällä nyt sitä satua, en Anssi Kelan muinaista bändiä). Kun aikansa opettaja soittaa jatkuvasti asioista, jotka kuuluisivat opettajan ratkaistaviksi (ja joista voisi tiedottaa vanhemmille vaikka reissuvihkon välityksellä, jos asia sellaista vaatii) , niin kohta lakkaan vastaamasta puhelimeen jos puhelu tulee koululta. Pitää vaan toivoa, ettei mitään oikeaa ilmoitettavaa koskaan ole

Lyhyesti viime yön koulukomplikaation voisi kiteyttää lauseeseen:
sirkus lähti, pellet jäi.






torstaina, marraskuuta 04, 2004

Internetti romahti

Meillä on kotona internetti. Se tulee meidän kotiin sellasen mustan laatikon kautta, missä vilkkuu valoja. Se laatikko on haettu HTV:ltä. Siitä laatikosta lähtee sellaista piuhaa, se piuha menee lattialistojen sisässä 7 eri paikkaan meidän kotona. Se menee vähän matkaa ulkonakin, kun muuten sitä piuhaa ei oisi saatu yläkertaan menemään järkevästi. Kahdessa huoneessa on sitten sellaisia pienempiä laatikoita, missä niissäkin vilkkuu valo. Ne on kuulemma jotain reitittimiä, mutta olen kuullut niistä käytettävän jotain muitakin nimiä. Joku swits-hupi. Tai joku sellanen.
Ja sen koko systeemin nimi on joku kotiverkko tai sellanen.

Eilen mun omassa henk.koht. tietokoneessani sijaitseva internetti romahti. Selain (mozilla) kaatui kesken kaiken, eikä IEkään toiminut, mikä ei ollut ihme. Koska se nyt toimisi.
Kun yritin avata selainta uudelleen, ei järjestelmäresurssit riittäneet sen aukaisuun. Resurssit ei riittäneet minkään aukaisuun, ei edes koneen sulkemiseen ollut resursseilla voimia.

Suljin koneen väkivalloin suoraan sen virtanapista, ja päätin että en sitä avaakkaan hetkeen. Johan se vasta noin kaksi kuukautta olikin päällä. Nyt saa wanha museokapistukseni levätä. En myöskään käytä kenenkään muunkaan koneita. Alan tehokkaaksi luomuemännäksi.

Toinen, mitä kotonani aion kaihtaa on sohva. Kun siihen asettuu katsomaan vaikka uutisia tai mitä nyt vaan, niin kohta sohvan vetovoima on kallistanut kehon vaakatasoon. Vaakatasoinen keho saa sitten luomet painumaan kiinni. Ja tätä on nyt jatkunut iltatolkulla. Noin kolme minuuttia sen jälkeen kun olen mennyt sohvalle, olen umpiunessa. Siitä ei ole kiva herätä sekavana, nihkeänä ja piilarit päähän kuivettuneina.

Nyt olen töissä. Sain sen Häräntappoaseen päätökseen ja siitähän seurasi Raskausarpia. Juha Vuorisen jatko-osa Juoppohullun päiväkirjalle. Sitä vaan on vähän arveluttavaa lukea metrossa. Taisin naurahdella ääneenkin pari kertaa. Ihme ettei Securityn valppaat vartijat vieneet minua mukanaan.

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2004

Sälää

Olen mestari, mitä tulee lusmuiluun.

Eräs työtoverini kantoi eteeni puskutraktorin kokoisen kirjan, ja kysyi josko voisin siitä näppärästi hänelle loihtia 40 kopiota.

Koska olen lainkuuliainen, käänsin esiin kirjan etulehdiltä varoituksen: Kirjan osittainenkin kopioiminen on kielletty ilman lupaa...

Arvatkaapa oliko lupaa? Arvatkaapa pääsinkö puskutraktorista eroon ihan noin vaan parilla tarkkaan artikoidulla lauseella?

Meillä on perheessä vähän surua.. Yksi pupu pitänee eutanisoida. Se on kipeä, eikä se parane. Paras palvelus, mitä me voisimme kivalle ja sairaudestaan huolimatta reippaalle eläimelle tehdä, on että se pääsisi kivuistaan. Kauheaa. Enemmän kuin sitä pupua, suren lasteni surua...
Voi nyyh.

