perjantaina, joulukuuta 31, 2004

Vuoden vika päivä

Tässä vaiheessa kai voisi tehdä jonkunlaisen yhteenvedon kuluneesta vuodesta. Mulla kun vaan oli tämä(kin) vuosi samanlainen tasainen ajanjakso elämässäni, niinkuin monet muutkin, että ei taida paljoa mitään erityistä kerrottavaa olla.
Ja vaikka tylsältä saattaa kuulostaakin, minä arvostan tälläistä tasaisuutta.

Itse en siis synnyttänyt, mennyt kihloihin, naimisiin tai eronnut tänä vuonna.
Kummitädiksi tulin elokuussa, tarmokkaan koiranpennun saimme kotiimme lokakuussa.
Yhden kanin menetimme kesällä.

Syntymä/kuolemaosastolla ollaan siis plussan puolella. Toisinkin on ollut joskus. Elämääni mahtuu kaksi ajanjaksoa, jolloin ensimmäisellä ajanjaksolla kuoli veljeni (helmikuu), isäni (toukokuu) ja mieheni hyvä työkaveri (kesäkuu). Ja toinen jakso, jolloin kuoli äitini (joulukuu), serkkuni (joulukuu, 10 päivää äitini hautajaisten jälkeen, joissa serkku oli vielä täysin kunnossa mukana), ja tätini (äitini sisko ja tämän em. serkkuni äiti) helmikuussa.

Aloitin bloggaamisen vuonna 2004. Aloitin ja lopetin pari laihdutusyritelmää vuonna 2004. Sain lisää työtehtäviä ja vastuuta itselleni tänä vuonna myöskin.

Vuoden 2004 tähtihetki on ehdottomasti se, kun selätimme tyttäreni koulunkäyntiongelmat, ja asiat järjestyivät parhaalla mahdollisella tavalla. Tässäkin piti vaan "kaikki tehdä itse". Kaikki kukkahattutädit asiantuntevine apuineen kun ajoivat meitä vaan syvemmälle suohon. Mutta nyt kaikki on hyvin.

Alanpa nyt valmistautumaan uudenvuoden tulemiseen. Fiilikset on yhä hiukan hakusessa, mutta ehkä ne vielä tästä..

"kauriin kääntöpiirin taa, kohti viimeistä rantaa
vuorovedet miestä kuljettaa, ja kivussa kantaa.."
(Kuustonen- Aurora)

Mitä parhainta vuoden viimeistä päivää ja onnellista tulevaa.

torstaina, joulukuuta 30, 2004

Haukkukaa vaikka miksikä- ei kiinnosta.

Tämä Aasian katastrofi on saanut minun pienen mieleni kaoottiseksi. Eihän _minun_ nyt pitäisi valittaa- kaikkihan on niin hemmetin hyvin. Lapset ja mies turvassa, täällä lämpimässä neljän seinän sisällä. Ainoan henkilökohtaisen kriisinihän pitäisi koskea lähinnä vaan ylensyönnin jälkeen kiristäviä vaatteita!

Uudenvuoden juhlat tulossa, hyvät ystävät tulossa. Ainoa, mikä puuttuu on juhlamieli. Minä en vaan osaa olla niin välinpitämätön, etteikö tämä katastroofi koskettaisi minuakin, vaikkei ketään läheisiäni olekaan kadoksissa tai loukkaantunut. Yksi kadonneeksi luulemani tuttavakin on Suomessa jo. Ja noin päällisin puolin kunnossa.

Voitte siis haukkua minua tekopyhäksi hurskastelijaksi tai ihan miksikä lystäätte. Minä olen aivan lamassa. Heräsin tänään jo seitsemältä, tarkoituksenani oli saada vähän ryhtiä tähän asumukseen eli valmistautua huomisia pileitä varten. Sen sijaan, että antaisin imurin laulaa ja rätin heilua, minä selaan selviytyneiden ja kadonneiden listoja netissä, tuskailen jopa Aki Sirkesalon perään, vaikken koskaan ole hänen musiikkinsa ystävä ollutkaan.

Ehkä olisi sittenkin helpompaa olla töissä. Siellä on tälläisten tilanteiden asiantuntijoita talo täynnä. En tiedä onko tässä nyt jotain puolueellista vai ei, mutta televisiossa kun on ollut kaikenkarvaisia asiantuntijoita haastateltavina, niin mielestäni SPR:n edustajilla on ollut kaikista selkeimmät mielipiteet asiasta. He ovat kertoneet, mitä aikovat tehdä, ja mitä ovat jo tehneet, eikä informaatio ole ollut tätä enemmän tyypillistä "emme voi tässä vaiheessa vielä sanoa sitä eikä tätä". Miten niin tässä vaiheessa?

Päätimme eilen, että jätämme raketit ostamatta ja käytämme rahat hyväntekeväisyyteen. Mies ehdotti tätä, minä jatkoehdotin tätä tuleville vieraillemme, ja päätös asiasta syntyi yksimielisesti. Lupasimme kaikille tämän vuoksi herneitä nenukkiin vetäville lapsukaisille hankkia paketillisen tähtisädetikkuja.

Ja jos nyt joku tulee sanomaan minulle näitä vertauskuvia, että kuoleehan maailman sodissa kokoajan ihmisiä, liikenteessä, tulipaloissa, ties missä kuolee ihmisiä. Kyllä minä sen tiedän. Tiedän tiedän tiedän. Mutta tiedän myös senkin, että vaikka useilla sadoilla suomalaisilla on tällä hetkellä hätä ja huoli läheistensä kohtalosta, niin tuolla maailman laidalla asuu ihmisiä, jotka ovat menettäneet aivan kaiken. Kotinsa, tavaransa, toimeentulonsa ja ehkä perheensäkin.
Juu no, tietenkin tämäkin on heidän omaa syytänsä, mitäs asuivat siellä- sehän on tunnetusti järistysherkkää aluetta ja mitä kaikkea. Mutta auta armias, jos muutamakin sikäläisistä asukkaista hakee turvapaikkaa Suomesta- niin siitäkin nousee sitten jumalaton älämölö.

Onneksi sentään valtaosa suomalaisistakin on herännyt tajuamaan tämän luonnononnettomuuden laajuuden. Ei tuho vielä ole ohi- se on oikeastaan vasta alkamassa. Kuumassa ilmassa viruvat ruumiit ovat nyt jo biohazardiainesta, kulkutautien kasvualustaa.
Ei tämä Suomi mikään lintukoto ole. Aivan varmasti tavalla tai toisella löydämme tämän tosiasian vielä edestämme.

Oli aivan pakko purkautua. Ehkä blogger on jälleen sillä tuulella, ettei tämä koskaan toimitu perille, ja sehän on sitten voi voi.

keskiviikkona, joulukuuta 29, 2004

Yöllä pää melkein hajosi

Ehkä oli ihan hyvä, että bloggeri kosahti yön pimeinä tunteina ja jätti julkaisematta kello puoli neljän maissa aamuyöstä kirjoittamani vuodatuksen, jossa haukun noin kaikki ihmiset, eläimet, tapahtumat ja luonnonilmiöt- toki unohtamatta näitä viisastelijoita, jotka löytävät tästäkin tsunamista vertailukohteita tyyliin: liikenteessäkin kuolee niin ja niin paljon ihmisiä jne.
No niin vittu kuolee.

Itseäni eniten kauhistuttaa ja selkäpiitäni karmii taas tämä Suomen tiedotuspolitiikka. Kun uutinen tästä luonnonkatastrofista tuli maailmalle, uutisoitiin asiaa siten, että suurimmat tuhot ovat Sri Lankassa ja kaikki suomalaiset ovat turvassa. Noh, uutiset ovat sittemmin tarkentuneet ja 14 maamme kansalaista on kuollut ja satoja kateissa ja silleen.

