torstaina, maaliskuuta 31, 2005

Mie kiitän

NONI! Jo alko lyyti fonittaan ku sai vähän ohjastusta!
Kiitokset tulevat sitten myöhemmin, nyt nimittäin on paha jumi. Ai niin, kerrroinkin siitä jo.
Lisänä oireistoon on tullut sittemmin myös huimaus.




alt="megafoniehdokki"
title="Kirjoitan muiden blogeihin. Ansaitsen piiskaa." border="0" / />

Megalomaaninen foni

Voi hitsinpimpulat ja -vempulat ja jumpulat.
Pääni taitaa olla hyvin täynnä erittäin painavaa asiaa, siksipä niskaani on pesiytynyt jumi.
Eihän tällänen kevyt kevätjumi nyt mitään muuten haittaisi, mutta kun just tänään mun oli tarkoitus esittää täällä megalomaaninen megafonishou. En nyt viitsi edes kertoa mitä kaikkea tämä shou olisi pitänyt sisällään, etten vaan vahingossa tule kateelliseksi jumittomalle minälleni, jollainen olin esim. vielä eilen.

Nykyisin on niin vaikeaa saada toimivia niskoja. Paitsi että minua harmittaa ylen paljon se, että joudun peruuttamaan suuren megafonishoun ja käännyttämään katsojia ovelta force majoure-perustein, niin sekin ottaa aika pattiin, että joudun kääntämään koko vartaloani, jos aion haluan vilkuilla sivuilleni. Ei kivaa. Ja sivullevilkuiltavaa on yllättävän paljon, vähän samaan tyyliin kuin silloin on hirveästi ektoplasmaa rööreissä nieleskeltävänä, kun kurkussa on raastin, nitoja, kaktus ja vispilä poikittain, ja nieleminen on tuskaisaa.

Niiiin ja jottei valitus tähän loppuisi, niin minua myöskin kuvottaa. Oishan se varmaan aika katu-uskottavaa ja tosi ROK, jos megafonishoun oheen kuuluisi metkaa ykän lennättämistä. Oisin vähän ku joku rokmies, sikäli sellaiset oksentelee kesken shoun.

Mä lähden nyt toivioretkelle jonnekin tonne. Ehkä tämä hyväntekeväisyysjärjestö lahjoittaa minulle yhden särkylääkkeen.

keskiviikkona, maaliskuuta 30, 2005

Minä ja Bloggerin Veijo

Tänään me kummatkin olemme kaatuneet työtaakkojemme alle, Veijo ja mä. Tässä on vaan se epäreiluuden paljous, että _minua_ ei ole yksikään tekniikan ihmeaikuinen käynyt räpläämässä korjausmielessä, toisin kuin Veijoa on.

Eilisen kananpaistokatastrofin (noh, ei siinä mitään katastrofia kyllä ollut, kunhan väritän sanomaani) menin katsomaan sohvalle- unia. Uutena löysäpipo-mutsina päätin ottaa relaakin relammin ja torkuin sohvalla koko illan. Ennen ysiä jo heräsin nukkumaan virallisesti.
Omassa pedissäni sitten naama syntymäpuhtaan rumana ja hampaat Pepsodentilla galvanoituna hokasinkin, että nukkumatti oli vapauttanut itsensä- niinkuin se todistettavasti on tehnyt Kaislikon ja Kauran perheissäkin.

Pyörin varmaan kaksi tuntia ja aloin tuntemaan suurta sympatusta ja emputusta univaikeuksista kärsivien (omien tahi vauvojen/lasten) kohtaan. Nukahdin kyllä tietty jossain vaiheessa, aamulla tosin pussilakana oli kasvanut erilleen peitosta ja lakanat oli vähän sen näköisiä, kuin sängyssä olisi puuhasteltu jotain muutakin kuin yritetty saada unen päästä kiinni. Niinku esim. neppisautokisoja.

Oho, tuli taas kiire.

tiistaina, maaliskuuta 29, 2005

Monimuotoinen minä-mä

Mua on paiskattu varmaan kaikilla mahdollisilla monimielisyyden muodoilla.
Olen kuullut itseäni kuvailtavan mm termeillä pikkutarkka boheemi, rohkea pelkuri ja menevä jumittaja.
Tänään hokasin, että olen myös "mies-kotona-rennonletkee-mä" tahi "mies-reissussa-pipokireellä-minä".

Ainakun mies on reissussa, mulla on hirveä kiire ja sen lisäksi vielä hoppu kotiin näitä kakrujani laskemaan ja ruokkimaan. Silloin aina ratikat viivyttelee, kaikki ovat tielläni eikä mikään suju mitenkään päin ja mulla alkaa taas kerran leukaperät muovautua Ridge Forrester- malliin.

Sitten kun mies on Helsingissä , niin olen kiireetön, voin odottaa ratikkaa ihan rauhassa tai jopa kävellä löntystää metroasemalle. Mikään ei oo tiellä ja kaikki on kauniita ja leukaperäni pysyvät entisessä kuosissaan ja trallaa.

Pipo-kiree-päivinä, kuten tänään, tulen sitten kaupan kautta kiireesti kotiin ja odotan jotain suunnilleen kunniaparaatia tossa ovella kun äiti-ihana vihdoin tulee kotiin... todetakseni kuitenkin vaan ettei ketään oo kotona, kellään ei oo nälkä, kenelläkään ei ole mitään hätää, kukaan ei oo muistanut korjata aamupalatarvikkeita kaappiin ja koirakin on vääntänyt tortun keskelle lattiaa. Jee.

Päätin äsken että nyt pipo saa lentää hemmetin kuuseen päästäni. Vaihdoin sellaset erotiikantappaja-housut päälleni, söin suklaata vähän, tulin tähän koneelle ja broilerit muhinoikoot ihan keskenään niissä bokseissaan vaikka vappuun saakka. Mä en itse jaksa kahtatoista koipireittä syödä, eikä niitä ole mitään järkeä alkaa yksi kerrallaankaan paistamaan. Heti kun ensimmäinen nälkäinen penska suvaitsee tulla kotiin, soittakoot sisaruksensa koolle ja paistakoot itse kanansa. MRRRRRRRRR.

Mä siis olen lähinnä vihainen nyt itselleni. Mikä ihmeen hitsin himovastuu mulle jämähtää aina silloin päälle, kun mies on muualla? Siis vastuuhan on aina kannettava- en minä sitä- mutta sellainen ylivarjelus ja huolehtiminen. Vaadin suunnilleen minuuttiaikatauluja jonkun kotiinpaluun suhteen, mutta kun mies on kotona, niin mulle riittää "mä tuun sitten joskus".

On tämä nyt taas niin hankalahkohkoa. Mutta se johtuu varmaan siitä, kun on kesäaika, koirankakkaa jokapaikassa, viikonpäivät sekaisin ja .. ja... jostain muusta hyvästä tekosyystä myös. Keksin sen varmasti vielä.

Tiistaimaanantai

Tosi mahtista, tällä viikolla tiistai menee ihan hämäännyksen merkeissä, enkä varmaan hokaa edes potea tiistai-angstia. Jee.

Kuten varmaan noin tuhannessakolmessa blogissa on todettu, Kultainen Kikkeli ehdokkaat on nyt julkistettu.
Minun tekisi ihan älypaljon kritisoida joidenkin blogien ehdokkuutta, mutta Veijo Blogger varmaan tulisi, ja heittäisi kylmän kiven päähäni niin, että helvettikin jäätyisi samoilla tulilla (eh he), joten pysynpä sitten siis hiljaa. Mut silti.. Ei kaikki, joiden blogit on muka ihan älypaljon menevämmän kuuleja kun kenenkään muun, ole välttämättä mitenkään .. no juu mähän melkein. Nyt kyllä! Hiljaa nainen.

Täällä on yllättäen tsunami-härdelli. Meen heittämään vispiläni vaihteeksi tähän soppaan. Tui tui vaan Kaura, Kuulis ja Ammu. (sori ei linkkejä, tuli kiire)

maanantaina, maaliskuuta 28, 2005

Pohdiskelua

Olen tässä mietiskellyt suuria.
Minua harmittaa aika paljon se, että monet ihan fiksut ja mukavat vanhemmat, jotka auliisti kertovat pitävänsä lapsiaan tasa-arvoisina luontokappaleina, kohtelevat niitä kuitenkin joko tietoisesti tai tietämättään alempiarvoisesti kuin itseään.

Tämä nyt on ihan tiukkis nipo ja varsin kevyt esimerkki, mutta minä en ole koskaan voinut sietää sanontaa "aikuisten oikeasti". Miten niin aikuisten oikeasti? Onko aikuisten oikea aina niin oikea, että sitä pitää oikein korostaa? Kyllä minä kuulkaa olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä se lasten oikeasti on monesti paljon vilpittömämmin, suoremmin ja rehellisemmin oikeaa kuin aikuisten.

Mutta vakavammasti puhuen. Monet sellaiset vanhemmat, joiden lapsi on jollain tapaa erilainen kuin muiden, ovat valmiit suu vaahdossa selittämään, että "tälläisiä erilaisia lapsia annetaan kattokaas sellaisille kaltaisillimme ihmisille, joilla on voimavaroja ja ymmärrystä hoivata tälläistä erikoislasta".

Katin kontit, ihan turhaa oman statuksen nostattamista mun mielestä. Erilaisen lapsen syntymä on minun mielestäni vain sattuman kauppaa, vauva-arvonnassa sellainen erikoisarpa voi osua kenen tahansa kohdalle, eikä siinä katsota onko niillä vanhemmilla jotain erityisresursseja vaiko eikö. Tietenkin tästä ryhmästä pitää karsia pois sellaiset, jotka ovat itse omalla toiminnallaan vaurioittaneet odottamaansa lasta, siis narkkarit ja alkoholistit ja sellaiset. Sellaisille jos syntyy erikoislapsi, niin lapsen erikoisuuden syitä ei tarvi kaukaa hakea...

Sama homma sitten elämänkaaren toisessa päässä, kun osat ovat vaihtuneet ja lapsista tulee vanhempiensa hoitajia. Onko sellaiset lapset, joiden vanhemmat sairastuvat, vaikkapa nyt dementiaan, jotenkin erityislahjan saaneita joilla on erityinen kyky ja ymmärrys hoivata sairaita vanhempiaan?
Voisihan sitä tietenkin noinkin itselleen uskotella mutta katin kontit tässäkin kohtaa.

Minusta kyse on vain ja ainoastaan sopeutumisesta, venymisestä ja asioiden hyväksymisestä.
Erityislasten vanhemmat sopeutuvat lapsensa erilaisuuteen, venyvät lapsenhoidossa äärirajoille (joskus valitettavasti ylikin) ja hyväksyvät lapsensa erilaisuuden. Tekevät kaikkensa, että tällä lapsella olisi mahdollisimman hyvä elämä erikoisuutensa kanssa, mikä se sitten lienee itsekullakin on.

Sama homma sairaiden vanhusten kanssa. Niihin dementiademoneiden häätämiseen pitää vaan sopeutua, siihen ettei oma äiti enää tunne, pitää sopeutua- pitää venyä kun demonit iskee keskellä yötä ja hyväksyä se tosiasia, että tuo rakas äitimuori (tai isäpappa) on nyt sairas ja minä olen sen ainoa jälkeläinen, joka voi asioille mitään tehdä. Ei se kuulkaa miltään lahjalta tunnu. Siihen vaan sopeutuu.

Minulla on mielestäni ollut aina aika mutkaton asenne kaikenlaisia erilaisia ihmisiä kohtaan. Minusta erilaisuus on oikeastaan rikkautta, vaikka ymmärrän senkin, ettei erilaiset ihmiset tahi heidän vanhempansa tai lapsensa välttämättä ollenkaan ajattele näin. En ajatellut minäkään kun äitini dementoitui.

Mutta esim. homofobiaa en ole koskaan älynnyt. Minulla on homoja ystäviä, sekä miehiä että naisia. Minua harmittaa se, että homoseksuaalisuudessa ajattelu painottuu nimenomaan tuohon seksuaalisuus-sanaan. Homoja ajatellaan usein vain seksuaalisina olentoina, ja heidän koko olemustaan, ehkä jopa ihmisyyttään, peilataan sen kautta miten he toisiaan paneskelevat.

Heteromiehet kammoksuvat homobaareja, koska "siellä käy kuitenkin joku hinttari heti peppuun kiinni". Hah, kuinka monessa tavisbaarissa heterot käy heti peppuihin kiinni? (valitettavan harvoin näin käy;))

Onkohan nyt sittenkin niin, että koska minulla on ymmärrys homoja kohtaan, ja sen tähden vanhin tyttäreni ilmoitti tuossa yksi päivä "koeluontoisesti seurustelevansa tytön kanssa". Jos vastustaisin vankasti kaikkea erilaisuutta, niin olisiko tyttäreni selkeästi hetero?