En ole pariin tuntiin kuunnellut uutisia enkä selannut nettiä, eli en tiedä, voittiko se jenkki-apina vaalit? Jos näin teki, niin pitää ajatella positiivisesti. Ensi kerralla sitä ei voida enää valita. Ja vaikken mihinkään astrologiahömppään uskokkaan, niin joku maan, kuun ja koko galaksin luotettavin ennustajaeukko on kristallipallostaan nähnyt, ettei G.W.B. istu kauttaan loppuun. Se siis varmaan murhataan. Vaikeasti ennustettavissa oli tuo.

Normiaika- paras aika

Viime sunnuntainen kellojen siirtäminen talviaikaan, joka oikeasti on siis se normaaliaika, on kyllä parasta, mitä pitkään aikaan on tapahtunut.

Aamuisin herään pirteenä, illalla ei kotona tarvi miettiä tahmojen hinksutusta, kun on jo niin varhain pimeää ja illalla nukuttaa aikaisemmin, joka johtaa aiempaan nukahtamiseen, joka taas johtaa aamulla pirteenä heräämiseen... jne.

Jotenka, ne jotka _vieläkin_ jaksavat nillittää siitä, kuinka kaikki on sekaisin kun kellojakin vatkattiin herranjestas vasta jotain kahdettakymmenettäkertaa ainakin, niin kyllä vika taitaa oikeasti olla jossain ihan muualla?

Sain eilen pitkän mailin kummityttäreni (vähän reilu 2 kk) äidiltä, ja hänkin kertoi, että ei ole kyllä mitenkään vaikuttanut heidän elämäänsä moinen tunti, vaikka perheessä on pieni vauva. Niin.

Avasin tänä aamuna poikkeuksellisesti telkkarin. Ei ole vielä eräs vaalitulos selvillä. Nyt kuuntelen korva kovana radiota, joka tosin on muutenkin aina auki täällä työpaikalla.

Koska olen niin hyvällä tuulella tänä aamuna, kerrompa sen kunniaksi asian, mikä minua ärsyttää tuon kellonsiirtovouhkauksen lisäksi.
Minä en voi käsittää ihmisiä, joilla on tarmoa, halua ja aikaa sotkeentua kaiken maailman asioiden puolustamiseen ja nousta barrikaadeille milloin minkäkin asian puolesta.

Ja lähinnä vielä sellaiset ihmiset, jotka vastustavat kaikkea kaikin tavoin, vaikkei asia millään tasolla liippaisi edes heidän elämäänsä.

Mäkin perustan jonkun kansanliikkeen, johon kuuluu minä ja mun sivupersoonat. Mä voisin vaatia vaikka.. vaikka.. lottovoittoa itselleni. Ja tiistaitonta työviikkoa.

tiistaina, marraskuuta 02, 2004

Elokuvan nousu, uho ja tuho

Elma-tädin erijänskän elokuvan käsikirjoittaja, kuvaaja, ohjaaja, tuottaja, dramaturgi, kamera-assistentti, klaffipoika ja maskeeraja tekivät joukkolakon.
He päätyivät kaksimielisesti siihen tulokseen, että niinkin surkean flopin, kuin työnimellä "päiväni Elma-tätinä"- elokuvan tuotantoa ei kannata jatkaa millään tasolla.

Jäi sitten mullekin tässä ihan muuta hommailua ja sitähän on riittänyt aivan siis älypaljosti.

Kävelin Kaivarista Kaisaniemeen. Matkalla ei tapahtunut terroristi-iskuja, raitiovaunujen kumoonsyöksyjä eikä mitään muutakaan. Kaisiksen metroasemalla sensijaan tapahtui. Näin siellä Visukintun, Turistin (bloggaajia siis), anoppini ja Anna-Leena Härkösen!
Mutta.. kaikki osottautuivatkin lähempänä nähtynä harhanäyiksi. Kai ainakin. Luultavasti ainakin anoppini oisin tunnistanut.
Senpä takia, kun poikani tuli Vuosaaren metroasemalla vastaan, en virkkanut sille mitään. Luulin taas harhoja näkeväni, mutta oli se se!

Kävin kaupassa, tein ruokaa, katoin kerrankin oikein pöydän, söin ja sen jälkeen nukahdin sohvalle. Katoin äsken frendit, ja nyt pitäs mennä jatkamaan nukkumista tai mennä ainakin sänkyyn lukemaan, ettei tässä tapahdu mitään hirveää piristymistä. Ei nimittäin tarvisi tähän aikaan tapahtua.

Väsyttää, elikkäns moido :)

12.00-15.00

Elmatädin erijänskä elämä- kolmas lohko

Eipä ole juuri mitään mainitsemisen arvoista tapahtunut viimeisen kolmen tunnin aikana. Ihme! Edes Anna-Leena ei ole millään tavoin linkittynyt elämääni tällä välin. Tein jonkunverran duunia, kaikki sen mitä pitikin. Tänään olisi tarkoitukseni lähteä mahdollisimman ajoissa tästä talosta pois.