Ajatelkaas sitä, että melkeinpä ainoat ajantasalla olevat listat henkilöistä, jotka ovat löytyneet, löytyvät Sukellus.fi - blogista!

Pikku-Paavon kohtalo vetää hiljaiseksi.

tiistaina, joulukuuta 28, 2004

Ja hätä sai kasvot..

Minä olen töissä katastrofijärjestössä. Olen nähnyt useaan kertaan, kuinka avustusoperaatiot nytkähtävät liikkeelle, kun jossain tulvii, sortuu, palaa, järisee....
Kuitenkin jo nyt on esiintynyt kriittistä palautetta kriisiavun hitauden suhteen tässä uusimmassa katastroofissa.

Voi kuulkaa. Aina löytyy tietenkin valittamista - minua esimerkiksi kosketti eilen uutisissa näytetyt suomalaispojat, joiden perheet olivat kadoksissa. Tälläisiä tapauksia varten pitäisi löytyä kriisihenkilökuntaa, jotka pitävät perheensä kadottaneista huolta.

Mutta muutoin avun hitaudesta ei voi puhua. Olen nähnyt kenttäsairaalan ja sen kevyemmät variaatiot niiden säilytyspaikassa, SPR:n logistiikkakeskuksessa Tampereella. Se on nyt lähtenyt kriisialueelle, avustushenkilökuntaa lähti jo aiemmin, keräykset on käynnissä, kriisipuhelimet on avattu... Miten kukaan voi puhua hitaudesta? Tästä onnettomuudesta on kulunut noin osapuilleen kaksi vuorokautta, ja avustustoiminta on täydessä vauhdissa.

Minun on häpeäkseni myönnettävä, että olen hieman turta jo kuville, jossa ulkomaalainen ihminen itkee ja suree kuollutta perhettään ja hajonnutta kotiaan. Mutta heti kun tälläiset onnettomuudet koskettavat suomalaisia ihmisiä, tuska koskettaa. Niinkuin ne eilisiltaiset uutisten pojat..


Joulun jälkeinen lama

Vähän on sellainen joulun jälkeinen lama. Mitä sitä osaa keksiä tekemistä, kun siivoamista ei ole, ei tarvi hösätä lahjojen kanssa, eikä kirjoittaa kilsan pituisia kauppalistoja?

Tilannetta kuvaa varmasti parhaiten, kun kerron, että olen edelleenkin joulupukilta saamissani ololökäpöksyissä- jotka ovat aatosta saakka olleet jalassani yötä päivää. Joulupäivänäkin, vaikka naapurit kävivät pelaamassa meillä lautapelejä, minä edustin hehkeänä jouluemäntänä lökäpöksyt jalassa.

Onneksi sentään ystäväperhe tulee uutenavuotena. Se varmistui tänään.
Meillä on niin kivaa aina yhdessä. Meitä yhdistää monet asiat, vaikka toisaalta olemme kovin erilaisia. Miehet ovat samalla alalla, lapset samassa ikähaarukassa (syntyneet vuosina 87, 88, 89, 90, 90, 92 ja 94) ja me vaimot olemme kummatkin ihania kodinhengettäriä, paitsi mä en niinkään.

Harmillista toki on, että heidän vierailunsa jäänee vain yhden yön mittaiseksi meidän kissan ja heidän astmaattisen lapsen vuoksi.

Luultavammin te kaikki haluatte tietää juuri tämän: korvassani on finni. Sisällä. Tuossa korvalehden sisäpuolella- ei siis missään korvakäytävässä vaan tossa ihan hollilla. Se on kipeä. Olin jo ihan varma, että mulla on joku korvasyöpä, mutta sitten kuulin, että korvassakin on kyllä talirauhasia ja finneytymismahdollisuuksia. Tätä se suklaan ahminta tietää. Finnejä korvaan. On nimittäin niin kivulias patti, että tässä kotilökäpöksyilyssäni ei olisi mitään väliä, vaikka moinen ajos olisi ilmaantunut keskelle naamatauluani.

Nää välipäivät on kyllä oikein nimensä veroisia. Jo pelkkä nimikin kertoo, että nämä ovat päivät kahden asian välissä- joulun ja uudenvuoden. Uudenvuoden juhlinta on yksi turhimmista juhlista mitä tiedän. Vähän kyllä niinkuin muutkin pakkojuhlat. Inhoan ja pelkään yli kaiken raketteja, paukkuja ja ties mitä kieputtimia. Joka uusivuosi pelkään, että kotiutuuko kaikki teinit yhtenä kappaleena kotiin- enkä siis pelkää että olisivat juoneet itsensä mäsiksi tai jotain muuta vastaavaa, vaan nimenomaan että joku vinkuva ja kipinöivä esine on jämähtänyt silmille. Joo suojalasit, tiedetään. Kas kun en kykene vahtimaan monessa paikassa yhtä aikaa että onko ne lasit omilla silmillä tai edes kaverin silmillä, vai kenties vaikka takin taskussa.

Meen lukemaan kirjaa ja huomenna menen kyllä ulos. Olen ihan nuhjaantunut tähän sisällä oleiluun. Pihalla vedetyt tupakit eivät kuitenkaan ole laskettavissa kovin suureksi ulkoilutapahtumaksi.

maanantaina, joulukuuta 27, 2004

No nysse on jo ohi

Vaikka joulu kestääkin loppiaiseen saakka, tai Nuutinpäivään sananlaskun mukaan, niin ei tälle tunteelle mitään voi- ohi mikä ohi.
Mies lähti aamulla töihin, koululaiset ja minä sentään lomailemme- yhtä kauankin vieläpä. Vielä on lomaa jäljellä siis:P

Joulu meni hyvin. Minulla on kyseiselle juhlalle niin paljon odotuksia, että epäonnistumisen mahdollisuudet olisivat valtaisat, mutta ei. Anoppikin viipyi luonamme yllättävän kauan. Ja meillä kävi ihan oikea joulupukki! Teini-ikäinen tyttäreni kertoi hoksanneensa, miksei joulut tunnu hänestä enää niin jouluilta, ja syyksi löytyi pukittomuus. Mun perheessä ei kenenkään tarvi kärsiä joulultatuntumattomasta joulusta, ja jos asia on joulupukilla kuitattu, niin niitä saa tulla kotiimme vaikka pataljoona:)

En nyt ala tässä lahjuksia luettelemaan, mutta kaikenlaista tuli kaikille, alkaen kannettavista tietokoneista ja päättyen kalsareihin. Minäkin olen näköjään ollut kilttinä:o

Nyt pitää alkaa jänskäämään, tuleeko paras ystäväperheemme meille uuttavuotta vastaanottamaan. Heillä kun on näitä astmaattisia yksilöitä, niin meidän 12 kotieläintä yhdistettynä kiljoonaan hyasinttiin ja joulukuuseen, voi olla aika hengensalvauttava yhdistelmä.


Ei voi kaikkea muistaa kerralla kertoa

Mikähän tapaninpäivissä oikein on kirottua?

Alkaa jo pahasti historia toistamaan itseään, kun jo toisena perättäisenä tapaninpäivänä maailma tärisee, ihmisiä kuolee, loukkaantuu ja menettää kotinsa...