Nää on kuulkaa metkoja kysymyksiä, joihin ei taida kenelläkään kuitenkaan olla vastauksia. Jos sellaisia edes onkaan, ja tarvitaanko sellaisia edes..

sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2005

Mä olen niin Fäsön!

Must tuli siis fäsön hetki sitten. Yks hiustenleikkuun taitava inehmo poisti minulta hiusmallin, jonka totesin olevan samanlainen kuin yleensä Jeesuksella on kuvattu olevan. Melko pitkä, hiukan laineileva ja silleen.
Nyt olen vähemmän Jeesus, ja että on kevyt olo päässä kun ei oo kiljoonaa kilotonnia hiuksia roikkumassa ohkaisesta päänahkaraukasta alaspäin. Nyt ne nimittäin roikkuvat myös ylöspäin villisti, sekä myös muuallekin joka suuntaan päin. Olen fäsön!

Mun pitäisi melkein lähtee baariin ulkoiluttamaan tätä uutta villiä kampaustani, mutta kun olkkarikin on vielä sisustamatta, päiväunet nukkumatta, keittiö raivaamatta, pääsiäisangsti kokematta, kiva-tainalle soittamatta ja vaatteet pukematta.. ois niin paljon vielä ehdittävä tekemään mutkun motivaatio liehuu jossain pakkasen ja suojakelin välimaastossa, niin ei näillä lukemilla oikein saa itseänsä potkittua pepulle.

Ihkua kun huomenna ei vielä tarvi mennä töihin. Vaikka kaksi sunnuntaita viikossa on ehkä liikaa, mutta kyllä se aina työolot voittaa.

Kesäaikakonevoima

Kesäaikainen tervehdys täältä Elma-tädin sisustus- ja järkkäilytyömaalta.
Eilisen ruikutukseni päätteeksi lampsin olkkariin ja aloin sitten järkkäämään koko huonetta uuteen uskoon.
Tylsyyteni päättyi siis siihen paikkaan kun otin visionäärisen luovuuteni käyttöön.

Mutta hei, onpas taas kivaa kun kelloja siirrettiin. Minulla ei ole näitä kesä- tahi talviaikaan siirtymisiä vastaan yhtään mitään. Äsken kun tuossa kahvilla istuin, niin käänsin keittiön seinäkelloa tunnin eteenpäin, eikä elämäni muuttunut mitenkään! Ei mitään syytä valitukseen eikä marmatukseen asian tiimoilta.
En siis tänäkään vuonna pääse lausumaan näitä kuuluisia lauseita, kuinka muka olisin "aivan sekaisin kun kelloja siirrettiin" tai "rytmini on ihan kadoksissa kun kelloja siirrettiin" tahi sitten että "oikeastihan kello on nyt vasta puoli 11, eikä puoli 12 ja hitsi että nyt olenkin aivan kevätsesongin turmelema".

Vaikkei tuokaan ihan totta ole, olen hiukan kevätsesongin runtelema, nimittäin fyysisellä tasolla. Kyllä tollasen ison seinän kokoisen kirjahyllyn purkaminen ja uudelleenkokoaminen ja satojen kirjojen eestaas vatkaaminen tuntuu jossain tuolla piilossa lymyilevessä lihaksistossani. Mut ei se mitään! Taas voi mies todeta kun kotiin tulee viikon päästä, että "täähän näyttää vähän siltä kuin vieraissa kävisi" :D

Ennen vanhaan perheen pää oli se, joka näyttää kaapin paikan. Tai jotain tollasta. Nyt perheen pää on telkkari, joka näyttää kaikkien muiden huonekalujen paikan. Hemmetti. Rajoittaa kaikkia villejä visioitani ja hassuja sisustusratkaisujani niin monin paikoin koko mokoma loota. Mutta pakko sen on olkkarissa möllöttää, muuten tulee sanomista muulta perheeltä.

Näkemiin ja kuvaruutukuulemiin täältä luovan hulluuden ja hullun luovuuden tyyssijasta.

lauantaina, maaliskuuta 26, 2005

Plääh

Mahti kivan kiirastorstain ja ihanan pitkänperjantain jälkeen vuorossa täällä tänään tässä ja nyt elämää tylsempi lahnalauantai.
Kiva-Taina perheineen lähti kotiaan kohti ja tänne laskeutui samantien ihan tappotylsä meininki.

Nuoriso liukeni kuka minnekin, ja kissakin on kipeä- ei ole mitään vinhoja rofe ja polde-leikkejä luvassa, kirkonrotasta tahi sherlock holmestelusta nyt puhumattakaan.

Suunniteltiin kiva-Tainan kanssa tämän asuntomme sisustusdekoreeraus jälleen kerran uusiksi, ja eikai tässä kohta muu auta kun kaivaa leka esiin ja alkaa toteuttamaan visioitamme. Keittiöstä seinä helkuttiin, avomielisyys on nyt in. Ensin voisin tosin (taas kerran) järkätä Lundian uuteen uskoon, sen sijainti muuttuu kokonaan. On se hyvä että on kaksi ehjää seinää olkkarissa, on tuota valinnanvaraa kirjahyllyn asettelun suhteen;)

Mutta pari päivää oli siis kivaa, saunottiin ja saunatakkikännättiin, puhuttiin taas maailma paremmaksi paikaksi ja sellasta.

Ah, joku tuli kotiin. Ah. Olen edelleenkin sitä mieltä, etten päästä ketään noista kakruista ikinä muuttamaan täältä pois. Jos tulevaisuuteni on tälläistä, niin hiljaisuus tulee hajottamaan korvani parissa päivässä. Näin o.

torstaina, maaliskuuta 24, 2005

Viimeinen virsiversio aiheesta

No hei vaan hei.

Kotona ollaan, kaupassa olen kärvistellyt ja ihmetellyt taas kerran sitä ryysiksen kamaluutta. Ihan kuin kaupat olisivat jouluun saakka kiinni ja edessä olisi 9 kuukauden odotus.

Mut ei mun nyt tällä kertaa pitänyt kertoa teille maailman hitaimmista kauppakassin pakkaajista, rynnivistä ihmisistä eikä niistä, jotka ovat sitä mieltä, että minkä tahansa tuotteen valioyksilöt on jemmattu pinon alimmaiseksi tai hyllyn perimmäiseksi... ei vaan nyt minä kerron teille viimeisen osan jänskästä jatkokertomusta Elma-täti ja hallitsematon kaaosteoria.

Iidaseni oli laittanut hihat ja lahkeet heilumaan ja tämä kämppä on kokenut uudestisyntymisen ihmeen. Täällä on kivannäköstä ja kiitollisuuteni on rajunpuoleista. Nyt ei sitten muuta kuin kiva-Tainaa oottelemaan, joka tulee kyllä vasta illemmalla.

Palajan tänne Veijon pariin lauantaina tai sunnuntaina.

Ihanaa pääsiäistä teille :)

Riuskat ruiskat

Mua syrjitään, sorsitaan- ihan siis kertakaikkiaan heinäsorsitaan. '

Kun Veijo Bloggeri vihdoin armeliaasti päätti julkaista _hienon_ kirjoitukseni Jeesuksine kaikkineen, niin sitten Veijo Pinseri alkaa kettuilemaan! Nyt kyllä soitan kohta Ridge Forresterille, pyydän sitä laittamaan leopardikuvioisen huivin otsapannaksi ja jyräämään kaikki tyhmät Veijot leuallaaan lakoon.

Mutta väliaikatietona tähän jatkokertomukseeni, niin hyvältä vaikuttaa. Himasta tuli maili, tässä lainaus siitä:

Oon nyt siivonnut keittiönkin. Vielä olkkari ja eteinen ja imurointi niin olen
jo valmis. Enkö olekin tehokas? Ottaen huomioon että aina kyykistyessäni
joudun nousemaan hitaasti suoraksi koska mahaan sattuu. Mummosiivoan siis ja
olen silti näin nopee. Jes. Pitäs vielä sitten hinkkailla tätä mun huonetta,
mutta tässä tuskin menee kauaa.

Ehdin tänään siis vielä ehkä yhden väliaikatiedoitteen ja juonipaljastuksellisen postauksen tehdä, jos vaan Veijot suo. :-)

Omat pölykoirat purivat

Arvaatkaa hitsi mitä?
No ette kuitenkaan arvaa, joten kerron suosiolla.

Eilen kun yks bloggaaja ei kerennyt tulla auttamaan mua siivouskriisissäni, koska oli menossa treffeille Jeesuksen kanssa, niin tietty mä ajattelin että olipas se nyt keksinyt oikein kaikkien tekosyiden äidin!
Jeesuksen kaa muka... Arvelin, että se yks bloggaja oli menossa kuitenkin yhden toisen bloggaajan luo, kas kun niillä on salasuhde, johon minä ja yks kolmas bloggaaja ollaan työnnetty keittiövälineitämme tarmokkaasti ja ompa tää kolmas vielä naamioitunut näiden kahden, joilla on salasuhde, pizzan sisään basilikaa imitoimaan.. (tuliko tämä nyt varmasti kerrottua mahdollisimman epäselvästi ja intimiteettisuojuksia kunnioittaen?)

Siinä sitten pölykoira-armeijan saartamana olin vähän tuohtunut.. Treffit muka.. Jeesuksen kaa.. Kiirastorstain aattona luulisi Jeesuksella olevan muutakin sutinaa..

Mutta sitten. Meidän kotipuhelin soi, ja voipuneena siihen vastasin.
Linjalta kuuluu miehen ääni:
- Hei, täällä on Jeesus.

Mä sain niin hillitsemättömän huutonaurukohtauksen, etten kuullut mitä Jessellä ois ollut sanottavaa. Aikani kun melkein kierin lattialla, niin Iida-tyttäreni tuli katsomaan minua hieman huolestuneesti ja hän ilmoitti tänään siivoavansa koko talon. Ettei mun tarvi. Kehoitti vielä, että menisin nukkumaan.
Ja niinhän mä sitten teinkin.

Nyt olen viettämässä tynkäpäivää täällä sorvaamossa. Odotan ruokatuntia, se on päivän kohokohta, koska en muistanut eilen syödä mitään kotona illalla.
Olinkin aamulla 400 gr laihempi kuin eilen. Aatelkaa 400 gramman pakettia jauhelihaa. Niin paljon laihempi! On tää hurjaa, on tää.

keskiviikkona, maaliskuuta 23, 2005

Pääsiäispaniikki!

Nyt iski kuulkaa valtaisa paniikki! Nyt tarvin kaikkia pointteja ja vispilöitä ja inspiraatioita tänne mulle heti nyt.
Meille tulee pääsiäisvieraita heti huomenna! Täällä on kaaos! Ei tänne voi ketään tulla! Vaikka haluankin! Laitanko vielä yhden huutomerkin johonkin?!

Ihanaa siis on se, että kiva-taina tulee, ihanaa filosofoida saunassa ja juoda saunatakkikännit silleen sivistyneesti.
Mutta siis! Kaaos! Paniikki!

Onneksi päästään huomenna kahdelta töistä. Teen tässä nyt mitä kerkiin ja loput nakitan huomiseks kakruille. Niistä puolet on koulussa ja puolet ei. Neljä eri koulua- neljät erilaiset vapaapäiväkäytännöt. Nyt tämä meni näin. Tosin kuopus on yksi huomisista lomailijoista, ja se on nytkin siivonnut omaa kymmenen neliön lääväänsä alun kolme viikkoa, joten ihan hirveeeeen kauheesti en nyt taida sen siivouskykyihin luottaa. Ei millään pahalla kuopus, tui tui.

Mistä mä nyt aloitan? Kauan tässä menee? Paljonko kello on? Kuka mitä häh?

Vaan nyt minua kutsuu Kuusamo. Eikun siis rätti, roskis, pyykkikori, imuri, moppi, hermoromahdus.
Näkemiin ja pitäkää pointtinne tanassa!

Metsäratio

Teille joillekuille saattaa tulla järkytyksenä tieto, että Elma-täti ja pitkäaikaisin ystävänsä Merja, ovat joskus olleet lapsia!

Silloin piti keksiä ajankulun sujumiseksi itse vaikka mitä, kun ei ollut pleikkareita, tietsikoita eikä x-pokseja. Ihan manuaalisesti piti leikkiä, käpylehmillä ja silleen, tiättekö.

Mekin sitten leikimme radiota, kuten Kaurakin. Erotuksena Kauran radiodebyytille, meidän radiosta tuli interaktiivisia stereofonisia lähetyksiä. Olisipa Kuulutuksen koulutusopit olleet silloin käytössämme.. oltas nyt kummatkin Merjan kans varmaan jotain Esko Riihelöitä tai ainaski Juusoja ja Peltsejä.

