Sunnuntain pikapäivittely
Hellurei kaikki auringosta nauttivat bloggaajat.
Minä olen linnottautunut tänne alakerran pimeimpään nurkkaan, söin äsken salaa jätskiä ja totuttelen ajatukseen ensi viikolla saapuvista lumisateista. Hesarin sääennustussivustolla tälläistä uhottiin, toivon totisesti että väärässä ovat. Hemmetti mitään takatalvia tähän enää kaivata!
Olen tässä meinannut hankkiutua näköjään kipeäksikin, perheemme varmaan arvostaa vähitellen katoavaa ääntäni. Sen lisäksi on vähän sellanen kituliainen olo, mutta eiköhän se tästä.
Olen vähän myös koittanut tätä läävästöä saattaa parempaan kondikseen, pikkuhiljaa homma etenee. Sitten kun kaikki on suht kondiksessa, voikin koko rumban aloittaa alusta. Olen keksinyt ikiliikkujan, heleijaa. Tai ainakin jonkun ikuisen jatkumon tai jotain hienoo.
Onneksi olen niin daiju, että paikoin jopa pidän siitä kun oman käden jälki näkyy tehdyn työn muodossa.
Nyt taidan kuitenkin mennä pihamaalle istumaan ja hankkimaan kaverin kevään ensimmäiselle pisamalleni.

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home