Naapurustossa asuva perhe viettää kuukauden Thaimaassa. Eilen ei heihin saatu mitään yhteyttä, mutta tänään heidän poika oli Messengerissä kirjautuneena, ja sain kuulla sitä kautta, että he ovat Pattayalla turvassa. He kun kiertelevät ympäri maata, ja olivat lomansa alkuajan olleetkin juuri tuhoalueella.

Luultavammin en joudu keskeyttämään lomaani tämän katastroofin takia, luulen että olisin kuullut asiasta jo. Mutta moni on.. Huoh. Maailma on paha paikka.

Noh, muutama iloisempikin asia unehtui kertoa. Kuten se, että kolmentoista kilon kinkkumme on kutakuinkin kaluttu loppuun ja jouluaaton halvennusmyynnistä on ostettu 11-kiloinen varapossu pakastimeen. :D Niin että miten niin suursyöppöjä?

perjantaina, joulukuuta 24, 2004

Joulu- vihdoinkin.

Voi pojat, nyt se sitten on. Joulu.

Olen tarkoituksella jättänyt jotain tekemistä huomiseksikin, koska muutoin päivä tuntuu tolkuttoman pitkältä. Varsinkin kun se alkaa jo varhain, kun anopin jokajouluinen aamureissu hautausmaalle tehdään jo kukonlaulun aikaan. Itse tosin jättäydyn pois, menen mukaan vasta illalla.

Anoppi asui koko ikänsä, siihen saakka kun puoliskonsa kuoli, omakotitalossa. Silloin kun me asuimme vielä kerrostalossa, joulusaunoimme mummolassa. Nyt anoppi asuu kerrostalossa ja me emme, ja minä olen päättänyt raahata anopin huomenna kanssani joulusaunaan. Ei se nyt niin huonossa kunnossa voi olla, kun jaksaa pitkin itistä ja hautausmaatakin rehata. Nih.
En tosin aio alkaa tappelemaan asiasta, jos ei tule niin omatpahan on likansa.

Koristeltiin kuusi illalla. Tuli taas kyllä tosi hieno. Meillä on ollut jo miljoona vuotta käytössä joulukuusessa nämä valoketjut, joita ihmisillä näkee usein ikkunoissa ja jossain pihapuskissa. Ne sitten on kätevät kuusessa. Parhaat. Suosittelen.

Mies meni nukkumaan, poika on jossain joululahjojen vaihtotilaisuudessa ja tytöt leipoo torttuja. Mua itseäni väsyttää niin, että taidan mennä kohta petiin minäki. Kyllä tää hösötys tässä vaiheessa jotenkin tuntuu vartalossa. Otin päiväunetkin tänään kun oli niin perinjuurin uupunut olo.

Elma-täti hiljentyy joulunpyhiksi, joten nyt toivotan kaikille oikein rauhallista joulua :)

torstaina, joulukuuta 23, 2004

Aatonaaton aatoksia

- mies ja lapset ovat untenmailla vielä (pelasimme eilen jotain kolmeen saakka trivial pursuitia, mies ja minä joimme ohessa vähän terästettyä glögiä)
- koirat ja kanit nukkuvat (kanit jyskäävät häkeissään, ja koska nyt ei jyske kuulu, oletan kanien olevan unessa)
- 13-kiloinen sianjalka on uunissa
- ehkä noin maailman hienoin joulukuusi haettiin eilen pihalta kaatuilemasta sisään, mutta sitä ei ole vielä koristeltu
- lähden lähikauppakeskuksesta ostamaan vielä viimehetken tärkeyksiä, kuten kissanhiekkaa
- etupihan männystä on pudonnut varmaan puolet maahan eilisessä myrskyssä

Ainailona kehoitti kyllä ihan osuvasti opiskelijanuorukaisia palajamaan mammojensa lihapatojen ääreen jouluna kotikoteihinsa.

Mulla ja siipallani on niin pitkä yhteinen historia takanamme, että meidän ensimmäiset yhteiset joulut kumpikin vietti kotikotonaan, olimme nimittäin ihan pentuja kun tapasimme.
Sitten kun asuimme yhdessä, niin vietimme joulua vuorovuosin jommassakummassa anoppilassa, me, anopit ja appiukko iloisesti yhdessä.

Nyt ei ole jäljellä kuin yksi mummo, joka ei jaksa enää joulua järjestää. Osat ovat vaihtuneet, ja nyt anoppia kuskataan aattona joulunviettoon luoksemme ja suht varhaisessa vaiheessa iltaa takaisin kotiinsa.

Tälläisissä pienissä asioissa tämä elämän nopea kaari jotenkin tulee konkreettisesti esiin.. .





keskiviikkona, joulukuuta 22, 2004

Voipunut mutta onnellinen

Enpä ois pari päivää sitten vielä uskonut, että tälläinenkin tilanne vielä tulee eteen.
Nimittäin nyt kun kaikki on valmista, senkun vaan joulupukki tulisi ja toisi vaik uuden ihanan hemaisevan yöpaidan, joka päällä voisi liihotella ja lukea jotain uutta ihanaa kirjaa ja syödä suklaata sängyssä... Mutta kun se tulee vasta ylihuomenna, eikä mulla ole MITÄÄN tekemistä.

Mies yrittää houkutella mua glögisessioihin, mutta terästetty glögi yhdistettynä minuun.. se tietäisi aivan patoloogista kännitilaa, enkä uskalla vetää mitään himolärvejä, koska voi olla että keksin huomenna vielä jotain traagisesti unohtunutta. Tai jotain.

Aikas hulppee fiilis. Jota ei yhtään huononna sekään, että lomaa on vielä melkein kolme viikkoo jäljellä.
Ihkuu.

Hullu emännöitsijä ilmottautuu

Se ois nyt sitten valmis. Tämä, mistä olen jo viikkoja puhunut, ja varmaan noin jokatoiseen postaukseen ainakin saanut tavalla tai toisella ujutettua.
JOULUSIIVOUS. Se on nyt tehty.

Yritin eilen hieman ynnätä siivoukseen kaikenkaikkiaan käytettyjä työtunteja, mutta totesin sen aivan mahdottomaksi tehtäväksi. Mutta voin sanoa, että paljon niitä on kertynyt.
Tolua kului neljä pulloa, ja huom. - sitä käytettiin vain ulkoisesti;)
Mäntysuopaa holahti kolme pulloa matonpesuun.

Nyt tulee olemaan lokoisat pari päivää, tosin siisteyden ylläpito on melkein yhtä rasittavaa kuin siivoaminen. Kun pitää silmä ja korva kovana vaania jokaista epämääräistä rapinaa tyyliin: syökö ne sipsejä? apua, mistä ne niitä sai? voiskohan ne laittaa pihalle syömään? lakaisuharja asemiin. saakeli ette sotke tai soitan poliisille...

Joulukuusikin on tänä vuonna taas ihan kelvollinen. Mies kun on sitä mieltä, että se ei saisi maksaa paljoa mitään. Tässä kohtaa pitää kyllä sanoa, että hinta-laatusuhteella on väliä. Halvat kuuset on niin hirveitä nässiukon rankoja, että sellaista en vaan kertakaikkiaan hyväksy himaani seisoskelemaan, vaikka muuten tykkäänkin kaikesta halvasta. Mieskin on tämän sitten tässä vuosien saatossa vihdoinkin tajunnut, ja joulukuusirauha on laskeutunut yllemme.

En ole yhtään ehtinyt lukea blogeja enkä mitään muutakaan tehdä. Nyt korjaan asian, olenhan hei lomalla.

tiistaina, joulukuuta 21, 2004

Lomahuomen

Eilinen tiimiristeily on siis onnellisesti ohi. Menihän se ihan.. kivahkosti. Mitä nyt tiivisti yhtä pitänyt joukkomme hajosi jossain vaiheessa, ja sittemmin löysimme pomon sammuneena jostain nurkasta...
Mies haki satamasta, eikä tullut mitään kiusausta lähteä jatkamaan baariin, mikä on hyvä.