Merjan kanssa leikimme usein kallioilla, kaltseilla, kuten niitä tuttavallisemmin kutsuttiin.
Näiden samaisten kaltsien koloissa me sitten jemmailimme ja esitimme Sävellahjan lähetyksiä. Muistatteko Sävikset? Oli wanhusten sävis, jossa "Kotiväki Himpeleestä haastaa kaikki dementikkojen isovanhemmat mukaan sävellahjakeräykseen ja onnittelee 179-vuotiasta Helmi-mummoa Rämevaarasta ja toivottaa pitkää ikää ja vireitä wanhuudenpäiviä ja Jumalan siunausta ja toivekappaleena soitetaan nyt Harmony Sistersin Kodin kynttilät".

Sitten oli nuorten sävis, jossa "kaikki perjantaisin silleen tekevät 12-16-vuotiaat Kouvolan ympäristössä asuvat haastetaan sävikseen teinikalenterin hinnalla. Toivetsipaleena ois toi Baddingin Fiilaten ja höyläten, kun siinäkin tehään niinku silleen..."

Me haastoimme ohikulkevia ihmisiä sävikseen. Huutelimme kallionkolosta esim. näin: " Hei sinä mies, jolla on takapuolesta kiiltäviksi kuluneet housut ja kävelet juuri bussipysäkille, haastamme sinut sävikseen hinnalla millä hyvänsä ja nyt voitte esittää laulutoiveenne". Mitä? Ai ei toiveita... siinä tapauksessa " FRIDUNA SKIKUNA HOPLAA, lal lal laa" Kovaa ja korkeelta ja surroundina.

No joo, että sellaista. Tietenkin mun pitäisi tehdä tästä nyt jatkokertomus, jos vaikka kaikki sit luulis että Ammulla ja Kuuliksella ja mulla ois joku salasuhde! Mut katsoo nyt miten hommat etenee :D

Minuun iski akuutti työhaluttomuus. Eilen vielä olin ihan työhalullinen, ellen jopa -himokas, ja nyt ei sitten mitään. Miten nämä fiilikset voi vaihtua näinkin nopeasti, jopa vuorokaudessa?

Mä alan nyt laatimaan listaa asioista, joita en aio tehdä pääsiäisenä. Se on kuulkaa metkaa hommaa se.



tiistaina, maaliskuuta 22, 2005

Kysykää vielä jotakin

Tämä on ollut one of these days.
Olen toiminut vastausautomaattina monenkirjaviin kysymyksiin, jotka tietenkin kuuluvat minulle jo ihan toimenkuvani puolesta. Kuten : "moneen asti Alkot on kiirastorstaina auki?".
Vastauksien väliaikoina olen paiskinut hommia kuin pieni orava. Vai mitäs ne pienet oravat nyt tekivätkään... Eih, kyselyikä on tarttunut!

Yksi asia, mikä minua sitten jaksaa rassata aina ja iänkaikkisesti ja aamen, on tämä vastakkainasettelu Helsinki vs. muu maailma, ja nimenomaan niin että Helsinkiä parjataan sumeilematta, vaikkei olisi täällä hetkeäkään edes asunut. Mrr.

Ihan yhtälailla mua kismittää nämä Suomen perseenreikäpuheet, jolloin tietenkin tarkoitetaan Turkua tai jossain piireissä Tamperetta.

Minen ainakaan ala häpeämään sitä, että asun täällä kamalassa paikassa. Eikä oo muuten mitenkään pöllömpää, että keskustasta pääsee 20 minuutissa metrolla himaan luonnon keskelle, missä ojatkin on ihan ojia ja paska haisoo ja balalaikka soi:P Siitäs saitte landepaukut;) No ei. Tulkaa onnellisiksi siellä missä olettekin. Nyt ette selkeästikään sitä ole, koska jos olisitte, ei teidän pitäisi hehkutella sillä, miten ihanaa on kun ei tarvi asua Helsingissä. Niin kerta.

Pitäisi jaksaa himaan lähteä, mutta ensimmäistä kertaa koko päivänä kun tähän istahdin, niin peppu jumittaa kovin.

maanantaina, maaliskuuta 21, 2005

Mun talvitakki se sitten ei osaa päättää, joutaisko se jo turhien kuteiden varastointitilaan (jota myös hienosti vaatehuoneeksi kutsutaan) vai haluaako se vieläkin kääriytyä ympärilleni, varsinkin jalostettua peppuani suojaamaan.

Takkini on ilmeisesti puolen vuoden eroahdistus- ja uhmaiässä, koska hänen mielipiteensä vaihtelevat alvariinsa.
Aamulla kiskoessani häntä taas ylleni, se alkoi murisemaan mulle että "ai ai kun tässä naulakossa ois ollut kiva jatkaa roikkumista, vieläkö tämä viikko pitää joka aamu tuonne ulos, enks pääsis jo lomalle?"

Kehuin takkia aamulla laukatessani metroasemalle. Kerroin sille, että ei se turhaa päälläni ole, ihan vilakka on vielä. Takki oli samaa mieltä- mieli vaihtui siis vartissa.

Päivällä vedin takkia niskaani käydessäni tupakalla kadulla. Kaivopuistolaisaurinko paistoi niin kuumottavasti, että takkini huokaili ankarasti ja lupailin sille, että tätä menoa se pääsee vaatekomeroon bilettämään muiden sinne piilotettujen turhien rättien kanssa.

Nyt takkini huhuaa tuolta yläkerrasta ja vonkaa pesulle pääsyä. Haluaa kuulemma huuhtoa talven tahmat itsestään ja pelata sen jälkeen vielä erän tennistä kuivausrummussa. Pari palloa kun takki saa seurakseen sinne, ettei takin sisukset liiskannu ja paakkunnu.

Kun on kaksi epätietoista liikenteessä, sekä takki että sen käyttäjä, niin tämä on nyt yhtä pähkäilyä sitten. Päästääkö takki jo lomalle ja siirtyä kevätmalliin, joka on sellanen vuoreton hippityyppinen anorakkitakkiblues, vai täytyykö työllistää vielä talvitakkia... huoh että voi olla vaikeaaa!

Töissä meinas tulla hermot! Siis ne ei todellakaan olleet mihkään menossa, vaan nimenomaan tulossa! Pomolla on taas oikein erityinen kevätputki päällä ja se soitti mulle kotoaan kännissä ku koomaeinari, josko voisin katsoa onko hän sopinut mitään tapaamisia. Mikä Unelma Säleikkö mä yhtäkkiä olen ha? No tein tietty työtä käskettyä ja kiitokseksi saan sitten huomenna edustaa tiiminvetäjiä joka tiistaisessa palaverissa. RÄYH.

Nyt mä alan tekemään jotain tosi hienoa. Kuten makaamaan sohvalla tahi jotain sellaista.

Makeuttamaton maanantai

Jo arki saa- vaan minä en.
Ja tämän seksuaalispoliittisen julkilausuman perään voinkin sitten jouhevasti jatkaa, että tästä nelipäiväisestä työviikosta taitaa tulla työmäärältään varsin rapsakka.
Hyvä niin, koska mikään ei ole niin turhauttavaa kuin pelkkä peukalonpyöritykseksi menevä läsnäolopakko.

Olen varautunut tähän työhaipakkaan hyvin. Nukuin eilen kolmen tunnin päiväunet ja silti yö meni sikeesti. Vaikka su-ma yö saattaa joskus mennä heräillessä ja kelloa vilkuillessa, niin nyt ei. Nam.

Katselin eilen telkkarista Diiliä taas jonkin verran. Miten sellainen Jumala Kalmanhelistäjä on voitu vapauttaa siitä porukasta, kun hänen nimeään siellä lausutaan edelleenkin jumaloivaan sävyyn?

Mä olen pitkään miettinyt sellaista, että jos jättäisin lompakon aamuisin kotiin, niin en pystyisi joka iltapäivä ryysätä tohon lähikauppaan ostamaan jotain karkkia, jätksiä tai muuta epäterveellistä ja lihottavaa. Mulla kun ei aina oikein kaikissa asioissa oikein tahdonvoimaa tunnu olevan.

Tänään se lompakko näköjään sitten ihan unohtui kotiin ja saas nähdä millaisissa karkkiviekkareissa mä täällä iltapäivällä kierin. Olen nimittäin jonkin verran karkkari (karkkinarkkari). Pitänee jo etukäteen pyytää anteeksi mahdolliset kummalliset sekoiluni kommenttiosastoilla :-)

sunnuntaina, maaliskuuta 20, 2005

Palmusunnuntain vitsaus

Paljastanpa teille näin palmusunnuntain kunniaksi erään seikan.
MINÄ EN OLE IKINÄ SIETÄNYT ÄIDIN HUULIPUNALLA SOTKETTUJA KERJÄLÄISIÄ OVENI TAKANA!
Eli mä VIHAAN virpojia. VIHAAN VIHAAN VIHAAN VIHAAN! Minusta niissä ei ole mitään söpöä eikä hellyyttävää eikä mitään. Jos vielä kerjäisivätkin nälkäänsä tai hätäänsä, mutta eh, jonkun muunnellun perinteen varjolla tulevat vonkaamaan itselleen palkkaa jotain rumaa kissanlelua muistuttavaa risua vastaan.

Sitten kun nämä hyväkkäät seisovat tuolla oven takana jopa niin aikaisin, että herättävät joka ikisen iikan ovikellon pimputuksellaan. Koirat saa ihme sätkyjä ja kissan hyppii katossa ja ihmiset kiroilee.

Vihani vakuudeksi kerron myös, etten ole koskaan päästänyt (ei ne tosin ole halunneetkaan) omia kakrujani muiden ovien taakse kerjäämään. Mummon luona kerran pieninä kävivät ja juurikin niin, että palmusunnuntaina mummolle jätettyä vitsaa vastaan sai pääsiäisenä hakea palkan.

Vaikka lapsista tykkäilenkin, niin tässä kohtaa kyllä sitten en.

lauantaina, maaliskuuta 19, 2005

Nuo miehet matkalla menneisiin murheisiin kaarnalaivoissaan

En ole ehtinyt tekemään vielä mitään muuta hienoa edellisen postauksen jälkeen, paitsi sekoilemaan ankarasti. Eikä ollut ees omaa syytäni sekoilut.

Esikoinen alkoi tuossa puol kahdentoista jälkeen rynnimään pitkin taloa. Tunnin päästä oli alkamassa kaverinsa isosiskon hautajaiset. Suihkua, hampaita, vaatteita, kravatteja...

Minä lupauduin kuskaamaan poikani plus kaksi kaveriansa Malmin hautausmaalle, koska aikaa ei ollut todellakaan mitenkään erikoisen paljon..
Toinen kaveri tuli meille, siitä sitten kukkakauppaan ja kolmatta hakemaan. Oottelin autossa ja kun sällit vihdoin saapuivat ostoksiltaan, oli aikaa kaikki 8 minuuttia kaahata Malmille.

Autossa sitten kolmas kaveri sanomaan, että niin ne hautajaiset on Honkanummella. Greit.
Ei muuta kun auton nokka takaisin himaa kohden. Minä minnekään Honkanummelle osaa, ja vaikka osaisinkin, niin mulla mikään Medi-heli ollut alla, vaan ihan auto vaan.

Että sellainen reissu. Mut ei mulla nyt taas muuta.

Kroppa kiittää

Ah, onneksi hyytynyt kroppani parkkeerasi itsensä eilen jämäkästi sohvannurkkaan. Nyt on niin elinvoimaisen vitaali olo että nam. Jos olisin baariin mennyt, niin nyt olisi krapula. Hui.

Sellasta mä oon usein naureskellut, että kun on viikonloppu, niin sitä ikäänkuin _pitäisi_ nukkua myöhään, kun kerrankin saa. Jos herää aikaisin, niin on jotenkin rikollisen oloista tai jotain. Noh, mä olin kuitenkin rohkea täti ja nousin ylös jo kasilta.
Ja nyt olen käynyt jo kaupassa.

Jossa taas pääsin ihmettelemään kestoihmetykseni aihetta. Olen tästä nillittänyt ennenkin, nillitän tästä nyt ja varmasti tulen nillittämään jatkossakin. Eli näistä maailman hitaimmista ostosten pakkaajista. Mikä hitto siinä voi kestää niin kauan, että sellasen normisatsin kasseihin saattamiseen tuhraantuu niin hitsisti aikaa, että viereisen kaistan nopeempia ostajia sujahtaa kolme-neljä ohi samassa ajassa? Ja sitten kun toiseen kassan loossiinkin valahtaa jonkun hiturin ostokset, on ruuhka valmis. Eeeen voi käsittää.

Mä lähden nyt tekeen jotain hienoa. Tai vähemmän hienoa, mutta kuiteskiiii.

perjantaina, maaliskuuta 18, 2005

Mullako muka tylsää?

Ehei, ei sinnepäinkään.
Olen töistä saapumisen jälkeen potenut valinnanvaikeutta seuraavien aktiviteettien välillä:
- lähtiskö baariin
- alkaisko siivoomaan
- meniskö nukkumaan
- lukisko kirjaa
- kattoisko telkkaria
- leipoisko jotain
- soittaisko jollekin
- mailaisko jollekin
- lukisko blogeja
- kirjottaisko blogia
- meniskö saunaan
- värjäiskö hiukset
- söiskö vähän
- lähtiskö shoppailemaan
- järkkäiskö kirjahyllyn...