Kello vähän yli 14 suoritin tarmokkaan aivastelu-operaation. Ajattelin jo, että näinkö mä kerrankin olen tulossa _kunnolla_ kipeäksi. Kun niin monet on tällä hetkellä, ja minä se vaan vuodesta toiseen poden muutaman semiflunssan. Noh, tämänkertainen flunssani kesti noin 17 minuuttia. Taisi olla villapaitani uumenissa epiteelipölyä, koiran-, tai kissankarvoja tai jotain muuta planktonia. Pää on tosin vähän raskaanoloinen, mutta ehkä se on täynnä niin painavaa asiaa.

Kohta siis käppäilen Kaisaniemeen tai ratikoin Hakaniemeen, käyn kotona, otan auton, menen kauppaan, teen ruokaa ja kaiken tuon raatamisen jälkeen palkitsen itseni sohvaperunoinnilla. Kello 18 tosin pitää blogata taas.

Oletteko kukaan koskaan lukenut elokuvan käsikirjoitusta? Sepä on sellainen teos, että on vaikeaa uskoa, että niin vähästä tekstimäärästä muodostuu kokonainen leffa. Meidän kotona on kuvattu kaksi mainosta. Hymypoika-leffaakin olisivat halunneet kuvata meillä. Saimme käsikirjoituksen luettavaksemme, jotta tiedettäisiin millaisesta leffasta on kyse.

Kässäri vaikutti niin.. öh.. no kaikki se mitä leffassa tapahtuu, näytti kirjoitettuna ehkä vielä rujommalta kuin mitä se nauhalta katsottuna on. En osaa sanoa varmasti, kun en ole kyseistä pätkää nähnyt. Jokatapauksessa, vaikka kuvauspalkkio olisi ollut mahtava, niin kieltäydyimme kunniasta. Tietenkin ja tottakai lapset ois halunneet nähdä "meillä kuvatun leffan" ja juuei. Muutenkin ihmisillä on paikoin vaikeuksia erottaa fakta fiktiosta. Oisko se sitten ollut kivaa, jos meidän asunnolla ois ollut pornoluolan leima otsassaan, tai vaikkapa ovessaan, koko sen loppuelämän ajan?

Jostain syystä käsiini kulkeutui taannoin myös Vieraalla maalla- leffan kässäri ja lukenut olen yhden Leningrad Cowboys goes johonkin-kässärin, koska miehelläni oli siinä puherooli! Se näytteli venäläistä tullivirkailijaa, ja sanoi siinä repliikin "Passports". Miksei se saanut siitä puherooli-Oscaria tai jotain? Oli se niiiiin hyvä.

Jos kotimatkallani ei tapahdu jotain todella suurta ja mahtavaa, ja jos elämästäni tehtäisiin elokuva, niin tämän päivän osuuden voisi käsikirjoittaa tekstiviestillä (160 merkillä).

Kotia kohti.




9.00-12.00

Nyt on vuorossa osa nimeltä Elma-tädin erijänskän elämän seuraavat kolme tuntia.

Tämän kolmen tunnin aikana olen tehnyt varsinaisia töitäni puolen tunnin ajan. Siis vaan! Toivottavasti pomoni ei lue tätä! Jäljelle jäävät kaksi ja puoli tuntia ovat menneet lounastellessa ja lusmuillessa.

Työkaverini ja läheinen sukulaiseni (melkein yhtä läheinen kuin mitä Anna-Leena Härkönen on paras kaverini) Vantaan toimipisteestä ilostutti minua vierailullaan ja puhuttiin me työasioistakin. Puolustus on tämä. Niin kerta.

A-L Härkönen muuten vainoaa minua tänään. Näin jonkun akkainlehden juorupalstalla kuvan hänestä ja hänen miehestään, ja tänään näin sen miehen tuolla meidän ruokalassa! Siis apua. Nyt mä tiedän siis, missä sen mies on töissä, oon nähnyt sen lapsen ja luen sen kirjoittamaa kirjaa. Ei paljoo tämän lähemmäksi voi ihmistä päästä.

Vilkuilin sitten Iltapäivälehdistöäkin, kun ne tuossa pöydällä lojuivat. Raivostuttaa kaikenmaailman makkaramiljonäärit ja ternimaitorahakkaat. Miksei me kunnon työläiset päästä noille listoille? Tänäänkin olen jo puoli tuntia raatanut kuin hullu palkkani eteen. Epäreiluuden paljous.