Tänään laitan kodin joulukuntoon lopullisesti ja huomenna voisi koittaa vetää vähän henkeä ennen lopullista kliimaksia.

Palaan myöhemmin asiaan. Nyt ei oikein irtoo.

maanantaina, joulukuuta 20, 2004

Vähiin käypi

Tässä ois noin tunteroinen tehotonta työaikaa jäljellä, sitten laivan kautta kerien lomalle lomps.
Edelleenkään ei ihan hirveen korkeet tiimilaivailufiilikset ole, mutta psyykata itseäni minkä kerkiin.

Kamalia asioita taas tapahtunut toisaalla. Sellaiset uutiset, jossa lapselle on tapahtunut jotain kauheaa, koskettavat minua kamalasti. Kukaan ei varmasti pysty tajuamaan sitä tuskan määrää, mikä niillä vanhemmilla on, joiden lapsi löytyy vaikka hukkuneena pihakaivosta.. Ja sit jotkut faking iltapäiväroskalehdet vielä hehkuttavat lööpeissään, että "äidin hätähuuto ei unohdu koskaan". No älä.

Mutta tällästä tää elämä on.

Ai niin, psyykkautuahan mun piti. Hip hei. Seuraava postaus tuleekin sitten lomalaiselta. Jihaa.

sunnuntaina, joulukuuta 19, 2004

Hima hohtavaksi hammasharjalla

Siivousurakallinen viikonloppu takana ja osin vielä edessäkin.

Eilen kontatessani lattialla, ja hinksuttaessani lattialistan rakoja hammasharjalla, mietin kyllä välillä että onko tässä mitään järkeä..
Mutta nyt kun esim makkari on suursiivottu, yhtäkään paikkaa ei ole jätetty hinkkaamatta, hankaamatta tai pyyhkimättä, niin ah mikä ihana tuoksu siellä vallitseekaan.
Varsinkin kun mies on pitkin syksyä pessyt saunan pesuhuoneessa mattoja, niin mäntysuovalta tuoksuvat matot.. ah. Ei tietenkään ihan sama efekti niistä tule, kuin kesällä mattorannan jälkeen, mutta melkein.

Siirsin äsken pianoa. Sellaista kaarijalallista ikivanhaa ja painavaa rotiskoa. Vähänks oon vahva, enkä ees lattiaa hajottanut. Enkä itseäni. Sen takana ja alla oli aivan uskomaton määrä tavaraa ja ennenkaikkea pölyä. Yäk. Myös kissan kaulapanta nimilaatalla ja kolme koiran puruluuta kuului kokoelmaan. Ja jostain syystä ainakin kymmenkunta limupullon korkkia.

Vaikka tää on ihan daijua tavallaan, aikaavievää, rasittavaa ja kehon jokaista kohtaa kolottavaa tälläinen suursiivous, niin täytyy kyllä rehellisesti sanoa, etten ole pätkääkään kuitenkaan kateellinen ihmisille, jotka eivät valmistaudu jouluun mitenkään. Sitähän sanotaan, ettei kaappeja tarvi siivota, ellei aio viettää jouluaan niissä. Noh, mä olen ajat sitten tullut kaapista ulos, mutta silti siivoan ne;)

Jatkampa. Paitani etumus on märkä pesuvedestä. Tyttäreni tokaisi, että mullon tullut lapsivedet mahasta läpi. Nauroin varmaan tunnin, eli taidan olla vähän väsynyt.

perjantaina, joulukuuta 17, 2004

Jouluruokaa tarjos kunnon? väki

Työpaikkani lounastamo tarjoili tänään perinteisen jouluruuan. Oli kaikki perinteikkäät laatikot, kinkut, rosollit, kalat.. Kaikki. Tietenkin myös leipää oli tarjolla, myös imelää joululeipää, josta itse semipidän. Eli jouluna menee, mutta muutoin se on vähän liian makeeta mun makuuni. Pullat pullina sano.

Otimme lounasseuralaiseni kanssa tätä joululimppua palaset, päällystimme ne graavilla lohella, nautinto oli valmiina alkamaan, kunnes... whatta fuck! Se oli jotain PIZZALEIPÄÄ! Oreganolla ja mustilla oliiveilla maustettua leipää. Suomalaisessa joulupöydässä!

Siis tämä on katastroof. Kertakaikkiaan!

Ihminen välissä

Voi kiireistä nykyaikaa. Leppoisan näköisillä mummoillakin näyttää olevan kiire.
Aamulla Itäkeskuksessa metroon rynni juuri sen näköinen eläkeläisrouva, joka oli varmastikin menossa torille ostamaan joulukukkia tahi Kauppahalliin varaamaan lähdevedellä mineraalisuolattua kinkkua.
Koska metron vuoroväli on jopa kolme minuuttia, ja jos metro uhkaa lähteä juuri nenän edestä, niin mitä tekee virkeä mummeli? No työntää kassinsa oven väliin, jää itse laiturille ja katselee hätääntyneenä, kun kassi lähtee kohti kaupunkia, mutta mummo ei.

Reippaat miesmatkustajat saivat tyrkättyä mummon kassin oven välistä asemalaiturille, tapauksella on siis onnellinen loppu.

Hakaniemessä taas noin 10-vuotias koulutyttö katsoi asiakseen rynniä kaikkien ohi ratikkaan. Iskin ovella käteni portiksi tytön eteen ja sanoin että älähän ryysäile. Näin se minustakin tuli sitten tällänen valittajatäti ja voin vaan kuvitella mitä tämäkin pikkutyttö minusta ajattelee.

Olin eilen taas jouluostoksilla ja ostin myös mieheni pyynnöstä 13 kilon kinkun. Oli aika työ nostella jäistä ruhoa kärryyn, kassalle, autoon, kotiin.. Olikin varmaan eka kerta kun minä ostin moisen lihaköntsän. Mies hoitaa sekä ruuan ostamisen että laittamisen noin yleensä, mutta kun nyt satuin olemaan valmiiksi Citymarketissa, ja ilmoitin kinkun kilohinnan, niin tokihan sen ystävällisesti myös nappasin matkaani.

Tänään on viimeinen kokonainen työpäivä ennen lomaa, ja pitää tehdä kaikki rästit pois, tyhjentää sähköpostiloota, kerätä kaikki syksyn aikana tänne jääneet vaatekappaleet kotiin yms.

Eli nyt hommiin alan ma.

torstaina, joulukuuta 16, 2004

Jesh ! \O/

Jo alko Lyyti kirjottaan, kun sai pomon hyväksynnän lomalappuun ja kolmen viikon loma on nyt varmistettu!

Jos historia toistaa itseään, ja viime vuoden joulun välipäivien tapahtumat toisiintuvat, niin olen varavaravaravaralla, ja suuressa armossani tulen tänne pelastamaan maailman.

Viime vuonna olin välipäivät töissä, olin varautunut kirjalla, kutimella, kivoilla nettiosoitteilla.. kaikella millä saa työajan kulumaan, kun kattoonkaan ei viitsi räkiä kun on niin korkeat huoneet täällä.. Täällä kun ei välipäivinä ole muuta kuin läsnäolopakko. Mitään tekemistä ei koskaan ole ollut. Paitsi viime vuonna kun maa päätti järistellä Bamissa, ja siitä seurasi uskomaton rumba täällä. Kenttäsairaala, avustushenkilökunta, tiedotteita tiedotusvälineille, yksityisihmiset, jotka kännipöhnissään luulivat, että vain he voivat pelastaa kokonaisen kansakunnan kärsimyksiltä, "josh vaan heti nyt pääshis menee shinne hoitaan ashioitah, hik".