No nyt tietenkin henkeä pidätellen odotatte että minkä/mitkä vaihtoehdon/t valitsin.

Siispä kerron: söin älypaljon, ihan ähkyyn niin että maha on pinkeenä vieläkin.
Sitten join minulle keitettyä kahvia, join siitä noin pari kulausta ja nukahdin sohvalle. Sohvalla onkin kulunut sitten koko ilta, mitä nyt välillä olen tuijottanut telkkarista jotain mallikoulua ja koittanut cat walk - kävellä vessaan ja takaisin sohvan uumeniin. Jep. Kiintoisa elämä siis mulla.

Vuohiparat pierevät

Otsikosta krediitit yläaste-aikaiselle historiankirjalleni, jonka nimi oli Vuosisadat vierivät. Tosin tuolla nimellä sitä esiintyi vain luokan hannari-hikipinko-mamiksilla, kaikilla kuuleilla teiniraggareilla kirjan nimi oli modifioitu otsakkeen mukaiseksi.

Että tunsin eilen itseni tyhmäksi. Tyttäreni (15 ja 16 v) tekivät aikansa kuluksi listaa tietämistään kolmikirjaimisista lyhenteistä. Niiden piti olla yleisesti tunnettuja, esim KNO (kuminaamaopettaja) ei tässä kohtaa kelvannut.
Minä olin tuomarina epäselvissä tapauksissa ja hylkäsinkin lyhennelmän BKT, koska en ole varsinaisesti koskaan kuullut, että bakteeri lyhennettäisiin niin.
Voi nolous ja tyhmyys. 15-kesäinen päästi siinä kohtaa huokauksen: äiti, se on bruttokansantuotteen lyhennys.

Kävin sitten eilen täydellistyttämässä sitä kamalaa pyyheliinakokoelmaamme. Pyörin Kodin Anttilassa kuin ryssä Anttilassa ja pidättäydyin heräteostoilta. Pyyhkeitä olin hakemassa ja niitä myös vain hain. Mahtava tahdonvoima mulla!

Mulla piti tänään olla vasta kolmannen kerran kehityskeskustelu pomoni kanssa. Kaksi edellistä sovittua aikaa peruuntui, koska katsoin että kehityskeskustelu tyhjässä pomon huoneessa yksikseni ei ehkä nyt ole sitä mitä näillä keskusteluilla haetaan. No sama homma tänään. Pomolla on taas jäänyt putki päälle ja tiimikaverilleni, jolla piti tämä keskustelu myös olla tänään, hän oli lähettänyt viestiä että "pidän vapaata..".
Saakeli. Mulle ei taida kyllä sopia enää mikään muu päivä ikinä tämän päivän jälkeen moiseen tyhjänpäiväiseen jaaritteluun. Meillä kun ne keskustelut eivät kyllä kehitä ketään eikä mitään mihinkään suuntaan, eli ajanhukkaa lähinnä koko touhu. Silti ärsyttää. Mrr.

torstaina, maaliskuuta 17, 2005

Blogikatsaus

Ilmasta, säästä enkä kelistä en lausu sanaakaan. En tahdo, että verenpaineeni ponnahtavat heti aamusta sellasiin lukemiin, että Omronissa ei mitta-asteikko riitä.

Sen sijaan minäkin mietin nyt vähän tätä blogiskeneä. Triinu kirjoitti, että vaikka hän onkin neulova ihminen, ei hän kuitenkaan ole neuleblogien vakioasiakas.
Minä aloin pohtimaan, onko ruksatuilla suosikeillani (entinen pamaus), ja minulla paljonkin tai yhtään mitään yhteistä nimittäjää.

En minäkään lue kaikkia lapsellisten blogeja, vaikka se tietenkin olisi sellainen aika iso yhteinen asia. Imetysjutut, kantoliinat ja kestovaipat eivät arkeeni enää kuulu, tosin kaksi viimeksi mainittua ei ole koskaan kuulunutkaan. Kyllä se siis on jokin muu syy, miksi luen lapsekkaiden blogeja. Jotkut tyypit ovat vaan niin mahtavia! (moi vaan Ammu, Ankkuli, Kaislikko, Kaura, Kiltti ihminen, Kotikarusellin pyörittäjä, Kukkanen, Touhulan äiti ja Tumpelo muutamia mainitakseni. Te, joita en maininnut, luen minä teitäkin ja kannustan ja tykkäilen!

Eläimet yhdistää toki myös, taisin alunperin alkaa esim. Usmista lukemaan sen takia, kun minulle selkis että hänellä on koiria ja kaneja:) Tosin, jatkaisin kyllä lukemista edelleenkin, vaikkei näitä eläimiä oliskaan. Ainailonalla ja Triinulla on kissat, mutta lukisin myös heitä, vaikka olisivat kisuttomiakin. Eli siis, ei sillä yhteisellä nimittäjällä taida oikeasti olla paljonkaan väliä..

Luen minä kuukupin nimeenkin vannovien blogeja, vaikka minua saisi aseella uhaten kyllä pakottaa moisen vehjaksen kanssa alkaa räpeltämään. Joo tiedetään, onhan se ekolooginen ja säästää rahaa ja luontoa ja ties mitä. Minua vaan naurattaa se, että ainakin jotkut tyypit jotka vaahtoavat tuosta luonnonsuojelupointista tässä yhteydessä, ajelevat kuitenkin omalla autollaan jokapaikkaan ja puhuvat itsensä pussiin esiintyessään suurina luonnonsuojelijoina kuppinsa takia. Jos ollaan ekohihhuleita, niin ollaan sitten kunnolla, kele.

Johonkin tiettyyn yhteen asiaan keskittyvät blogit eivät jaksa kiinnostaa, vaikka niistä voisi tietenkin jotain tarttua päänuppiinkin.

Ja luen mä kyllä miespuolistenkin kirjoittamia blogeja joitain juu, ja sitten on yksi josta en tiedä kumpaa sukupuolta hän edustaa, enkä kehtaa keneltäkään kysyä asiaa :)

Eli sum summarum, kyllä nää- itse itseäni lainaten- "menin kauppaan ja ostin kalan"- tyyppiset kirjoitelmat saavat suurimman mielenkiintoni, eikä sillä ole väliä, kuka sen kirjoittaja on. Kunhan ihmisellä on asenne kohdallaan;)

No joo, eipä tullut kovin syvällistä analyysiä ei.

keskiviikkona, maaliskuuta 16, 2005

Kyrsä

Tuolta se jostain vaan tuli ja liimantui hitto vie otsaani. Siis kyrsä. Ja nyt kun mulla on kyrsä otsassa, niin mua kyrsii aivan tolkuttomasti.

Kävin hätäpäissäni tuossa lähikaupassakin, ja ajattelin jos jotain antipatogeenia kyrsälle löytyisi, mutta kevään kunniaksi korkattu jätskikään ei sitä poistanut. Tietenkin ois voinut kokeilla vaikka makkarankyrsää ja liimata se tohon toisen kyrsän viereen otsaan, mutta ei nyt hotsittais saada kaikkia kaivopuistolaispuudeleita hyppimään otsalle. Ei sillä, että mamman pikku fifeillä nälkä olisi, mutta kunnon HK:n sininen olisi niille aivan uusi makunautinto nääs.

Oishan se hubaa katsottavaa kun fifi hyppelisi punainen rusetti heiluen ja Bulberryn kiva ulkoiluasu vilkkuen kohti otsaani kyrsän toivossa. Kai se on koirillakin kewätkiima, mimmeillä kyrsät vaan mielessä? Ja hah, oisin antanut sille sen toisen kyrsän ja vienyt HK:n sinisen lapsille tuliaisiksi. Sittenhän sitä ois suunnilleen huutonaurua piisannut, kun fifi ois kyrsiintyneenä kusaissut mammansa turkinhelmalle.

Minua kyrsii sekin, että hyvä kampanja pilataan huonolla julisteella.
Rasisminvastainen päivä on ensi viikolla ja asiaa mainostava juliste on ihan HIRVEÄ! Yritin olla valveutunut bloggaaja ja kaivaa todistusaineistoa esiin sorvaamoni nettisivuilta, mutta enpä löytänt. Uskokaa kuitenkin minua, se on ruma.

En tiedä onko kellään muulla tälläistä hommaa... Kas kun me kotioloissa juodaan kahvi (+tee ja kaakao) ihan sellasista perusmukeista. Noh, näitä mukeja on sitten vuosien saatossa kertynyt kaappiin sellainen todella sekalainen joukkio. Kahta samanlaista ei todellakaan taida löytyä, mutta kaikenlaista raitaa, kukkaa, ruutua, joulupukkia, "maailman parasta siskoa", Martelan mainosta ja sydäntä kyllä on havaittavissa. Ja tämähän asia minua alkoi juuri tällä siunaaman hetkellä kyrsimään ylipaljon.

Anttilassa oli sellaisia virtaviivaisia alaspäin kapenevia kahvimukeja, vieläpä kymmentä eri väriä! Kodin Anttila on sopivasti tossa kotimatkani varrella, joten taidan alkaa roudaamaan uusia mukeja kotiin vaikka sellaisella parin mukin päivävauhdilla. Ettei ala painava taakka kyrsimään.

Vähän sama problematiikka on kyllä liinavaatteiden kanssa. Lakanakokoelmastamme osan voisi museoida. Kahta samanlaista pussilakanaa saa hakea kissojen ja koirien ja kanien ja sokeritoukkopopulaation kanssa ties mistä. Jos joku onneton on pariskuntalakanoista toisen puoliskon vokotellut peittonsa ympärille, niin aijaijaijai!

Pussilakanat ovat jotain mummon vanhoja, anopin vanhoja, joku lapsista on saanut yhden setin lahjaksi... siis yksittäisiä kappaleita on monia, mutta kun pitäisi oma parisänky ehostaa aistikkaaksi lemmenpesäksi, niin aistikkuus on tietty katsojan silmissä kun toinen lakana on raidallinen ja toinen kukikas, eikä yhtäkään samaa väriä esiinny kuoseissa vahingossakaan.

Seuraavaksi raportoin teille perheemme hirveästä pyyhekokoelmasta. Tuskin maltatte oottaa.

Nyt minä lähden Anttilaan.

Liskojen yö

Siis yäk mitä unia viime yönä meninkään näkemään.
En tosiaankaan ala selittämään ahdistavien unieni juonenkäänteitä, koska jos en itsekään saa omista unistani tolkkua, niin miten sellaiset voisi ketään muutakaan kiinnostaa?
Unethan kai muodostuu päivän tai päivien tapahtumista, nähdystä, kuullusta, koetusta, alitajuisista ja -ylitajuisista peloista, haaveista, toiveista....

Mutta se mikä teki näistä inhokkaista unista vielä karmaisevampia oli se, että hätkähdettyäni hereille, unessa kuulunut ulvonta vaan jatkui, eli se kuului ihan oikeasti meidän kotoa.
Ensin ajattelin äänen kuuluvan sudelle tai lehmälle. Sen verran tolkuissani olin, että päättelin, ettei helsinkiläisen lähiön kodissa _voi_ ulvoa susi tai lehmä äännellä.. Sitten tajusin, että se on esikoiseni, joka jossain hirveissä kuolonkouristuksissa ulvoo jotta Mammmaaaaa, mammmaaaa. Pöyristyttävän tästä teki sekin, että minua ei mammaksi kutsuta.

Sydän jähmeenä lähdin selvittämään äänen alkuperää. Meinasin herättää miehenkin, mutten mä sitten raaskinut, kun se niin somasti peppu pystyssä veti sikeitä.

Voi sudet ja lehmät ja esikoisen korinat. Se oli koira. Pentu on hyvin vahvasti kiintynyt yhteen perheenjäseneeseen, ja tämä yksi oli yökylässä kaverinsa luona, joten koira se vaan ikäväänsä ulvahteli.

Aamulla kun kello soi, olin tavallaan ihan helpottunut että yö oli vihdoin ohitse, koska tämän lehmä-susi-episodin jälkeen hirmu-unet jatkuivat.

Kissat jatkavat toisiinsa tutustumista. Tänään aamulla kotiteatterissamme esitettiin toimintapätkät "Leikimme hippaa" ja "Leikimme rosvoa ja poliisia". Jälkimmäinen oli eri komediallinen, koska rosvo ja poliisi harrastivat sellaista metkaa hiippailua, joka näytti täysin kahjolta.

tiistaina, maaliskuuta 15, 2005

Kirje Silja Linen toimitusjohtajalle

Senkin inha ja prolekansasta viis veisaamaton öykkäripomo!
Jos et heti huomenna muuta laivastonne aikatauluja, niin joukkio vihaisia ja vaarallisia tätejä tulee ja tekee teille temput terävät!

