tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

pomoainesta

Oon kohta menossa viikottaiseen tiiminvetäjien tiistaipalaveriin. On se kans kyllä kumma, että pomoni mielestä mulla on aina toisinaan tiiminvetäjän velvollisuudet, muttei mitään oikeuksia. Eikä varsinkaan palkkatasoa.

Ihan epistä. Mielelläni myöntäisin itselleni täksi päiväksi vapaapäivän, koskapa vanha fyysinen vammani on taas äreänä :/ Helvetti että voi olla jokseenkin kokonaisvaltaisesti vaikeaa, kun yksi perhanan hermokanava jumittaa ja äntyilee ja kipuilee ja puutuu ja särkee. Halutaan ostaa toimiva vasen käsi. Halvalla.

Eilen keskustelin taas kerran avio (tai avo-) eroista ja minä oon kyllä jotenkin kai joku muinaisjäänne fossiili, kun olen edelleenkin sitä mieltä, että puoliskoa vaihtamalla ei pitkässä juoksussa mikään muu muutu kuin ääni. Tai jos vaihtaa kaksimetrisen puolta lyhkäsempään malliin, niin äänen suunta toki kans.
Ja tähän yleistykseeni ei tietenkään sisälly väkivaltaiset yms. puoliskot, vaan sellaset tavistaapertajat.

Vaikka oon välillä kurkkua, nielua ja kitapurjetta myöten täynnä omaa siippaani niin tuskin se vaihtamalla mikskään paranisi.

Hmh, jouduin aamulla katupölytsunamin uhriksi ja nyt aamulla vaivalla käpertämäni ripset on takussa! Siis iik!
Pitää vähän erotella niitä jotta oon edustava tiiminvetäjä kohta.

8 Comments:

At 11:19 ap., Blogger Kaura said...

Minäkin olen taipuvainen tuumaamaan, että ruoho harvemmin on sen kummempaa aidan toisella puolen. Voihan se vähän aikaa maistua tuoreelta ja erilaiselta, mutta aina ihmisten välisissä suhteissa on omat kahnauksensa. Ja jos yhden kanssa on päässyt pahimmat peruskriisit (kai niitä kaikille tulee) kunnialla yli, siitä kantsii pitää kiinni!

Äklöttää kyllä ajatellakin, että pitäis lähteä etsimään uutta suhetta ja varmaan olisinkin itsekseni x aikaa, jos tämä nykyinen jostain syystä lopahtaisi.

 
At 12:15 ip., Anonymous kukkanen said...

tätä teoriaa tukee kaikki mitä olen ikinä kenenkään kanssa keskustellut tai mistään lukenut aiheesta. samat kriisit tulevat vastaan jokaisessa suhteessa. siksi ei kannattaisikaan vaihtaa - varsinkaan silloin jos on lapsia, jotka joutuvat syyttöminä kärsimään. ihan sama, miten hienosti asiansa järjestää, ero on aina stressin paikka niin aikuisille kuin lapsille.

 
At 8:22 ip., Blogger Ohari said...

Olen taipuvainen luulemaan, että harvemmin eron syynä on vaihtelunhalu. Luulen lisäksi, että silloinkaan, kun parisuhteessa on jatkuvasti ja syvästi onneton, ei kaiketi eroa siksi, että vaihtaisi puolisonsa toiseen tai kolmanteen, vaan siksi että siitä surkeudesta on kertakaikkiaan päästävä eroon, jotta säilyisi järjissään.

Lasten kannalta eroaminen on tietysti traagista, ei käy kiistäminen :-( ...vaan vielä jatkan luulemista ja luulen, että lapsille on vielä traagisempaa, jos heidän vanhempansa elävät elämänsä jatkuvasti onnettomina.

 
At 9:52 ip., Blogger E.K. said...

Ammusein, oon samaa mieltä, että huono suhde on huono suhde, ja mitäs siinä kärvistelemään. Ei lapsetkaan niin tyhmiä ole, etteivätkö hokaisi jos vanhempien välillä ei oikein homma kulje.

Tarkoitin siis sellaisia "vaihtelu virkistää- vaihdan puoliskoa"- tyyppien eroa. Siinä ei muutu ku ääni, alun hekuman jälkeen.

Kaura ja Kukkanen, pus pus :D

 
At 10:14 ip., Blogger Ohari said...

Elemasein, sallinet vienon vänkytykseni :-)
Mun pointti, joka hitusen pääsi hukkumaan (oho), oli se, että melko harvinaisia lienevät "vaihdan puolisoa kun entisellä on ihan kyllästyttävä naama" -erot, että useimmiten suhteessa on jo jotain synkästi vialla, jos tuo ajatus junnaa n. ajan (joka on pidempi kuin esim. avioeron harkinta-aika) päässä.

On kai niitäkin sitten olemassa, jotka eroavat ns. huvin vuoksi (eikö vaihtelu ole just huvia?), mutta ei ole itselle vastaantullut sellaisia tapauksia... :-) (en minä kaikkea muutakaan ole maailmassa nähnyt, ei sillä :-D)

 
At 12:40 ip., Blogger Kaura said...

Olen Ammun kans tietenkin samaa mieltä, että silloin pitää erota, kun se on paras vaihtoehto. Joskus kaksi ihmistä on yhdessä vähemmän kuin 1+1 (synergian vastakohta), kun onnistuneessa parisuhteessa ollaan enemmän.

Mä epäilen, että pikkulapsivaiheessa tulee ehkä turhiakin eroja, kun elämänvaiheen raskaus nähdään parisuhteen ongelmana. Ja olen varma, että myös kyllästyminen ja tuoreuden viehätys on toisissa eroissa taustalla, vaikka Ammun tutuissa semmoisia ei olekaan :-)

 
At 1:07 ip., Blogger Kaura said...

Meinaan, että olen itse tainnut sentapaisista syistä joskus erkaantua suhteesta. Nolataan nyt itteä täysillä, kele.

 
At 2:14 ip., Anonymous kukkanen said...

Sitä vielä, että en arvostele toisten ratkaisuja mutta omassa elämässäni olen kyllä yhtä tiukkapipoinen kuin E.K. En viitsi lähteä sen yksityiskohtaisemmin itseäni nolaamaan, koska tässä lootassa on niin vähän tilaa ja ketä muutenkaan kiinnostaa, mutta aihe on varsin tuttu.
Se että "lapset aistivat vanhempien välit" pitää paikkansa A) vain jos vanhempien välillä lentää leipäveitsiä tms. radikaalia ja/tai B) muuten vasta, kun lapset ovat vähän vanhempia ja ylipäätään ajattelevat tällaisia juttuja. Siihen asti minun mielestäni vanhempien velvollisuus on pitää itsensä kasassa. En ole vielä tavannut sellaista kriisiä, jota ei pystyisi selvittämään, jos kummallakin osapuolella on tahtoa. Toim. huom. melkein kaikki "taviselämän" kriisit on käyty läpi. Uusi taas tuolla nurkan takana kolkuttelee, ja saa nähdä, josko se meidät vihdoin selättää. Miksi miehet aikuistuvat niin myöhään ja miksi koko prosessi kestää niin kauan? Vai onko vain minun mieheni sellainen?
Tämä nyt vain edellistä kommenttiani selittämään.

 

Lähetä kommentti

<< Home