Loma! Loma! Lomalomalooomaaaaa! Hei hokaatteko kuka on vähän innoissaan. Ai miten niin vähän?

On se, kylläpä se on.

Eilen tuli vihdoinkin melkein kaikki joululahjukset ostettua.

Oli aika metkaa kierrellä tyttären kanssa Itiksen kauppahemmetissä, kun auto oli parkkihallissa, autossa oli kaikki ylimääräiset vaatekappaleet (lähinnä siis päällysvaatteet), jalassa tennarit, ja mukana tarpeeksi iso kangaskassi, ettei tarvinnut kiljoonaa muovinyssäkkää roudata muassaan. Metkaa siis siksi, että oli jotenkin niin helppoa ja epähikistä, eikä ryysiskään tuntunut missään.

Anttilan jouluvalo-osastolla eräs tuntematon mies sitten mainitsikin tästä meille. Oli kuulemma ilo katsoa rauhallisia ihmisiä, jotka ei huuda toisilleen tai/ja kännykkään. Hehee, no tämän miehen vaimo pyyhälsikin hetken päästä paikalle, suupielet vääntyneinä maata kohti, naama punaisena, ärräpäitä ladellen ja miehelleen kiukutellen.
Mies katsahti meihin, kohautti olkapäitään ja lähti alistuneena laahustamaan ynseän mamsellinsa perään.

Jouluostoksille oikein varustautuminen siis kannattaa.

Hemmetti että mua jaksaa ottaa pattiin tiimimme pikkujouluristeily. Lähdetään maanantaina puoliltapäivin laivalle, pidetään ensin kokous, sitten lounastetaan, katsellaan Tallinnaa ikkunan läpi (ei maihinnousua) ja illalla kasin maissa palataan Katajanokalle. Tarjolla ilmaista viinaa- ja sehän sopii, not.

Minkä hemmetin tekosyyn keksisin ,että voisin jättää tuon väliin. Paitsi, jos saan jouluvalmisteluni viikonloppuna hyvään jamaan, niin sitten en edes yritä keksiä tekosyitä.

Nyt menen tekemään töit.

keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004

Minäkin! Minäkin!

Olen huonoa omaatuntoa ja kateuttakin potien lukenut yhdestä jos toisestakin blogista joulukorttiaskarteluproseduureista.
Meidän perheestä kyllä löytyisi askartelutaitoista väkeä enemmänkin, mutta vuodesta toiseen sitä vaan huomaa että eipä taaskaan tullut tehtyä omatekoisia kortteja, ja loppujen lopuksi en ole edes valmiskortteja sitten lähettänyt. Kun en nääs näinä sähköisten viestimien aikana tiedä mukamas kenenkään tarkkoja osoitteita.

Tänään sitten otin 30 kappaletta työnantajani sponsoroimaa joulukorttia, avasin työnantajani sponsoroiman Fonecta Finderin ja etsin kaikki mahdolliset osoitteet mitä ikinä keksin etsiä, kirjoitin kortit työnantajani kustantamilla kynillä, otin korteista kopiot työnantajani omistamalla kopiokoneella ja joskus ajan kanssa kirjoitan kopioista osoitteet työnantajani kustantamaan kalenteriin. Nyt kortit lepäävät postilaitoksen omistamassa keltaisessa muovilaatikossa, josta työnantajani kustantamat postihenkilöt ne myöhemmin noutavat.

Niin että onneksi mulla on työnantaja.

Tehotonta menoa

Helvata, just nyt kun pitäisi olla tehokkaimmillaan niin kotona, töissä kuin kaupoissakin, niin mulla on joku ihmeellinen lama päällä. Mieluiten vaan unelmoin ja koitan saada asioita hoitumaan telekineettisesti.

Olen aina tähän aikaan vuodesta myös melko herkistynyt. Tämä tulee ilmi mm. siten, että jos luen jostain minulle täysin vieraan ihmisen blogista jostain sairaudesta tahi murheesta, niin hyvä etten itkua täällä väännä. Hulluako?

Mun pitäisi varmaan vaan nyt päättää alkaa tehokkaaksi ja hoitaa täällä töissäkin kaikki rästit vaan systemaattisesti pois. Ehkä ajatus kolmen viikon lomasta saa ruhooni potkua :)


tiistaina, joulukuuta 14, 2004

Jatimatic on jostain syystä jäänyt pakkaamatta

Lepo vaan, otsake ei jälleen kerran liity mihinkään mitenkään.

Elämä on taas noin satakiljoonaa kertaa kivempaa, kun ei ole krapulaa. Eräs työkaverini väitti eilen, että kun tulee vanhaksi, ei tule edes krapulaa, vaikka kuinka joisi.
Minä en voi enempää olla eri mieltä. Mulle tulee krapula, vaikken joisi edes paljoa- ja krapulat tuntuvat aina kovemmilta, mitä enemmän ikää on mittarissa.
Edelleenkään tipaton ensivuosi ei tunnu mitenkään maailman pöljimmältä idikseltä, mutta tuskin alan itseäni sitomaan mihinkään raittiuslupaukseen.

Eilinen meni ihan pieleen, välipäivä kaikesta tähän aikaan kuusta ei ole mitenkään kovin terveellistä, mutta tänään sitten taas uudella energeenisyydellä.

Jotta päivittäinen Hector-annos tulisi täytettyä, kerrompa tässä, että viimeisen keikan jälkeisenä yönä siltä tuli miehelle viesti, jossa se lähettää mulle rakkaita terveisiä! Siis väittääkö joku, ettenkö siis todellakin ole melkein sukua julkkikselle? Saan varmana kutsun linnan juhliin ensi vuonna.Pitää alkaa jo laihduttamaan ja suunnittelemaan leninkiä. Näin o.

Täällä työpaikalla me sorvaajat kuulumme tiimeihin. Meidän viiden hengen tiimi aikoo vielä tehdä jonkun joululounasristeilyn Helsingin edustalla. Mitenhän pääsisin laistamaan moisen... Alkkispomon pidoissa kun ei viina tunnetusti ihan heti lopu, ja eilinen kankkuspäivä on liian tuoreessa muistissa, jotta voisin millään tasolla sanoa odottavanani tiimilounasta...

Neljä herätystä ja sitten alkaa melkein kolmen viikon loma. Jihaa. Ja ah, viime viikolla minua syytettiin (tai vihjattiin ainakin), että olen kadottanut yhden elämää tärkeämmän jutun täällä.. Vaikken voi väittää tietenkään olevani erehtymätön ja virheitä tekemätön, niin tällä kertaa olin aivan satavarma, että tämä tärkeä pöytäkirja oli kyllä minun käsistäni lähtenyt eteenpäin just niinkuin pitikin niin inha epätietoisuus kaiveli sisintäni..

Tänään se sitten löytyi just sieltä mistä pitikin. Pöytäkirjan vastaanottaja ei vaan ollut hokannut kuorta, missä se sijaitsi. Niin että hemmetti tarkkailkaa postejanne.


maanantaina, joulukuuta 13, 2004

Krapula jatkuu

Kävin ruokailemassa hyvällä halulla, vatsani olisi vetänyt pienen kylällisen ruokatarpeiden verran. Mutta paha kurki. Paha olo ja päänsärky ja armoton väsymys jotenkin sysääntyi liikkeelle syömisen myötä.