Tiedättekö miten ahdistavaa on, kun Itämeren suurin porauslautta rantautuu satamaan samaan aikaan kun proleväestö matkaa ratikalla kohti kotikontujaan? Kun kovalla työllä ja tuskalla on saanut työläispeppunsa istutettua ratikan rahiin, niin eikö kohta vaunu täyty krapulaisilla ja rumilla öykkäreillä, joilla on viinaakin mukana niin, että niillä juottaisi pienen kylän känniin.

Toinen vaihtoehto on, että ohjastatte laivaan hinkuavat risteilijät Cinderella-simulaattoriin, Vantaalle Hotelli Tulisuudelmaan. Saisi työläiset matkustaa rauhassa ja Vantaan matkailulukuihin tulisi mukava nousujohdanne.

Ei mul muuta.
Terkuin V***n vihainen Elma-täti.

Koneet- älkää hyytykö!

Tai sitten vaihtoehtoisesti- hyytykää vaan. Meneehän tää aika tässäkin, blogeja lukiessa ja naamaa väännellessä.
Inhaa on työskennellä koneiden varassa, mutta koska positiivisten asioiden löytäminen jokapaikasta on pop, niin täytyy tietty olla kiitollinen, että itse ei tarvi elää koneiden varassa. No öh kun olikin taas juurevaa.

Mut joo, tossa toi rakkine on taas levällään kun sen eräänkin Jokisen eväät ja huoltomiestä ootan. Ja blogikaan ei niinku päivity tonne blogilistalle, liekö liikaa kissankarvoja postauksissani tätänykyä;)

Ilmoja pitelee! Ihan jo keväistä päivisin! Kun vaan loppuisi yöpakkaset, niin jalkani kiittäisivät. Olen nimittäin hullunrohkeena tätinä siirtänyt pallokalsarit jo talviarkistoon. Minähän en maaliskuun puolvälissä enää kalsareilla palloile! En ainakaan pallokalsareilla!
Jos nyt luulette, että oon kalsariköyhä, ja omistan vain nuo usein mainitsemani pallokkaat, niin nou hätä- on mulla raidallisetkin. Ja yksivärisetkin. Niin kerta!

Miespuoliskoni lähtee viikonloppuna kiertämään Suomea J.Karjalaisen kanssa. En kyllä millään voi tajuta miksi.

Avara luonto kotonamme

Eilen ei tarvinnut lainkaan tylsistyttää itseään telkkarin ääressä. Oli paljon mielenkiintoisempaa seurata live-kotiteatteriesitystä, jonka pääosissa olivat uudenuutukainen kissa ja vanhempi eläinpopulaatio.

Löytökissa (joka asui tilapäiskodissa eiliseen saakka) on utelias pieni otus, jonka kaivoin eilen esim tiskikoneen uumenista ulos. Pitääkin tästä lähtien muistaa tarkastaa kaikki pyörivät ja vatkaavat ja kuumenevat kodinkoneet ennen käyttöä, ettei siellä lymyile ylimääräistä karvapalleroa.

Ei muistettu kertoa perheen isä-henkilölle tästä uudesta hankinnasta mitään. Pikkasen mahassa kipristi jännitys, kun ei tiedetty että mitähän se nyt sanoo tästäkin. Ohjastin miehen sitten uutukaista katsomaan yhteen huoneeseen ja se sanoi että OOOH. Hyvä niin:)

Ihanaa kun kotona on kerrankin lämmintä. Kas kun nyt on kaikki ovet ja ikkunat visusti kiinni kokoajan, kun ne pakkasillakin saattaa ammottaa avoimina ja kotimme on kuin yksi iso kylmiö. Kylmä on kangistanut minut ilta toisensa jälkeen sohvalle villapeiton alle lämmittelemään, mutta eilen kykenin olemaan jalkeilla ilman pilkkihaalaria. Tästä on kiittäminen uutta kissaa, jota ei saa päästää ulos.

Sanonpa tähän loppuun vielä sen, että mun mielestä vaimoihmisten (miksei yhtä hyvin aviomiesihmistenkään) statusarvoa, muka-alentuvaisuutta, keskinäistä kunnioitusta eikä tasa-arvoa mitata sillä, kuka ajaa autolla ja kuka kulkee bussilla ja kuka nyt liikkuu milläkin kokoonpanolla milläkin kulkuvälineellä.
On aika piinallisen pinnallista peilata perheen sisäistä arvomaailmaa noin heppoisin välinein, mitä autot ja linjurit edustaa.
Tämä vaan ikäänkuin omana kommenttinani Kauran kommenttilootassa esiintyneisiin mielipiteisiin. Joka ei valitettavasti ole edes ainoa paikka, missä ajatellaan noin.

maanantaina, maaliskuuta 14, 2005

Jännitys ohi!

Tämä on tänään näköjään vallan kissablogi. Jännitys on ohi- kissa on kotona.
Tyttö pisti kaksi hönömpää koiraa pihalle siksi aikaa, että vanhin ja tempperamentiltaan vakain sai tutustua uuteen tulokkaaseen.

Leevi-kissa (eli tämä vanhempi tapaus) oli saanut sätkyn. Kaikki karvat pörheenä pystyssä oli ensin pötkinyt pakoon, sitten tullut tutustumaan kovasti mielenosoituksellisesti maukuen.
Vienee hetken ennenkuin sopeutuvat toisiinsa.

Hyvin jänskää.

Muutoin ei mitään ihmeitä, sorvaan kurssiaineiston parissa ja sen sellaista.

Jännitys kohoaa...

Tyttö on nyt hakemassa sitä kissaa kotiin.. Voi voi voi kumpa äkkiä kuulisin sieltä jotain.
Nyt taidan tietää äideistä tuntuu kun omat tyttäret ovat synnyttämässä, vaikka tässä nyt on eri asiasta kyse. Mutta silti.

Koti kodittomalle

Nyt on kyllä ihan pakko käyttää kliseistä sanontaa ja todeta, että onpa päivä pidentynyt!
Kun heräsin, oli valoisaa. Perjantaina kun heräsin samoihin aikoihin, ei ollut. Mahtavuutta.

Eilinen valohoidollinen sää meni kyllä ihan sisätiloissa sisäisiä valaistumisia haalien. Joskushan ne lakanat on mankeloitava, pyykit pestävä ja vaatekorit järkättävä.

Tänään on jänskä päivä. Jos nyt kaikki menee niinkuin pitää, niin palattuani töistä kotona odottaa uusi jäsen. Aiomme antaa kodin kodittomalle kissanpennulle. Ihan vauva se ei enää ole, vaan viisikuinen poika. Olen nähnyt siitä kuvan ja perheemme kissa-asiantuntijajäsen menee tänään katsastamaan katin. Ja tuo sen kotiin <3

Tietty vähän jänskättää, että miten se tulee toimeen vajaa kaksivuotiaan leikatun kollimme kanssa. Tai ehkä paremminkin, miten kolli tulee toimeen tämän uuden tulokkaan kanssa.
Toivon tietenkin parasta. Hyvin se otti koiranpennunkin vastaan tuossa viime syksynä.

lauantaina, maaliskuuta 12, 2005

Jos ei sauna, terva ja viina.....

Mun pitäisi lisätä alkoholinkäyttöäni. Eilen vedin sitten nohevat kännit täällä kotosalla
(onneksi ei menty baariin, kuulin tänään että limanuljaska-sami oli ollut siellä ja limis on ainoa ihminen jota oikeasti vihaan).

Mä oon pitkään aatellut olevani ihan päätön, mutta - kiitos alkoholin- olen ollut tänään hyvin tietoinen siitä, että minulla on pää.
Olen ollut koko talven myös sitä mieltä, että tää meidän koti on liian kylmä, niin tänään- kiitos alkoholin- minulla on hiki suunnilleen virrannut....

Niin että alkoholi avartaa kyllä oman fyysikan tuntemusta ja kotikin lämpenee ja jos kaikki suomen järvet viinaksi muuttuisi ja olen kuullut on taivaassa viinaa ja juodaan viinaa. Jep.

Krapula on kyllä nyt hellittänyt. Kiitos miehelleni hyvästä pepp.. öö---aamupan.. no siis hyvästä aamukahvista tietty mitä mä nyt sekoon.
Kiitos myös Pauligin sedälle, Pepsin sedälle, Ibusalin sedälle ja Fazerin sedälle. (meillä oli täällä ryhmäsessiot siis). No ei ollu! Kunhan huijaan huvikseni!

Ootteks hokanneet, että Burana on vähän niinkuin yleisnimitys kaikille särkylääkkeille? Vaikka sitä nappailisi Ibusalia tai Panadolia, niin nekin on Buranaa.
Meidän lapset veivät pieninä tämän buranismin vielä pidemmälle, kortsut oli pippeliburanaa, silmätipat silmäburanaa, korvatipat tietty korvaburanaa. Laastari oli pipiburanaa.

Jepulista. Puoliskoni lähti näyttämään autollemme autoburanaa, eli pesuhallia. Ja mä taidan mennä vetämään pienet päiväkänn.. eikun siis päiväunet.
Olenpa ma tänään(kin) sekava. Sori.

Ai niin, olin saanut yli tonnin enemmän liksaa, palkinnoksi jostain palvelusvuosista. Nam.

perjantaina, maaliskuuta 11, 2005

Sama homma hei

Jo nyt on kumma! Kun eräät laittoivat kommenttilootansa sohvan vaihtoon, niin Bloggerin Veijo päätti sitten samoilla tulilla sulkea kaikkien muidenkin peräkammarit.

Sama homma siis mulla, kuin Touhulan äidilläkin. Olisin suonut ihkui kommentteja vaikka siis kelle, mutta Bloggeri pitäkööt tunkkinsa ja kaikki miljoonat kommenttilootansa.

Tähän ei kaikkeen auttava vaseliini ja väkivaltakaan tunnu auttavan, roudarinteipistä ja mattoveitsestä nyt puhumattakaan!
Kaikilla käymilläni ensiapukursseilla olen hokannut, että jos kulkee roudarinteippirulla ja mattoveitsi taskussa, voi pelastaa ihmishenkiä.

Mä menen töiden jälkeen paikkaan, jonka uskon pullistelevan kaltaisiani tätejä. Olen taatusti liikkeen ykköskohderyhmään kuuluva siis. Kyseessähän on tietenkin Fantasiapelit niminen kauppa, jonne menen ostamaan Maki Murakamin tekemän Gravitation 5- teoksen.

No siisku, Iidalla (tyttöni nimi on se) oli kyseinen teos lainassa kaveriltaan, mutta koiramme päätti yhtenä yönä paremman ravinnon puuttessa nauttia ko. kirjan yöpalakseen. Sellast se on elämä koiranpentuperheessä toisinaan.

Mutta koska minun täytyy suunnilleen istua käsieni päällä, etten alkaisi taas kertomaan synnytyskokemuksistani, niin kerrompa sitten teille meidän kissasta. Sen lemppariharrastus on istua tiskipöydällä ja läpsiä hanasta hissukseen valumaan laitettua vettä tassuillaan. Ja välillä se juo vettä tai sitten vaan katselee sitä lumoutuneena. Sellainen tapaus.

Minä aattelin tänään vähän hurvitella mieheni kanssa, ja juoda pallokalsarikännit. Tosin, koska seuraamme liittyy muitakin aikuisväestön edustajia, voi olla että oon kaappipallokalsarikännijuoppo, ja edustan itseäni tyylikkäillä verkkareilla jopa!

Alan laittamaan tätä työviikkoa nyt lopullisesti pulkkaan (Sarviksen oranssiin, jossa on rautavahvistukset pohjassa ja sininen naru) ja lähden täältä hevonkuuseen, elikkä periferiaan.

Hyvää viikonloppua kaikille, paitsi Veijo Bloggerille.

Perjantainelkytkolmonen.

1. Kuka mitä saunassa veteli ja ketä mitä häh?
2. Missä sullon rusketusraidat?
3. Mistä muistin sinut nyt?
4. Milloin riisut jumpperin?
5. Missä se Väinö on?
6. Kuka voisi kellot seisauttaa?
7. Ken vois liekin sammuttaa?
8. Miten susta tuli noin laiska ja tyhmä ja saamaton?
9. Milloin siitä tuli näin hirveä?
10. Ketä sä suutelet taksijonoissa?
11. Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
12. Kuka keksi rakkauden?
13. Koska meillä on joulu?
14. Miksi valoa en mä nää?
15. Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä?
16. Kuka sukseni vei?
17. Miksi taivas on öisin musta?
18. Mitä sä teet kun sä oot poissa?
19. Keitä ne on ne sankarit?
20. Kuka verkkarit vei?
21. Mitä jos sinut näkisin?
22. Mis on mun pipo?
23. Kuinka paljon, kuinka turhaan?
24. Kai Jamppa haki Camparin ja shamppanjan?
25. Sun keihäänkärkes, kukaties?
26. Vastaisitko hellään suudelmaan?
27. Siit on kai turha tehdä lauluja?
28. Sinä olet ihminen, muistatko?
29. Noinko vaikeeta se on?
30. Kannattaako tunnustaa jos pettää?
31. Kai Seppo teki kepposen?
32. Riisutaanko pois kaikki housut ja paidat?
33. Pitäisikö heti kertoa?
34. Istuisitko kanssani keskipenkille?
35. Tulisiko olla että anna mulle anteeksi?
36. Leikittäiskö prinsessaa?
37. Kai vielä muistat sen?
38. Monta kertaa vuodessa, meidän täytyy nussia?
39. Lähtisitkö silloin kanssani järvelle?
40. Kai tiedät Timppa että kimppaa kannatan?