Pitää varmaan siirtyä sisäpihalle tupakoinnin polttoon. Jos savukoin tuolla kadulla, on siitä suora linja jenkkien lähetystöön, ja terroristejä pitää varoa. Lehdessä sanottiin niin.

Pitää varmaan mennä tänään nukkumaan kuudelta illalla. Muuten näistä päivityksistä ei tänään tule loppua ollenkaan.

Kello 6.00-9.00

Hei rakas blogipäiväkirjani.
Heräsin tänä aamuna nokialaiseen liturgiaan, jota myös herätyskelloksi kutsutaan, likipitäen tasan kello 6.
Tykkään herätä aikasemmin kuin olisi pakollista, näin jää pelivaraa, jos ei jaksakkaan nousta. Tänään jaksoin.
Totesin miehen nukkuvan vieressäni, en ollut kuullut ollenkaan kun hän tuli yöllä töistä kotiin.

Laitoin täyden pannullisen kahvia tippumaan ja otin ensikosketuksen ulkona vallitsevaan säätilaan yöpaita päällä, niinkuin joka aamu. Hesari pitää hakea noin kahden metrin päästä ulko-ovesta postilaatikosta. On muuten riemullinen keksintö se, että jokaisen torpan vieressä on Hesareille oma laatikko. Varsinaiset lukolliset postipostilaatikot ovat talon päädyssä sellaisena rivistönä.

Sain tärvättyä aamutoimiini tänään 1h 45 min. Hesaria lukiessani naureskelin, kun Suomen ökyisimmät ihmiset oli listattu valko-vihreäpalkkisiin taulukoihin. Arvatkaapa vaan mikä lista siitä tuli mieleeni?

Siitä olen katkera, että mieheni lähti viikoksi rundaamaan juuri sillävälin, kun olin suihkussa. Jos nyt kävisi niin, ettemme syystä tai toisesta enää koskaan näkisi, niin viimeiset sanamme toisillemme menivät sitten näin:
Mies: "tuolla mun työhuoneen lattialla on keskellä mattoa koirankakkaa"
Minä: "okei, mä putsaan sen kun meen alakertaan".

Lapsetkin heräilivät omia aikojaan aamun kuluessa. Ihanaa kun he pitävät itse huolen heräämisistään. Aamuäkeät lapset ovat herätettäessa vaarallisia!

Kävelin metroasemalle, vaikka yleensä kun olen kauppavastuullisessa asemassa, menen sinne autolla. Pääsen metrolla suoraan kauppaan ja painavien kassien kanssa sitten suoraan autoon. Tänä aamuna en millään viitsinyt alkaa rouhimaan ikkunoita esiin muutaman hassun sadanmetrin takia.

Metron lähtö viivästyi. Tätikuski kuulutteli pahoittelunsa, jarruissa oli jotain vikaa. Sehän se vasta lohdulliselta kuulostikin. Metro kuitenkin lähti jossain vaiheessa, ja kyllä siinä jarrutkin tuntui toimivan.

Luin koko metromatkan Anna-Leena Härkösen esikoisromaania Häräntappoase, jonka joskus ostin pokkarina halvennuksesta. Ihan luettava kirja se on, sellanen tietyn ajan ja ikäryhmän kuvaus. Sitäpaitsi Anna-Leena Härkösen lapsi on ollut meillä kaksi kertaa kylässä, koska lapsuudenystäväni on A-L:n ystävä, ja hoitanut tämän lasta aina joskus. Lapsuudenystäväni asuu Tampereella, ja on hoitotäteillessään käynyt meillä kylässä hoitolapsensa kanssa. Eli oon siis melkein sukua ja melkein Anna-Leenan paras kaveri.

Hakaniemessä 1A ratikka meni ihan nokkani alta. Ei hätää, 7B oli toisella raiteella lähtöasemissa ja kiidin siihen. Jäin pois Senaatintorilla, jossa huomasin, että 3B lähti juuri pysäkiltä. Kävelin Kauppatorille, ja hetimiten tulikin sitten seuraava ykkönen, jolla tulin tänne kustannuspaikalle.

En ole vielä mitään työtehtävällisiä toimenpiteitä suorittanut, asiat tärkeysjärjestykseen:)

Nyt alan tekemään jotain, ja seuraava kolmituntisraportti on sitten luvassa puoliltapäivin.
Aion tänään siis blogata tälleen raporttityylisesti. Eri jänskää hei.