Tipaton tammikuuhan on sellainen käsittämätön ilmiö. Itse en oo koskaan oikein tajunnut koko ajatusta. Jos oisinkin trendikäs, ja pitäisin tipattoman vuoden. Juuri tällä hetkellä ajatus tuntuu häikäisevän loisteliaalta. Heti parhaimmalta sängyn ja viiden tunnin päiväunien jälkeen.

En koskaan ikinä enää milloinkaan konsanaan

Onpas mukavaa olla täällä töissä, kun olen laskuhumalan ja krapulan välimaastossa, ja aika heikko on happi just nyt. Eli tässä kohtaa pitää lausua taas näitä kuuluisia viimeisiä sanoja, eli että en enää koskaan juo viinaa. Ainakaan työpäivää edeltävänä iltana. Ainakaan paljon.

Hectorin keikka oli.. no ihan hyvä kai. En minä osaa sitä arvostella. Vanhat piisit meni kuorolauluna, uudet ei oikein sytyttänyt oudokseltaan- muutamaa radiohittiä lukuunottamatta.

Hectorin kiertueen lopettajaiskaronkka Semifinaalissa oli eilen mitä mahtavin tilaisuus ja tänään ajateltuna tosi tyhmä tempaus. Ilmaista viinaa piti kiskoa ihan kaksin käsin, ettei se vaan lopu kesken. Ilmaisen viinan juominen tuntuu juomishetkellä samalta kuin laittaisi rahaa pankkiin. Ilmaista! Viinaa! Hei halleluja. Ajatella että vielä 7 tuntia sitten istuin baarissa. Ei siis mitkään ruhtinaalliset yöunet. Tultiin miehen kanssa taksilla kotiin jotain neljän aikoina eikä ees minkäänlaista kännimatsia saatu aikaan. Meistä on tullut vanhoja ja seesteisiä.

Vähänks oon melkein sukua julkkikselle. Valtavan kookas ja hikinen Hektori halasi mua. Iih.

Meen nyt työpaikkani lounastamoon syömään kaikkea mitä eteeni saan.
Mutta viinaa en siis edelleenkään juo enää ikinä!

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2004

Tylsä äiti

Kaikenkarvaisen säädön merkeissä mennyt tämäkin päivä. Lisäksi olen pähkännyt ees sun taas ja takaisin, että lähdenkö sinne Tavastialle Hectoria katsomaan vai enkö. Välillä on tuntunut että tottahan toki, ja välillä taas että no en varmana.

Taidan olla tosi tylsä tyyppi, koska lapset "pakottavat" mut lähtemään. Heidän mielestään siis mun pitää ehdottomasti mennä, ja täytyyhän mun lasten mielipiteitä kunnioittaa hyväinen aika!

Nyt sitten istun tekoälyt päässä, saunaan pitäisi mennä, naama restauroida, keksiä jotain riepuja ihrojen peitoksi ja mitäkaikkea ja aikaakin on vähän reilu tunti.

Yritin värjätä vain juurikasvuston, saa nähdä millainen värien kirjo päästäni kohta paljastuu. En oo mikään mestari areenalla oman pääni värjäyksen suhteen, mutta onhan se toki oivallista, että elämässä on jotain näinkin jännittäviä jännitysmomentteja.

Jooh, no jos jatkais säätämistä.

lauantaina, joulukuuta 11, 2004

Huuh

Onpas ollut toimelias päivä. Tosin toimeliaisuuden tuoksinnassa on kotiimme laskeutunut hirvittävä kaaos, mutta sellaista ihan positiivista kaaosta tämä on.
Kun asentelee kaikenlaisia joulukoristuksia, niin niistä seuraa mieletön sotku. Mut ei se mitään kun sen tietää.

Ihmeiset ovat päivitelleet, kun heidän blogit haamupäivittyy. Noh, mulla on nyt muutamia kertoja käynyt niin, että päivitys kyllä ilmaantuu, paitsi ei päivitysprosentuaarisesti. Eli blogi haamu-epäpäivittyy. Eipä tuo maailmaa kaada, mutta kuitenki. Poh.

Huomenna on Hectorin vihonvimppa keikka Tavastialla. Sunnuntaina :(
En oo vielä varma, meenkö sinne vai keskitynkö jouluriehaamaan kotona. On se mukavaa kun on valinnanvapaus. Eläköön.

Adrenaliinikas aamu

Tappelin yöllä mieheni kanssa. Hän vietti itsensä kera pikkujouluja täällä himassa, oli siis saunatakkikännissä- joka vastaa siis perinteikkäitä kalsarikännejä.
Noh, pikkujoulujuomingit loppuivat häneltä kesken ja eikun baariin lähtöä tekemään.

Tässä vaiheessa järkevä Elma-tätisiippa puuttui peliin. Ei niinku hei ole mitään järkeä lähteä baariin puolenyön jälkeen- menee rahat, terveys ja lauantai ihan hukkaan. Ja kaikkia muita järkeis-argumentteja esitin tuttavallisesti mä, nam.

Jotain riidantynkäähän siitä kehkeytyi. Mies oli varmaan järkyttynyt, kun puutuin hänen menoihinsa, sitä tapahtuu nimittäin tosi harvoin, jos koskaan. Mutta viime yönäpä alkoi vaan vituttamaan moinen baarivinka pari tuntia ennen valomerkkiä. Se kun tarkoittaa sitä, että kaljaa tai muuta alkoholia vedetään sitten kaksin käsin, ja kotiin tullaan sitten parhaassa tapauksessa jalattomana. Noin kuvainnollisesti.

Mies sitten jäi kotiin ja kävi ihan mukisematta nukkumaan. Minä sen sijaan piehtaroin ajatusteni kanssa ja mietin, että teinkö oikein kun en päästänyt miestä baariin.. Kaikkea tämä avioelämä teettääkin.

Aamulla oli sen verran vielä yön kiukkua veressä, että puhkun jotain ihmeellistä tätienergiaa nyt. Ois vaan tosi kiva, jos osaisi ammentaa tälläistä energiaa muustakin kun tappelemisesta. Noh, koskaan ei voi voittaa :)

perjantaina, joulukuuta 10, 2004

Ynseät mamsellit

Jos ei olisi perjantai, niin sanoisin että yrmeä päivä..
Metro oli täynnä töniviä ja naama norsun vit**lla olevia ynseitä mamselleja, heti aamusta. Vaikka on perjantai ja mitä kaikkea!

Joulustressi taitaa olla totisinta totta ihmisten keskuudessa, mutta voi voi. Vaikka minäkin oon täällä hösännyt ja toitottanut ties mistä joulusiivouksista ja -mielistä sun muusta niin jos tästä nyt stressin kehittäisin itselleni, niin vika on kyllä ihan omien korvien välissä- ei itse juhlapyhässä.

Järjen käyttöhän on myös jouluisin sallittu. Ei kotona kaikkea tarvi hinksuttaa- ei edes mitään jos ei halua. Minä siis haluan, se on tietoinen valinta, enkä siitä valita. Mikään pakkorako ei suursiivous ole. Jouluruokien kanssa olen ajat sitten päätynyt ratkaisuun, että tehkööt ne jotka on taitavampia. Meillä ne tekee mm. anoppi ja Saarioinen. Myllyn Paras on myös usein keittiössämme nähty assari. Jeps.

Tänään aion vihdoinkin hankkia pari joululahjaa. Eiköhän lahjojen tämän vuoden neitsytosto ole korkea aika suorittaa jo tässä vaiheessa kuuta?:D

torstaina, joulukuuta 09, 2004

Tervehdys teille te metsien miehet

Otsake ei sitten ole sukupuolista syrjintää, vaan suora lainaus Metsäradion alkuspiikistä. Nih.