41. Miksei tää talvi lopu jo?
42. Missä on mun työmotivaatio?
43. Miksei aina voi olla perjantai?

Painajainen Elma-streetillä

Voi kuulkaa, eilen minä postasin tänne intopinkeenä mitä hienompia kirjoituksia, parikin kappaletta. Kirjoitin myös taivaita syleileviä kommentteja muille bloggaajille. Mutta tämä Bloggerin horatsu päätti sitten imaista nämä taivaanlahjani omaan käyttöönsä, ja julkaisee ne varmaan jossain siriuslaisessa atmosfäärissä sikäläisten työkamujeni luettavaksi.

Nythän on niin, että minä tiedän, miksei Kuulis ole päivittänyt muutamaan päivään.
Katsokaatten kun hän on hankkimassa uutta sohvaa kommenttilootaansa. Vanha meni niin huonolle hapelle, kun esim. Kaura siellä alvariinsa lekotteli.
Uuden sohvan hankkiminen kestää sen tähden näin kauan, koska Kuuliksen pitää ensin raivata Ikean oven edestä ne paniikissa sinne kasautuneet vanhat mööpelit ensin veks. Kai te nyt mainoksii katotte, hä?

Mies soitti eilen pomolleen ja ilmoitti että "mä oon huomenna kipee, eli pidän rokulipäivän". Pomo siihen että pidä hauska rokulipäivä.
Minua ei tässä ihmetytä tuon pomon lause vaan tämä rokulipäivä itsessään. Työnarkkari (tai ainaki melkein) rokulissa? Hurrrjaa.

En enää nyt muuta tähän kirjoita, koska epäilen edelleen Bloggerin yhteistyökelpoisuutta!

torstaina, maaliskuuta 10, 2005

Kaikkien alojen asiantuntijat

Tiedätte varmaan ihmislajityypin, jonka näkyvin ja ärsyttävin ominaisuus on asiantuntijuus ihan kaikessa!
Puhuttiimpa sitten lehmien keinosiementämisestä, ranskalaisten voisarvien tekemisestä tahi Montenegron turismin osuudesta, niin kaikkien alojen asiantuntijalla on näistäkin asioista ehdottoman tuoreinta ja oikeinta tietoa.
Eikä sillä, että samassa keskustelussa olisi mukana keinosiementäjien pääkeinosiementäjä, ranskalaisten voisarvien tekemisen maailmanmestari tai Montenegron kuningas- kenenkään muun tietämys ei yllä lähellekkään k.a.asiantuntijan tietoja.

Mielipiteiden vaihto on asia sinänsä. Mielipiteethän on siitä veikeitä, että siinähän ei tavoitella mitään absoluuttista totuutta, vaan vaihdetaan mielipiteitä. Mutta kun k.a.a. lausuu mielipiteensä, se on sitten se ainut oikea mielipide. Kaikkien muiden mielipiteet ovat vääriä ja piste.

Olenkin kai kertonut ex-kälystäni, joka on k.a.a. Hänhän väitti kivenkovaan, että Nokian luurit kääntävät tekstiviestin tekstit sille kielelle, mikä kännyssä on kielivalintana. Siis lause "hei, miten menee" kääntyy sitten vaikka serbokroatiaksi, jos se on kännykässä oletuskielenä. Aikani tuolle naurettuani itseni lähes tärviölle (ja voitettuani vedon kun näin ei - ihme ja kumma- ollutkaan) niin mietin, että tuohan ois oiva keksintö! Eikun patentoimaan ja mulle provikat.

Ootteko muuten hokanneet, miten monta muotoa saa väännettyä Nokia-sanasta? Aika monta noin lyhkäsestä sanasta.
Terkuin Kaino Aino K, joka tahtoo Onkia. No Aki, lähetkö mukaan? Ai Kia On siellä ja Anki O? No pahus. Meen siis kattomaan Kinoa. O-kanin kanssa tietty.

Onkohan mulla vähä tylsää.

Synnytyskertomukseni

Ihan alkuun varoituksen sanat: Tämä postaus kertoo synnytyskokemuksista. Jos synnytyskokemusten lukeminen ei kiinnosta, niin jätä suosiolla tämä postaus väliin, koska en kerro täällä mistään muusta kun synnytyskokemuksista.

Ehkä minulla sittenkin on jäänyt traumoja synnytyksistäni, tai sitten on käynyt niin että olen daiju tai kolmas vaihtoehto on se, että minä vaan haluan sittenkin jakaa nämä kokemukset kanssanne. Ja vastaavasti kuulla muiden kokemuksia. Koska kyllähän se niin on, että siinä missä miesporukan puheissa armeija-aikaiset hylsyt lentää, niin naisporukassa lentelee sitten jotkut ihan muut, kuten istukat, napanuorat, kätilöt, vauvat......

Eka lapsi eli esikoinen:

-Raskausmyrkytys raskausviikolla 35. Itse en havainnut mitään muita oireita kuin lievän kokovartaloturvotuksen, jonka luulin kuuluvan asiaan.Eikä mulla onneksi ollutkaan verenpaineen nousua, ei sietämätöntä kutinaa (jotka ovat raskausmyrkytyksen oireita usein) vaan minulla oli vaan totaalisen vääränlaista pissaa (liian proteiinikasta).
-Sairaalaan sisään joulupäivänä 36 viikolla. Vauvan sydänäänien kuuntelua 2 kertaa päivässä, runsasproteiininen ruokavalio (sain ylimääräisiä välipaloja) ja juodun nesteen ylöskirjaaminen ja mikä ällöttävintä, pissan kerääminen mitta-astioihin.
-Synnytyksen käynnistäminen rv. 37+3. Illalla joku suppo "sinne", joka avasi paikkoja sen verran, että aamulla kello 10 pystyttiin puhkomaan kalvot
-Supistukset alkoivat noin klo 12 ja kaksi tuntia sen jälkeen syntyi poika. Oli yli kolmekiloinen, vaikka melkein kolme viikko etuaikainen.
- raskaus oli siis ohi, mutta raskausmyrkytys ei. Jouduin sisätautitutkimuksiin, jossa minulle tehtiin mm. ällöttävä munuaisten kuvaus. Tällöin todettiin elämäni ainut allergia, jodi. Varjoaineen sisältämä jodi sai minussa aikaan niin voimakkaan allergiareaktion, että henkeni salpautui ja ihooni nousi punaisia pieniä näppylöitä kaikkialle. Mutta hengissä ollaan! Nyt pitää vaan toivoa, ettei tule ydinkatastrofia. Kun eikös silloin jotain joditabuja nautita?

Pitkittyneelle raskausmyrkytykselle ei loppujenlopuksi löydetty mitään syytä. Sisukaluni ovat ihan kunnossa eikä tätä ongelmaa ilmentynyt enää muissa raskausissa.

Toka synnytys:

- viikkoa ennen laskettua aikaa hokataan, että vauva on täydellisessä perätilassa.
- paria päivää ennen laskettua aikaa vauvaa yritetään ulkokautta kääntää mahassa. Kivuton, mutta epämiellyttävä toimenpide, kun äärimmilleen pingottunutta vatsanahkaa vatkataan voimakkaasti. Kääntäminen ei onnistunut
- sovitaan synnytyspäivä, ellei luonto tee tehtäväänsä sitä ennen. Valitsen päiväksi 4.7., en minkään jenkkien kansallispäivän mukaan vaan ihan sen, että tuona päivänä lasteni ikäeroksi tulisi päivälleen 1 ja ½ vuotta.
-supistukset alkavat 3.7. ja menen sairaalaan. On kesäsunnuntai, ja leikkaavat lääkärit kaikki varattuja ja minun perätilavauva meinaa väkisin syntyä siihen paikkaan. Saan supistusta estäviä lääkkeitä ja tilanne rauhoittuu.
-yritän väenvängällä saada puhuttua itselleni alatiesynnytyksen, koska keisarinleikkaus pelottaa. Lääkärit kuitenkin saavat minut vakuuttuneeksi, että perätilavauvan alatiesynnytys on hyvin riskikästä
-saan epiduraalipuudutuksen ja tyttö keisarileikataan ulos. Näen koko proseduurin ylläni loistavan leikkaussalilampun kiiltävistä osista.
-myöhemmin lääkäri tulee sanomaan, että alatiesynnytys olisi ollut komplikatiivinen. Ihan jo siksikin, että vauva oli 54 cm pitkä ja todella niin nurinperin kun olla saattaa.
-lapsi syntyi kaksi viikkoa yliaikaisena

Kolmas synnytys:

- varmaan vähän niinkuin oppikirjojen mukainen synnytyksen alku, kotona alkoi supistukset ja muutama tunti sen jälkeen lapsi syntyi
- ainoa mainittava asia lienee se, että pakottava ponnistushaluni alkoi siinä vaiheessa, kun mestat ei olleet vielä auki tarpeeksi, mutta puskin silti vauvan ulos ilman komplikaatioita. Ei mitään repeemiä, tikkejä eikä mitään tarvittu

Neljäs:

- supistukset alkoivat saunassa, mutta loppuivat matkalla sairaalaan
- minut otettiin silti sisään, kun laskettu aika oli kuitenkin ollut ja tulokas oli neljäs
- minä en tuntenut mitään koko synnytyksen aikana. Yhden kerran vähän vihlaisi alamahasta ja aattelin että avot, nyt se riemu alkaa. Päätin olla aktiivinen synnyttäjä, ja muistelin kaikenlaisia hengitysohjeita sun muita ja puuskutin minkä taisin.
- edelleenkään ei tuntunut miltään muuta kun vähän oudolta. Soitin kelloa ja kerroin kätilölle että kerran vihlaisi, sitten puuskutin ja nyt on jotenkin outo olo
- kätilö katsoo tilanteen ja melkein nauraa. Kertoi, että olen puuhkinut lapsen pään lähes pihalle. Että anna tulla loputkin. Ponnistan kerran ja kuopus on sylissäni.
- synnytyksen kestoksi kirjataan 47 minuuttia, minuun ei sattunut kertaakaan koko aikana (paitsi kotisaunassa vähän kun ne supistukset alkoi), kerrassaan omituinen synnytys!

Siinähän ne. Puuh lääh.

keskiviikkona, maaliskuuta 09, 2005

Hajanaista murinaa

Oon usein sitä mieltä, että säästä nillittäminen on jokseenkin turhanaikaista hommaa.
Mutta nyt tekee mieleni ronskisti kirota ja pauhata, koska minusta tuntuu ettei tää helskutin talvi lopu ikinä!
Ja mikä vielä pahempaa, voi hyvin olla että häviän lyömäni vedon.

Yksi perheemme jäsenistä juhlii synttäreitään heinäkuun alussa. Löimme kympin vetoa siitä, että onko omalla pihallamme vielä lunta tuolloin. Minä tietenkin yltiöpositiivarina öyhöttämään että ei tietenkään herranjestas heinäkuussa mitään lunta ole! Lapsi taas on ihan varma, että siinä varjoisassa nurkassa, johon ei koskaan päivä paista eikä kuu kumota on vielä likainen pieni lumikasa heinäkuussa. Hän voi olla oikeassa! Voi kamaluus.

Tuli tuosta syntymäpäivästä jouhevasti mieleen syntymä. Mikä loogisuuden syvänne olenkaan.
Nyt kun yksi työkaveri siis on tiineenä, niin johan täällä taas alkoi istukat ja veri lentämään työkavereiden puheissa. Jo isoäiti-ikään ehtineet naisetkin kertaavat synnytyskokemuksiaan aivan kuin olisivat viime viikolla ähkineet kakruaan ulos.

Jonkinlaista kilpavarusteluakin on havaittavissa. Äiti-inehmot kilpailevat siitä, kellä on ollut kaikista kamalin synnytys. Olenkin kuullut juttua alun neljättä vuorokautta kestäneestä proseduurista, hätäsektioista, vauvan pään jumituksesta lantioon.. vaikka mitä. Ja jos itsellä ei mitään kovin kauheaa kerrottavaa löydy, niin sitten kerrotaan naapurin Annikin kivuliaasta synnytyksestä.

Minulta ei mahtavaa kauhuaineistoa löydy, vaikka periaatteessa siihen pitäisi olla nelinkertainen mahdollisuus. No, onhan sekin tietty jotain, että voin kertoa ainoan kauhukertomukseni liittyvän taksikuskiin, joka kyyditti minut synnyttämään kuopustani ja kertoi koko matkan kauhutarinoita taksiin synnyttäneistä naisista ja kaikkea tollasta pientä kivaa.