Tämänhetkinen fiilinki: yllättävän hyvä.
Nyt soi: ei mikään.

maanantaina, marraskuuta 01, 2004

Viitsisitsä etsä viitsisitsä

Helkatti mikä pettymys itseeni.

Luulin jo lauhkenneeni, muuttuneeni lampaaksi ja ääliömäisesti hymyäväksi työläiseksi, joka kykenee jakamaan sympaattisuutensa tasapuolisesti niin työkavereidensa kuin lastensakin kanssa.
Kaikki sujuikin rauhallisesti ja hyvin noin varttia vaille neljään saakka. Juuri kun suunnittelin kotiinlähtöä, alkoi kaikki mahdolliset toosat soimaan, pimputtamaan ja toitottamaan viime hetken evankeliumia: voisitsä? ehtisitsä? viitsisitsä? ei tällä kiire ole, mutta piti lähtee jo viime viikolla? voitko tehdä värikalvoja? ihan vaan pari powerpointtia? käykö iskä kaupassa vai sä? tulosta mulle japanialaisten tyyppien kuvia? ehdiksä hoitaan sitä palkkaturva-asiaa? koska meidän taloyhtiössä käy roskisauto? mitä pitää tehdä kun leimasin väärin kulkulaitteeseen? kuka? mitä? häh?

Sitten kun vihdoin kaikki asiat on jokseenkin säällisesti ajantasalle saatettu, kaikkiin kysymyksiin vastattu ja pariin ylimääräisenkiin vielä varmuuden vuoksi, niin oisi kannattanut tainnuttaa henk. koht. kännykkä, koska tietenkin vielä metromatkalla piti vastata jälkikasvun päivänpolttaviin kysymyksiin, kuten "mitä me syödään tänään?".

Nyt olen tässä vetämässä henkeä, vaihtamassa jotain raivonkestäviä verkkareita tms. jalkaani ja alan purkamaan angstejani imuriin. Koko viikonloppuna ei tullut siivottua, ja vaikka kuinka yrittäisi lakaisuharjalla huidella, niin ei se oikein mattoihin tehoa. Taloudessamme on pikkusilppuri, terhakas lantturaasteelta tuoksuva koiranpentu, joka on tehnyt selvää kaikista vessan lattialla lojuvista vessapaperirullien hylsyistä. Ei ole siis kovin mittavat tuhot, mutta aika näkyvät silti.

Pitäisi vaan saada tämä naamalle jähmettynyt raivonpidätysilme laukeamaan jotenkin. Tätä menoa leukaperäni ovat kohta yhtä jämäkät kuin Forresterin Ridgellä.
Noh, oispahan aina lumilapio saatavilla. Jotain positiivista siis tässäkin hei !

Joulupanikointi alkakoot

Nyt kun tämän sesongin ensimmäiset pikkujoulut ovat onnekkaasti vietetty, on siirrytty talviaikaan ja tänään on marraskuu, on syytä aloittaa joulupanikointi.

Itse kuulun siihen käsittääkseni alati pienenevään kansanryhmään, joka rakastaa joulua. Joulupanikointi ei siis ole sellaista oikeaa verenmaku suussa panikointia, vaan sellasta mukavaa hössöttämistä.

Toki ja tietenkin nykyisen jouluhektisyyden huonoista puolista voisi listata tähän vaikka mitä, en minä kaikkea niele ja hyväksy minäkään, vaikka ne kuinka liittyykin rakastamaani juhlaan.

En varmaankaan ajattelisi joulusta näin, jos olisin perheetön. Mutta kun en ole, haluan että lapseni voivat aikuisina muistella lapsuutensa jouluja samanlaisella lämmöllä ja järjestää perheilleen joulua samanlaisella fiiliksellä kuin minä nyt.

Tästä talviaikaan siirtymisestä. Mulla ei oo koskaan vaikuttanut suuntaan eikä toiseen mihinkään suuntaan siirtyminen kellojen kanssa. En voi oikein käsittää niitä, joiden elämä on viikkotolkulla sekaisin yhdestä tunnin siirrosta. Ei oo niin tarkkaan mitoitettua mun elämä, että jollain pahaisella tunteroisella oisi niin järkyttävän suurta merkitystä.

Tänä aamuna oli valoisampaa kuin aikoihin, ja sehän oli vaan kivaa se. Okei, pimeä tulee vastaavasti myös aikaisemmin, mutta niin se tulisi kohta muutenkin. Oli muuten liukastakin. Lenkkarit suti paikoin oikeinkin kiivaasti, mutta täällä sitä kustannuspaikalla taas ollaan innokkaina. Tai vähemmän innokkaina, mutta kuitenkin.