Kustannuspaikalla taas. Tällä kertaa vastassani ei ollut hirmukaaos, pikkujoulun pohjustusputelitkin on piilotettu jonnekin.

Kävellessäni metroasemalle, tein joulukoristegalluppia. Ehdoton top-ykkönen kaikessa kauheudessaan on valokaapeli. Minkävärinen tahansa.
Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että kun muutimme nykyiseen asuntoomme, ja minä asuin ensi kertaa kodissa, jossa on oma ulko-ovi suoraan pihalle, niin arvatkaapas millainen joulukoriste oli ulkokuistillamme? Nolottaa.

Tekniikan ihmeaikuisuuteni jatkui eilen vielä tietoteknisen menestykseni jälkeenkin. Korjasin pesukoneen! Seuraavaksi keksin varmaan ikiliikkujan tai jotain muuta hienoa.


keskiviikkona, joulukuuta 08, 2004

Tekniikan ihmeaikuinen

Egoni pullistelee niin, että kohta varmaan halkean kahtia tai jotain.

Ovikello soi, oven takana seisoi lähettipoika kädessään laatikko, jossa oli uusi kaapelimodeemihässäkkä. En edes tiennyt, että mies oli netin kautta tilannut uuden liittymän. Sama toimittaja tosin kuin edellisessäkin, mutta uusi modeemi ja yhteys ja mitä kaikkea.

Noh, ei muuta kun vanha laite irti seinästä ja uusi tilalle. Helppoa kuin mikä, kunhan ensin piti tehdä ties mitä, ja mä, siis todellakin, osasin kaiken.

Tosin meni varmaan tunti, ennenkuin nettiyhteys aukesi, mutta se aukesi sittenkin. Vähänkö olen guru. Siis tosi vähän, mutta kuitenkin.

Huomenna pitäisi töihin pystyä kykenemään. Kyllähän minä fyysisesti, mutta henkisesti ei kyllä voisi vähempää hetkauttaa. Onneksi on loppuviikko jo käsillä.


Täti tilittää hiukan

Voin jo niin maanmainiosti, että käytän tämän toisen ja viimeisen sairaslomapäiväni tehokkaaseen siivoamiseen.
Olisin aloittanut jo aikoja sitten, mutta tietenkin tänään kaikki lapset menee kymmeneksi kouluun. Niin julma minäkään en sentäs ole, että alkaisin imuroimaan nukkuvan lapsen korvan juuressa tms, kun ei kerta ihan pakko ole.

Ootte varmaan huomanneet tälläisen ilmiön: Jossain blogissa on satunnaisesti tai toistuvasti asioita, jotka saavat veren kiehumaan ja raivon kuplimaan. Joskus huomaat, ettet ole tuntemustesi kanssa yksin, vaan ärsytyskynnystä nostattavassa blogissa on kommenttiosastolla sanottu vastakommentteja aivan kuin olisit ne itse kirjoittanut. Toisinsanoen muutkin lukijat ovat samalla kannalla kanssasi.

Mitä vastaa moitittu bloggaaja? Kommenttiosastolle heitetyt kommentithan ovat mielipiteitä, ja juuri niistä voi ja pitääkin kiistellä, mutta hedelmällisen keskustelun asemasta nenilleen saanut kirjoittaja vastaa: "ei ole pakko lukea mun blogia jos tämä niin ärsyttää, menkää muualle, pysykää pois".

Oikeinko todella? Olipas hyvä että tuokin asia tuli vihdoinkin selväksi. Minä kun olen aina luullut, että kaikki blogit pitää lukea läpi, piti niistä tai ei.

Kun seuraavan kerran kirjoitan, pitäisi kämpän olla kondiksessa. Saa nyt nähdä taas kuinka käy. Wish me luck.

tiistaina, joulukuuta 07, 2004

Joulusiivoa ja räkäpallukoita.

Nuutunut räkäpaakku täällä iltaa.

Ois hemmetin kivaa olla sairaslomalla, olematta sairas. Silloinhan se tietty on tavisloma, ja parin viikon kuluttua mulla on onneksi sellainen tiedossa. Vaikka joulu sijoittuu tänä vuonna vähän tyhmästi viikonloppuun, niin pienellä kikkailulla 13 lomapäivällä saa kolmen viikon loman. Sitä odotan mä. Ja sitä ennen pitäisi tehdä vielä kiljoona ja kaksi asiaa, mutku mä en jaksa! Pehva sentään.

Mies lähti aamulla jonnekin hornaan päin Suomea, eikä se ole vieläkään soittanut ja kysynyt, että oonko ees hengissä. Mokoma. Sen jouluäntyily senkun jatkuu.
Tein mielettömän uroteon tässä päivänä eräänä, ja selvitin kaikki johdot tuolla sen työhuoneessa, jossa on tietokone ja muutama oheislaite. No nythän sitten toki paljon mikään ei ole sen jälkeen toiminut, kun asiat ovat siistimmässä järkässä kuin ennen. Se että johto on suorassa, suorastaan siis vammauttaa laitteiden toiminnan. Älkää siis ikinä suoristako johtoja.

Muuten täydellinen suursiivoukseni on edennyt loistavasti. Huomenna ois tarkoitus kuopia loput nurkat, jos kunto vaan antaa myöden.

Sairaslomamatkapahoinvointi

Tämän merkinnän otsake ei sitten merkkaa mitään muuta kuin sitä, että oloni äityi eilen sen verran tukalaksi, että varasin netistä ajan työpaikkalääkärille täksi aamuksi. Kyllä on kätsä systeemi, sen voin sanoa.
Sain pari päivää sairaslomaa, mikä kyllä tulee ihan tarpeeseen. Olo vaihtelee kamalasta tosi kamalaan ja siltä väliltä. Jokainen tietää, millaista on olla flunssassa, joten ei enempiä siitä.

Unohdinkin edellisessä postauksessani kehuskella sillä, että tyttäreni on hengenpelastaja! Ooo-on, ainakin melkein.
Perjantai-iltana oli vielä hirmuisen liukasta, ja hän tuolta oikopolkuja pitkin luikasteli kotiin iltamyöhällä. Jostain sivukävelytieltä, jonne ei kukaan vähääkään itsesuojeluvaistoa omaava uskaltautunut menemään, oli kuulunut miehen apuahuudot. Rohkea 14-vuotiaani liukasteli katsomaan, että mikä on hätänä miehellä, vaikkei yhtään nähnyt että mikä häntä siellä odottaa.

Tiellä makasi liukastunut noin 6-kymppinen setä, jonka jalka oli sojottanut sellaisessa asennossa, missä normaali jalka ei missään tilanteessa voi sojottaa. Miespolo ei päässyt liikkeelle, ei omistanut puhelinta ja oli jo hyvän aikaa huhuillut apua, ihmisten vaan kuljettua kylmästi ohitse. Ei kaikki maassa makaavat ihmiset todellakaan ole niitä spurguja..

Tyttö tilasi ambulanssin, jäi miehen seuraksi ja meni viittoilemaan ambulanssin vielä paikallekin, paikka kun oli nk. osoitteeton. Lääkintäsedät olivat tarjonneet autolla kyydin vielä kotiinkin.
Niin sitä pitää, sanon minä.

Tänään on kulunut tasan viisi vuotta siitä, kun äitini kuoli. Hei vaan mutsi sinne jonnekkin.

Mutta nyt menen tekemään sitä, mitä lääkäri määräsi. Elikkäs päiväunistelemaan.

sunnuntaina, joulukuuta 05, 2004

Kodinkonelakko loppuilee vähitellen

Tänään on siis konelakon päätöspäivä täällä kotona.