Kerrottakoon nyt vielä, että esikoista työstin ulos kaikki neljä tuntia, ja kaikki hänen pikkusiskonsa tulivat edellistä nopsemmin. Kuopuksen synnyttämisen kestoksi kirjattiin 47 minuuttia.

Sellaista juttua tässä ihmettelin, että mistä fysioterapeuttini tietää, etten juo tarpeeksi vettä päivittäin? Hän kun ensi kertaa survaisi sormensa jonnekin tuonne lapaluitteni yläpuolen tietämille, hän heti tiesi tämän tosiasian minulle kertoa.

Nyt olen kuuliaisena sitten litkinyt vettä ihan tolkuttomalta tuntuvia määriä. Ja juossut pissalla ihan yhtä tolkuttomasti. Jään jännityksellä odottamaan, että hoksaako hieroja-hemmo tätä kun seuraavan kerran lavitsalleen lösähdän.

Vaan nytpä alan perehtymään PPE:hen teorian tasolla. Siis puhallus- ja paineluelvytykseen.

tiistaina, maaliskuuta 08, 2005

Inhokkifraaseja vol 2

Kolmas inhokkifraasini niiden kahden aiemman julkistamani lisäksi on
"Eihän täällä maailmassa ole mitään muuta pakko tehdä kuin kuolla".

Hohoh, johan menisi turhan helpoksi elämä, jos tuota fraasia alkaisi noudattamaan. Ja samalla tietenkin myös älyvaikeaksi, jos kaikki muutkin alkaisivat noudattamaan tuota elämänmottosananparsilausetta.

Pakko on toki kuolla, se on edessä joskus itsekullakin. Ja hyvä niin, niin on aina ollut ja mitä sitä nyt hyvää käytäntöä muuttamaan. Who wants to live forever, noin niinku Freddie-setää lainatakseni.

Mutta kyllä mun mielestä on monia muitakin asioita - jos ei nyt aivan pakko- niin ainakin lähes pakko tehdä. Kyllähän täällä oltas kun lehmät kesällä tai ellun kanat tai köyhän talon porsaat tahi hiiret jotka hyppivät pöydillä, jos mitään ei niinku ois pakko tehdä.

Nytkin lähtisin himaan suorinta tietä viettämään laatuaikaa, ennemmin kun kieli pitkänä oottaisin jotain _todella_ tärkeää dokumenttia, joka on pakko vielä työstää tänään kasaan. Koska asioiden tila on sellainen, että vaikka minusta riippumattomista syistä saan ko. dokkarin käsiini vasta.. kohta, tai toivottavasti kohta, niin kerta ko. jutun pitää tänään vielä lähteä eteenpäin, niin sillonhan se on pakko tehdä. Pakko mikä pakko.

Hyvä työkaverini odottaa kolmatta lastaan. Tahallani kokeilin kepillä keskustelunpäätä, ja kysyin muina naisina, että onko erityistoiveita sukupuolen suhteen (edelliset ovat tyttö ja poikalapsia). Ajattelin, että jos hän vastaa inhokkifraasini mukaisesti, että ei väliä kumpi on kunhan on terve, olisin alkanut vittuilemaan hänelle.
Ei tarvinnut. Hän vastasi juuri niinkuin pitääkin, eli: Ei ole väliä, onko tää (osoittaen mahaansa) terve vai sairas, kunhan on lapsi. UUjeah!

Ei mitään mainittavaa aisaa mulla

Taas ollaan tiistaissa, ja minua ei tässä vaiheessa aamua edes ketuta.

Illalla meinasi kyllä ottaa pattiin. Olin jo vetäytynyt nukkumaan (ennen iltakymmentä) kun mies soitti Hangosta, ja kertoi laivautuneensa maihin ja ajavansa kotiin ja laittakaahan sauna päälle ja näin.

Sitten nukahdin ja en tiedä kuinka pitkän ajan päästä mies soitti taas. Hänen ja auton kihlaus oli purkautunut Hangossa. Kytkin paskana ja jotain. Että sinne jäi, mies ja auto. Ja tämä kihlaus-termi tulee sitten tietenkin vain siitä, että siinä autossa, minkä siippa haki keski-euroopasta pois kuleksimasta, lukee isolla kyljessä N-GAGE.
Aloin tietenkin maalailemaan kaikenlaisia kauhukuvia mielessäni, että se hullu kuitenkin lähtee sillä rämällä autolla ajamaan, ja ajaa tietenkin kolarin tai jotain. Nukahdin silti.

Sitten heräsin johonkin aikaan yöstä siihen, kun mies kömpi viereeni! Jihaa. Auto olikin päättänyt sittenkin toimia mitenkuten, miellyttävää sanoisin.

Nyt olen tietty töissä ja alan työstämään erästä kurssimateriaalia. Kohta tiedän taas kaiken sähkötapaturmista, diabeetikon ruokavaliosta, defibriffillibirasaatiosta (no en tosiaankaan tiedä miten se kirjotetaan) ja vähän niinku kaikesta. Olen kohta siis opintoja vaille valmis lääkäri.

maanantaina, maaliskuuta 07, 2005

Sisäinen pulkkamäkeni

Seisoin naapurintädin makuuhuoneen ikkunan alla kolmen jälkeen yöllä ja pommitin sitä jäisillä lumikokkareilla.
Sitten tajusin, että lumikokkareen napsahdus ikkunaan saattaa hyvin sekoittua naapurin tädin uneen, eikä hän tajua että ääni kuuluu oikeasti. Tätihän saattaa nähdä juuri unta vaikka Juhana Helmenkalastajasta.

Riuhtaisin kuistillamme yhäti roikkuvan havupallon ja aloin heittelemään sitä tädin ikkunaan. Havupallossa on valosarja, ja pimeässä yössä ikkunaan lentävä pallo näytti hienolta. Yön ainoa valopilkku. Tsuff-klik, tsuff-klik, kuului ääni, kun havupallo tussahti ikkunan pintaan.

Vihdoin ikkunaan ilmestyi naapurin tädin 70-vuotias takkuinen pää. Hän avasi hämillisenä ikkunan, ja tiedusteli onko minulla tai lapsillani jotain hätänä.

Kohta on, vastasin- ja pyysin päästä sisään.

Naapurin täti (NT): No kerrohan, mikä hätänä on kohta?
Elma-täti (ET): Karpelaattori herätti minut puoli kolmelta, ja siitä asti olen pyörinyt tuskaisena sängyssäni, ja tämä oli nyt ainoa vaihtoehto- tulla tänne.
NT: Nyt en ymmärrä, mikä karpaloautomaatti herätti.. mikä?
ET: Ei kun karpelaattori. Tilasin sen Ammun kevätalesta.
NT: Tuota.. ootko sä ottanut jotain lääkkeitä? Ootko kännissä?
ET: No e. Mut niin. Karpelaattori kertoi minulle, että Juhana Helmenkalastaja putosi Diilistä, ja että minun pitäisi löytää sisäinen pulkkamäkeni vielä tänä yönä..
NT: Ööööö
ET: Ja kun meillä nukkuu neljä kakrua ja 11 elukkaa, niin en voi löytää sisäistä pulkkamäkeeni herättämättä niitä, niin sinä kun täällä yksin elelet niin tää on mestampi paikka
NT: En ymmärrä kyllä mitään, mutta etsi nyt sitä sisäistä mäkeäsi ihan rauhassa..

Ja niin minä roudasin naapurin tädin sohvan portaikkoon, laskin sohvalla tädin alakertaan, raahasin sohvan ylös ja tein saman uudestaan vielä 8 kertaa.

Koettuani valtavan valaistumisen, löydettyäni sisäisen pulkkamäkeni, korjasin tädin sohvanjalat roudarinteipillä, ajelin tädin rollaattorilla kierroksen olkkarissaan, maalasin tädin olkkarin katon korjauslakalla, irrotin tädin vessanpöntön, sidoin sen automme katolle ja käväisin autonpesuhallissa. Tuli puhdas pönttö.

Tässä vaiheessa minua niin väsyttikin jo, että jätin pöntön auton katolle ja palasin kotiini jatkamaan karpelaattorin keskeyttämiä unia.

Nyt olen töissä, ja minulla on rauhallinen ja mukava olo. Löydettyäni sisäisen pulkkamäkeni, laihduin oitis 3 kiloa, pääsin eroon makean himostani ja kävelin töihin takaperin (n. 20 km)

Kirjoittaja on nainen, jolla on jotain periaattellista Lenni Lokinpoikasta vastaan.

sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2005

Kahjo kaihomielipuoli

Tää on ollut hyvä viikonloppu.
Mitään erityistä ei ole tapahtunut, mutta ehkäpä just sen takia tämä oli hyvä.

En ole potenut tänään sitä surullisenkuuluisaa sunnuntai-apatiaakaan missään vaiheessa, mutta nyt voi hitsi.

Kun nyt kerron, mistä pieni kaihomieliala minulle syntyi, niin saatte varmistuksen siitä, että täällä nakuttaa näppistä täysin kahjo tätiepeli.

Asuntomme on kaksikerroksinen. Minä näppäilen tätä konettani omassa työhuoneessani, ja tämän huoneen vieressä on miehen työhuone, josta on aikojen saatossa muodostunut myös vierashuone ja tyttäristä vanhimman työhuone. Hän ei halunnut tietokonetta omaan huoneeseensa, ja on ollut kivaa että hän on usein tuossa vieressäni puuhastellut ja höpöttänyt ja ollut seurana, vaikkei mitään oisi puhuttukaan.

Tänään järkkäsimme hänen huoneensa uuteen uskoon, ja tietokone siirtyi sinne kans. Nyt olen yksinäinen täällä peräkammarissa! Nyyh nyyh.
En voi käsittää miten tuskallista se on sitten kun lapset muuttavat pois kotoa, kun jo pelkkä tietokoneen ja lapsen poistuminen lähistöltä saa aikaan tälläisen kaihomielen.
Tuo pöytä näyttää nyt niin tyhjältä, kun siinä ei ole mitään. Miehen läppärikin seilaa laivassa kohti Suomea, hän kun oli siellä jossain keski-euroopassa käväisemässä. Niin että on se läppäri silloin tuossa pöydällä, kun mies on kotona, eli harvoin;)

Niin että tälläiset tunnelmat tällä kahjokkeella tällä kertaa.

Tosin on tässä hyvätkin puolensa. Voin vapaasti surffata kaikenlaisilla peppusivuilla yms, kun saan piilotettua ne ennenkuin kukaan eläväinen ehtii näkemään. Jesh.

Huomenna taas maanantai ja on se ilmojakin pitänyt. Has been holding weathers.


lauantaina, maaliskuuta 05, 2005

Kännilapset

Paljon on puhuttu blogeissa ja blogien viereisissä tiloissa känniäideistä. Jokaisella on sellaisista varmasti jonkinlainen mielipide.

Työpaikkani henkilöstö koostuu hyvin pitkälti minun ikäluokkaani olevista naishenkilöistä, joten työkavereitteni jälkikasvu on hyvinkin samaa ikäluokkaa kuin omat lapsoiseni.

Kun känniäidit on puitu loppuun ja juotu pöydän alle, minusta olisi aivan luonnollista jatkaa keskustelua kännilapsista. Menin sitten olemaan niin tyhmä, että kysyin ihan suoraan, miten itse kunkin perheessä suhtaudutaan teini-ikäisen kakaran kännihalukokeiluihin, tai ihan peräti känneihin tai kännitilasta kiinnijäämiseen.

Ne katseet joita minuun luotiin olivat sellaiset, että ihan kun oisinkin kysynyt että "hei daamit, minkä väristä aamukakkanne oli tänään". Tai "miten teidän seksielämänne sujuu, työstättekö pitkän kaavan mukaan vai napakasti pisto-nosto-ravistustyylillä".

Yksi täti sitten yritti vähän piipertää että "on me vähän annettu omasta viinilasista maistaa" tai jotain yhtä muuta sofistikoitunutta. Minun ei siis tarvinnut edes kertoa, miten meillä on asiat sujuneet ja silleen.

Niin että mikä siinä alkoholikasvatuksessa on niin salaista ja tabua, ettei siitä voi puhua? Tiedän, että monet noudattavat teiniensä kanssa nollatoleranssilinjaa alkoholin suhteen. Suurin osa on varmaan näitä, että vanhempien lasista teini saa maistaa jotain vanhalta villasukalta maistuvaa viininlitkua. Ja sitten on niitä, joiden mielestä on hienoa, jos teini suostuu kokeilemaan kännäämistä kotona, turvassa, vanhempien silmäin alla.

Mutta olkoot linjanvedot mitä tahansa- miksei niistä voi puhua? Onko viina yhtä pyhä asia kuin palkkatulot, aamukakan väri ja seksielämä? En voi käsittää.