Perjantaina ei tullut sitten työpaikalta kännipolkattua, eikä muuten paljon mitään muutakaan. En varmaan ikinä ole ollut niin kuivissa pikkujouluissa, vaikka viinamäärästä päätellen niiden olisi pitänyt olla kovinkin märät. Juomatonta alkoholia jäi jäljelle vaikka kuinka ja paljon siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ihmiset jaksaneet notkua paikalla.

Vaikka lähdin parin työkaverin kanssa samalla ovenavauksella melko varhaisessa vaiheessa paikalta, niin taksia ei sitten saanut millään. Tulin sitten bussilla kotiin eikä se nyt niin kauhea kokemus ollut. Tosin se ei ollut mikään sellainen ihan yö-yöbussi.

Eilen ja tänään olen sitten apinanraivolla joulusiivonnut, ja esim. keittiössä on jo ihan joulu. Muualla sitten taas.. no tulossa on, sanotaan nyt näin.

Jonkun saakelin flunssantyngänkin olen onnistunut itselleni haalimaan, mutta tämä ei onneksi ole kovin invalidisoivaa laatua, ainakaan vielä.

Nyt alan oleen sen verran poikkinainen nainen, että suunnistan itseni nukkumaan.

perjantaina, joulukuuta 03, 2004

Pikkujoulufiilinki nousee pätkittäin

Armas siippani saa joka ikinen vuosi joulunalla ihmeellisen angstikauden, johon kuuluu kiukuttelua kämpän kaaoksesta, ja nimenomaan siitä kaaoksesta, mikä syntyy kun yritän siivota. Ennenkuin tulee siistiä, sitä edeltää kaaoksien kaaos, kun kodin joka toiseen paikkaan on valjastettu erinäisiä keräyspisteitä kaikenlaisia roinia varten. Useimmiten ne on jätesäkkejä, roskia tai UFF-kamaa.

Angstiin kuuluu myös nipotusta rahanmenosta, ja työkiireistä. Ylipäätään mieheni käyttäytyy siten, että joulumieli on jossain Nevadassa ja pikkujoulumieli maata kiitävällä radalla.

Eilen oli tälläinen nipoangsti-iltojen kuniinkuusilta, ja päätin jo mielessäni, etten osallistu firmamme pikkujouluihin ollenkaan.

Mutta nyt alkaa fiilikset kohoilemaan kun kello rientää eteenpäin ja ihmiset on täpinöissään. Täpinyys on tarttuva tauti näemmä.

Tämä päivä on mennyt työnteollisesti lähes harakoille, vai pitäisikö olla humoristi ja sanoa että Punaiselle Ristille;) Olen tässä oheisnäprännyt kaikenlaista, mikä ei liity työntekoon millääntavalla. Toisaalta olen saanut näpräystehtävät yhdeltä pomomieheltä, joten täytyyhän minun kunnioittaa pomomiehen toiveita. Minähän olen palveluammatissa. Tai ainaski melkein.

Jatkan näpräämistä. Olen muuten kuudetta päivää kotikonelakossa. Mutta tänään kun arvatenkin kiskon ilmaista viinaa nassuuni kuin viimeistä päivää (sehän voi vaikka loppua nääs!), niin saa nähdä tuleeko suoritettua täältä käsin kännipolkkausta. Nähtäväks jää.

torstaina, joulukuuta 02, 2004

Hyvempää päivää

Hiukan hakusessa ollut joulumieleni on palannut. Eikä vähiten sen takia, kun hokasin eilen riemukseni, että olen vahingossa onnistunut istuttamaan lapsiini aivan oikeanlaisen joulumielen.
Tarkoitan tällä sitä, että joulu ei heillekään enää merkitse pakettivuoria ja kaupallista hösäämistä, vaan heillä näyttäisi olevan samansuuntaiset arvot joulun suhteen kuin minullakin.

Nykyajan valveutuneina lapsina he suhtautuvat joulun pinnalliseen puoleen jopa kriittisemmin kuin minä, enkä voi olla asiasta muuta kuin iloissani. Lisäksi se, ettei teinit, joille omien kavereiden kanssa hengaaminen on tärkeää, pitävät itsestäänselvänä sitä, että pari päivää vuodessa voi olla ihan kotonakin perheen parissa.

Eilen tyttäreni "pakotti" minut kanssaan apteekkiin ostamaan jotain väsymyksenestonappeja.
Apteekissa vitamiinihyllyn edessä seisoi farmaseutti valmiina auttamaan, eikä ilmekkään hänen ystävällisillä kasvoillaan värähtänyt, kun ilmoitin, että nyt tarvitaan piristyspillereitä. Niitä saimme- ja nappien psykosomaattinen vaikutus alkoi heti.
En nimittäin usko, että tämän väsähtäneen ruhon käynnistykseen mitkään pari nappia mitään auta.

Joulusiivoukseni on edennyt, siivosin eilen perusteellisesti työhuoneen. Järjestelin jopa lattialle ruuhkan muodostaneet kiljoonat sähköjohdot. Näkee että mies on työhuoneen herra. Pienellä siivousoperaatiolla vapautin kaksi kuuden pistokkeen jatkojohtoa ja muutenkin kaikki johdot kulkee nyt piilossa. Miehen mielestä on vissiin helpompaa valjastaa aina vaan uusia jatkojohtoja käyttöön, ennemmin kuin alistua konttaamaan pöydän alla johtojen parissa;)

Nyt alan nappien tuomalla energeenisyydellä tekemään jotain työ-töitä.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2004

Vihainen täti läimi teinejä käsilaukulla

Eilinen kotimatkani iltapäivällä oli hektisistä hektisin.

Sihteeri isosihteeri kävi anoen pyytämässä, josko voisin koukata kotimatkallani vielä Opetusministeriön kautta uudemman kerran. No tottahan tok, kaikki tiethän vievät juuri sinne ja minähän teen melkein mitä vaan, jo vaan pääsen laillisesti lusmuamaan töistä aiemmin pois.

Menin ratikalla kauppatorille saakka ja siitä se helvetti sitten alkoikin. Ei ollut oikein ihmisjaloille varustettu keli ei. Koko Krunikka oli yhtä liukasta kumpareikkoa, ja lisäksi katolta putoilta paloauton kokoisia jäälohkareita.
Minulla oli hiki ,mutta ei vauhdin vaan vaarallisten tilanteiden takia.

Kun olin mitenkuten yhtenä kappaleena selvinnyt jäätikkötemppuradasta, oli ratikka täynnä kiljuvia pissis-teinejä. Oli melko lähellä, etten mennyt sanomaan niille että olkaa nyt helvettisaakutti hiljaa, täti on juuri palautumassa gladiaattorikisasta.

Kotona sain siivottua varaston! Jippiaijee. Nyt on kaksi kodin ongelmaydinpainopistepaikkaa siivottu, ja nyt voin siis aloittaa varsinaisen joulusiivouksen. Ja just sopivasti tänään kun on joulukuukin. Ihanaa.

Lasten toivelistojen perusteella, minun pitäisi omistaa hitsin monta ylimääräistä toimintatonnia. Kyllä kaikki oli niin helppoa kun lahjatoiveet oli vaan jotain krääsää. Nyt sitten pukin pitäisi tuoda tietokoneita, mp3-soittimia, kannettavia cd-soittimia, vaatteita, rasvaimuja (2kpl, kanille ja sen laihalle omistajalle) , silikonitissejä, japaninmatkoja, kylpylälomia...

Hih hei.