Mutta hei, kello on vasta noin vähän ja minä oon siivonnut ja kaupassa käynyt ja tytär tekee ruokaa ja elämä on ihanaa!

Virkeenä kuin virkkuukoukku

Voi vitja, että elämäni onkin oikeastaan jänskää. Turhaan olen nillittänyt, että mä oon täti, jolle ei koskaan tapahdu mitään.
Tänäkin aamuna oli eri vinhan jänskää herätä. Kun ei vieläkään nääs väsyttänyt, eikä ees päätä särkenyt, enkä potenut krapulaa juomattomista viinoista huolimatta.

Erityisjänskäksi lauantaiaamut tekee sen, että tämä talo elää viikonloppuöisin ihan omaa elämäänsä. Minä kun vedän sikeitä makuuhuoneessa, joka sijaitsee arkkitehtuurisesti ja feng shuisesti paikassa, jonne ei maailman melskeet ulotu, niin en koskaan tiedä mitä täällä öisin tapahtuu.

Lauantaiaamuisin onkin siis eri jänskää availla varovaisesti huoneen ovia, ja tarkastaa minkäsortin möykky siellä mahtaa milloinkin talvehtia.
Tänä aamuna tosin en ainakaan tähän mennessä ole saanut nuppiluvuksi kuin sen saman määrän päitä, mitä täällä illallakin oli.

Kerran kyllä oli aika tosi jänskää. Avasin pahaa aavistamatta erään huoneen oven, ja samantien sain syliini hevoisen! Noh, jahka aikani tätä hepoa tarkastelin, se osottautuikin lapsen kaverin kookkaaksi koiraksi, mutta kyllähän tuo hevosluulemus aikansa huvitti.

Kerran taas sohvalla makasi hemmo bootsit jalassa. Hän kun ei ollut vankan liikuttavan tilansa vuoksi ollut kykeneväinen pystymään niitä jaloistaan tempomaan. Kyse oli miehen työkaverista, joka oli poikennut ohikulkumatkallaan kylään. Ja mä kun olen aina luullut, että asun periferiassa, mutta tarkemmin kun aattelee, niin kaikki tiethän suunnilleen johtavat tänne! Tämä talo on aina matkan varrella siis, tapahtui se matka missä hyvänsä.
Mut jänskäksi siis tämän tekee se, että hänestä ei näkynyt kuin sohvan reunan yli sojottava bootsi. Se näytti ihan oikeesti aika koomiselta, vaikkei heti ehkä uskoisi.

Olen niin hämmentynyt tästä epäväsyneestä olotilasta, että olen tähän mennessä jo
- lukenut aamukahvin ja juonut hesarin (ja sama toisinpäin)
- käynyt pihalla tupakoinnin poltossa (ja nauttinut samalla auringosta)
- laittanut pesukoneen päälle (40 astetta, mustia vaatteita)
- raivannut alakerran (kertyi kaksi muovikassillista roskia ja korillinen likapyykkiä)
- kirjoittanut yhden sähköpostin (hei vaan sinne, hei!)
- antanut lapselle pöydällä lojuneet kolikot (kun se pyysi niitä)
- nakittanut saman lapsen viemään kaksi pussillista roskia roskikseen

Siis aivan valtaisia suorituksia! Minulta! Tähän aikaan!

Nyt kaivan parhaan kamuni, imurin, esiin ja teen hänen kanssaan pienen maakuntamatkan alakerrassamme.
Hasta la vista, beibe.

perjantaina, maaliskuuta 04, 2005

Kaksi fraasia

Hirvittävän usein lehdissä tai ihmisten puheissa vilahtaa kaksi fraasia, jotka saavat niskavillani tutajamaan ja takahampaani kiristymään niin, että leukaluksaatio on potentiaalinen uhka.

Ensimmäinen fraasi:
"Me olemme vain ystäviä".
Okei- ymmärrän, että seliseli jos niinku jonku hemmon kanssa tuolla kulkee, ja heti luullaan että salarakastahan siellä talutetaan.
Mutta miten niin VAIN ystäviä? Mitä ystävyyden vähättelyä? Eihän ystävä voi olla VAIN ystävä? Ystäväthän ovat siis arvokkaita. He ovat JOPA ystäviä.

Toinen fraasi:
"Ei ole väliä onko tulokas tyttö vai poika, kunhan on terve". (tämä lause tietenkin siis perheenlisäystä odottavan äidin tahi isän suusta).
ARRRRRRRRRGGGGGGGGGGH. Okei, jokaisen vanhemman toive on tietenkin saada terve lapsi. Mutta pitääkö tuota fraasia toistaa aina ja jatkuvasti ja joka paikassa? Pitääkö, häh?

No joo, ei mulla tällä kertaa muuta. Paitsi joo. Mulla on tuolla työkaksioni toisessa huoneessa radio, sellainen matolaatikko jossa ei toimi kuin pari kanavaa.
Tänään olen varmaan jokaista piisiä luullut Björkin esittämäksi, kunnes lähikuulemalta ne onkin sitten olleet jotain ihan muuta.
Enkä mä ees tykkää Björkistä.

Mutta ei se mitään, mua ei ees väsytä vielkään.
Bolggeri ei tänään näköjään halua julkimoida ollenkaan aamuista, häikäisevän loisteliasta postaustani. Mut ei se mitään, kun sen tietää.

Virkeyttä vihdoinkin

Hohoi! Tilatkaa torvisoittokunta, hevosvankkurit ja yleinen liputus kaikkialle. Syystä että minua ei väsytä- toistan minua _ei_ väsytä!
Aivan uskomaton hommafiilis, jee jee jee.

Syystä että mieheni lähtee tänään pikku tsuppikeikalle Zell Am Seehen, ajattelin tämän päivän kauppavastuullisena henkenä ottaa aamulla auton alleni ja hurauttaa sillä puolimatkan krouviin, tai ainakin Itiksen parkkihalliin.

No katin kontit ja hevon kuuset. Auton ovi alkoi taas temppuilemaan, enkä loppujen lopuksi saanut sitä auki enkä kiinni enkä mihinkään. Onneksi puolisko oli vielä kotona, ja hän pelasti avuttoman naisautoilijan tilanteesta. Mutta jätin auton parkkikselle, myöhempien aikojen epäpyhien ovi-infernojen välttämiseksi.

Helvetti että meinasi koipi-reisiosio kropasta irtisanoa itsensä ja pudota jäätyneenä ihrakompinaationa kadulle. Eihän mulla mitään pallokalsareita ollut, kun luulin autoilevani. Hitsi, ikinä ei pitäisi siis luulla mitään.

Huomasin taas kerran sellaisen seikan, että nähdessäni ja etenkin kuullessani hälytysajoneuvon , minulla napsahtaa turvallisuushakuisuusasenne päälle samantien. Jos olen liikkeellä jalan, ylitän kadut erityisellä huolella ja varovaisuudella enkä missään nimessä kävele punaisia päin, vaikkei yhtään ajokkia olisi näköpiirissä.
Jos olen liikkeellä autolla, kaasujalka höllenee kuin taikaiskusta. Jos taas olen kotona, ja kuulen sireenien hätäujelluksen, soitan heti jossain ulkosalla oleville lapsilleni, että onko kaikki ookoo. Tänä aamuna siis koipireisieni jäätymisprosessia edesauttoi Vuosaaren valtaväylää kiitänyt hälytysneuvo.
Taidan olla suht pimeä yksilö.

Tänään aion täällä sorvaamossa tehdä kaikki viikon aikana kertyneet hommat pois päiväjärkästä. Tänään minulla on myös sellainen fiilis, että elämästä voi sittenkin ehkä selvitä hengissä.

Edit klo 11.59. Kävin lounastamassa, eikä _vieläkään_ väsytä. \O/

torstaina, maaliskuuta 03, 2005

Ihkua, hyvin ihkua.

Täysin puuduttavan ja tyhjänpäiväisen paperinpyörittelysession jälkeen sorvaamossani kaikui kännykästäni signaaliääniyhtymä, joka kehoitti painamaan vihreää luuria ja sanomaan luuriin nimeni.

Entinen poikaystäväni soitti ja ehdotti treffejä! Iih! Suostuin treffipyyntöön, ja aloinkin heti hieman kohentamaan ulkonäköäni ja otimpa vähän lääkettä jännitykseen, elikkä rohkaisuryypyn, kun siihen oli mahdollisuus.
Matkasin sydän jännityksestä pamppaillen sovitulle paikalle ja siellähän se ex-kundifrendi odottikin jo! Tapasimme siis herkkujen äärellä, eikä juomapuolestakaan näyttänyt puutetta olevan...
Siinä sitten ihemeteltyämme ja vaihdettuamme kuulumisia ex-kundikaverini johdatti minut suureen talliin, josta karautimme ratsulla auringonlaskuun.. Päästyämme perille muistelimme rakkautemme hedelmällisiä purskahduksia ja ..

Ja sitten se virallinen versio:

Entinen poikaystäväni, eli nykyinen mieheni, soitti ja kysyi nähdäänkö ruokakaupassa. Näin teimme ja kohensin ulkonäköäni käymällä pissalla (en tiedä kohensiko se paljoakaan) ja laittamalla pipon päähäni. Join myös vanhasta limupullosta vettä, koska juon vettä liian vähän.
Matkasin hermot kireenä metrossa. Kireänä syystä, että yksi väsynyt tenava kiljui koko matkan raastavasti. Tapasimme siis sitten kaupassa, siellähän niitä herkkuja ja juomia piisaa. Ostokset tehtyämme menimme parkkihalliin, ajettiin autolla kotiin ja sanottiin lapsille moi.

Tämä päivä oli taas ihan yhtä huttua. Tein mä jotain työnkaltaistakin, ehkä enemmän kuin koko viikolla yhteensä. Mutta että osaa ketuttaa tää helvetin ainainen väsyttäminen. Tänään oli jo sitten aamullakin vaikeuksia nousta ylös.

Taidan sittenkin mennä vaatimaan uudet kilpirauhaskokeet. Tai vaatimaan jotain lepolomaa tai jotain.

Voin muuten kertoa teille salaisuuden. Tänään seiska-päivää lehden juhlissa Helsingin Kaapelitehtaalla on yllärinumerona se, että Marika Salarakas Fingerass menee naimisiin näissä bileissä. Hevosella karauttavat pitkin merikaapelihallia ja sellasta kaikkee ihkun jännää.
Että voiko enää romanttisempaa olla?Sitä minä ihmettelen.

keskiviikkona, maaliskuuta 02, 2005

Urbaani nuoriso suksestamassa

Tässäpä tämä päivä on mennyt jotenkin taas tämäkin. Kohta lähden himaan ma.

Tyttäreni soitti äsken ja mietin taas, että miten sitä pitäisi kaikkien kasvatusoppaiden, äitiyssäädösten ja käyttäytymismallien mukaan toimia tälläisissä vauhtia ja vaarallisia tilanteita koskevassa asiassa.

Puhelu meni näin: " Äiti, meil oli tänään hiihtoo. Saatiin koulusta sukset lainaksi. Menikin näin kauan aikaa kun mä ja Jenni ja Jonna (nimet muutettu) ei osattu yhtään hiihtää, mut sit Janna ja Jenna ja Junnu (nimet muutettu) osas vielä huonommin ja ne tuli vielä meidän takana ja sitten kun me vihdoin päästiin perille, niin niitä jotka tuli meidän takana, ei löytynytkään enää mistään...~tähän väliin eläväistä tarinaa hiihtoretken kulusta enenmmänkin~ja sitten opettaja soitti sen Jannan iskälle kun se on poliisi ja sitten me kaikki etittiin niitä ja sit ne löyty Mc Donaldsista".

Tietenkin- siis aivan tietenkin ja tottakai minun olisi pitänyt kauhistella tilannetta. Kertoa, että Janna ja muut olivat tosi tuhmia kun tuollain tekivät. Tietenkin olisi pitänyt olla vihainen niille ventovieraille lapsille ja asentaa vielä päälle vakuudeksi kukkahattu päähän je heristellä sormea.

Sen sijaan mä purskahdin aivan hillittömään nauruun. Ajattelin mielessäni, että kohta se bimbo opettaja varmaan soittaa mulle ja kertoo "eräiden luokan oppilaiden joutuneen lähes hengenvaaraan ja heitä poliisin kanssa etsittiin kun teidän Anni (nimeä ei muutettu) on niin huono hiihtäjä" tai jotain muuta vastaavaa. Ajatus tästä lisäsi vaan naurukohtaustani.

Sain sitten vakavoiduttua ja kerrottua kuopukselle, että "olihan se pelottava tilanne kun ei niitä lapsia löytynyt mistään, ei noin saisi kyllä tehdä ja ajattele nyt miltä minusta ja iskästä tuntuisi, jos sinä katoaisit kesken hiihtolenkin jonnekin..."

Tähän kuopukseni että : "onhan mulla aina kännykkä mukana".

Niinpä niin.